Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Stora Enson tuloskäänne riippuu viidestä tekijästä

Metsäjätti Stora Enso on järjestellyt liiketoimintojaan uudelleen vauhdilla.
Stora Enso Kaukopään tehdas Imatralla Stora Enso Kaukopään tehdas Imatralla
Kuva: Stora Enso Oyj.
Stora Enso Kaukopään tehdas Imatralla
Kuva: Stora Enso Oyj.

Stora Enson osake hinnoiteltiin huhtikuussa 2022 Helsingin pörssissä korkeimmillaan lähes 20 euron hintaan. Nyt osake on 10,7 eurossa, joten lähes puolet yhtiön markkina-arvosta on siis sulanut vajaan neljän vuoden aikana. Metsäsektori on ollut Helsingin pörssin selkeitä häviäjiä.

Helmikuussa julkaistu Stora Enson tilinpäätös kertoi kuitenkin vuodesta, jossa sisäinen kehitys eteni parempaan suuntaan. Liikevaihto nousi 9,0 miljardista eurosta 9,3 miljardiin euroon. Perussuorituskyky parani lähes kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Poikkeuksena oli Biomaterials-segmentti, jossa alhaiset sellun hinnat söivät kannattavuutta. Oulun uuden kuluttajapakkauskartonkilinjan ylösajo rasitti tulosta arviolta 140 miljoonalla eurolla. Ilman tätä väliaikaista taakkaa yhtiön kannattavuus olisi näyttänyt huomattavasti paremmalta.

Toimitusjohtaja Hans Sohlström puhuu terävöitetystä strategisesta fokuksesta. Stora Enso on viimeisen puolentoista vuoden aikana toteuttanut sarjan toimia, joiden tavoite on selkeä: vähemmän velkaa, vähemmän rönsyjä ja enemmän pakkauskartonkia.

Yhtiön uudet taloudelliset tavoitteet suhdannesyklille ovat kunnianhimoisia. Yhtiö tähtää yli kymmenen prosentin oikaistuun liikevoittomarginaaliin, yli neljän prosentin liikevaihdon kasvuun ja yli 50 prosentin osingonjakosuhteeseen. Vuonna 2025 oikaistu liiketulos oli 5,7 prosenttia liikevaihdosta.

Matka kymmeneen prosenttiin on huomattava.

Tuleeko Oulun miljardihankkeesta tulosmoottori?

Miljardin euron investointi Oulun kuluttajapakkauskartonkilinjaan on Stora Enson suurin yksittäinen hanke vuosikymmeniin. Linja käynnistyi keväällä 2025 ja tekee toimituksia asiakkaille, mutta täysi kapasiteetti saavutetaan vasta vuonna 2027.

Linjan vuosikapasiteetti on 750 000 tonnia, ja täydellä tuotannolla vuotuisen liikevaihdon arvioidaan olevan noin 800 miljoonaa euroa.

Oulun tehtaanjohtaja Matti Lielahti kuvaa käynnistystä virstanpylvääksi pitkässä matkassa. Koneen hienosäätö ja laadun kehittäminen jatkuvat vielä pitkään.

Stora Enson osakekurssin ja liikevaihdon kehitys vuosina 2017-2026(e). Vuoden 2026 liikevaihto on konsensusennuste.

Tuloskäänteen kannalta olennaista on se, mikä on Oulun investoinnin vaikutus. Investoinnin viime vuoden tulosrasitus pienenee merkittävästi tänä vuonna ja häviää lopulta kokonaan. Samalla uusi linja alkaa tuottaa liikevaihtoa ja katetta.

Sohlström on kutsunut Oulua Euroopan nykyaikaisimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi pakkauskartonkilinjastoksi. Väitettä on vaikea todentaa, mutta Oulun integroidun tehtaan kuitupuun saatavuus ja energiaomavarainen tuotanto antavat sille kilpailuetua verrattuna Keski-Euroopan tuotantolaitoksiin.

Kustannusleikkaus kantaa hedelmää, taseessa piiloarvoa

Vuoden 2024 alussa käynnistetty Stora Enson kannattavuuden parantamisohjelma ylitti tavoitteensa. Alkuperäinen säästötavoite oli 80 miljoonaa euroa, mutta se nostettiin 120 miljoonaan. Vuoden 2024 loppuun mennessä kiinteät kustannukset olivat laskeneet 110 miljoonaa euroa.

Täysi vaikutus alkoi tuntua vuoden 2025 alussa. Kustannussäästöt parantavat kannattavuutta riippumatta siitä, mihin suuntaan pakkauskartongin markkinahinnat liikkuvat.

Puun korkea hinta Suomessa on ollut yhtiön johdon toistuva huolenaihe. Junnikkala-yrityskaupalla Stora Enso turvasi kustannustehokkaan puunhankinnan nimenomaan Oulun tehtaalle. Yhtiö pyrkii siten hallitsemaan raaka-ainekustannuksia vertikaalisella integraatiolla.

Stora Enso myi vuonna 2025 noin 175 000 hehtaaria Ruotsin metsäomaisuudestaan 900 miljoonan euron hintaan. Kauppa pienensi nettovelkaa ja paransi velkaantumisasteen 2,8:aan suhteessa oikaistuun käyttökatteeseen. Tavoitetaso on alle 2,0.

Jäljellä olevan metsäomaisuuden käypä arvo on noin 8,3 miljardia euroa eli yli kymmenen euroa osaketta kohden. Pelkkä metsäomaisuus on suurin piirtein yhtäa arvokas kuin koko yhtiön markkina-arvo, mikä tarkoittaa, että markkinat hinnoittelevat kaiken muun liiketoiminnan käytännössä nollaan tai miinukselle.

Yhtiö valmistelee Ruotsin metsäliiketoiminnan eriyttämistä omaksi pörssiyhtiökseen vuoden 2027 alkupuoliskolla.

Metsäkauppojen ja kustannusleikkausten lisäksi Stora Enso jatkaa liiketoimintaportfolionsa karsimista. Keski-Euroopan sahojen ja rakentamisen ratkaisujen tulevaisuutta arvioidaan, eikä luopuminen ole poissuljettu vaihtoehto.

Vuoden 2026 alusta käyttöön otettu uusi raportointirakenne viestii suunnasta selkeästi. Neljä segmenttiä ovat Consumer Packaging, Integrated Packaging, Biomaterials ja Muut. Pakkaus on keskiössä, ja kaikki muu on alisteista tälle valinnalle.

Päästöoikeustulojen romahdus tuo kuitenkin vastatuulta. Vuonna 2025 Stora Enso sai noin 72 miljoonaa euroa operatiivista tuottoa päästöoikeuksien myynnistä. Vuonna 2026 tämä putoaa 10–20 miljoonaan euroon EU:n päästökauppajärjestelmän sääntömuutosten vuoksi. Pudotus nakertaa osaltaan muilla osa-alueilla saavutettavia parannuksia.

Tuloskäänne edellyttää suhdanteiden myötätuulta

Neljä ensimmäistä tuloskäänteen ajuria ovat yhtiön omissa käsissä. Viides ei ole. Pakkauskartongin ja sellun markkinasuhdanne määrittää sen, toteutuuko käänne vuodessa vai kolmessa.

Euroopassa havusellun hinta pysyi vuoden 2025 jälkipuoliskolla matalalla tasolla. Ruotsalainen metsäyhtiö SCA ilmoitti helmikuussa 2026 nostavansa NBSK-sellun listahintaa Euroopassa 100 dollarilla 1 710 dollariin tonnilta maaliskuun toimituksista alkaen. Yhdysvalloissa hintataso on kuitenkin pysynyt selvästi alempana, 700–730 dollarissa tonnilta.

Pakkauskartonkien markkinatilanne on ollut viime vuosina haastava. Euroopan taivekartonkimarkkinoilla kysyntä on pysynyt heikkona, ja hinnoitteluun kohdistuu painetta. 

Luonnonvarakeskuksen lokakuussa 2025 julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan kartongin markkinatilanteeseen ei odoteta helpotusta vielä vuonna 2026 – markkinoilla on ylitarjontaa ja kysyntä pysyy heikkona.

Sellun tarjontapuolella uutta kapasiteettia on tulossa noin viisi miljoonaa tonnia eukalyptusselluun lähivuosina, mikä painaa hintoja. Kiinassa puolestaan kotimaiset investoinnit tuovat markkinoille yli kaksi miljoonaa tonnia uutta kemiallisen sellun kapasiteettia vuoteen 2026 mennessä.

Euroopan talouskasvu ja yksityisen kulutuksen elpyminen voivat tuoda pientä helpotusta, mutta Yhdysvaltojen tullipolitiikan aiheuttama epävarmuus ja globaali ylitarjonta rajoittavat hintanousun potentiaalia.

Yhtiön oma näkymä vuoden 2026 ensimmäiselle neljännekselle on varovainen. Markkinat pysyvät haastavina, kuluttajien luottamus heikkona ja geopoliittinen epävarmuus heikentää ennustettavuutta. Pakkaus- ja sellumarkkinoiden kysynnän odotetaan pysyvän vakaana mutta alhaisella tasolla.

Yhdysvaltain tullipolitiikka tuo lisäksi epävarmuutta, vaikka Stora Enson suora myynti Yhdysvaltoihin on vain noin kolme prosenttia liikevaihdosta. Yhtiötä huolettavat enemmän tullien välilliset vaikutukset: kuluttajien luottamuksen heikkeneminen ja Kiinan kasvava vienti Euroopan markkinoille.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *