Oma talous

Tällaiset autot tarjoavat autonmyyjälle nyt parhaan vaihtoarvon

Koronan ajoi ihmisiä pois julkisesta liikenteestä omiin autoihin. Sillä on ollut vaikutusta automerkkinoihin.

Santanderin vuosi sitten teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset suosivat edelleen omaa autoa, eivätkä ainakaan vielä ole valmiita yhteiskäyttöautoilulle. Aiheesta kertoi Nettiauto. Vain 21 prosenttia vastanneista kertoi olevansa valmiita käyttämään yhteiskäyttöautoa.

Moni autoaan myyvä varmasti pohtii, kuinka paljon omasta autosta saa rahaa tai hyvitystä vaihdossa.

Käytettyjen autojen jälleenmyyjäketjun Kamuxin myyntipäällikkö Ilari Kiviniemi kertoo, että myyntihintaa määrittää muun muassa se, millaista kysyntää autoilla on ostopuolella.

”Esimerkiksi tällä hetkellä paljon kyselyitä tulee pienipäästöisistä bensa-autoista sekä hybridiautoista. Niissä on eniten kysyntää, jolloin ne myydään nopeimmin eivätkä jää pitkäksi aikaa varastoon”, Kiviniemi totaa.

Kiviniemen mukaan autosta saatavaa hintaa lisäävät myös sen ominaisuudet. Automyyjiä kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti talvivarustellut autot.

”Neliveto on talvikeleillä kysyttyä tavaraa. Myös talvivarustelut, kuten hyvät ajovalot ja lohkolämmittimellä varustetut autot ovat haluttuja tähän aikaan vuodesta. Neliveto lumikeleillä sekä talvivarusteet autoissa ovat houkuttelevia juuri nyt. Eli jos tällaisen auton omistaa ja haluaa vaihtaa, on hyvä aika tarjota sitä autoliikkeelle”, Kiviniemi vinkkaa.

Kiviniemi huomasi viime vuoden aikana, että tietynlaiset autot lisäsivät kysyntäänsä koronan ajaessa ihmisiä pois julkisesta liikenteestä omiin autoihin. Hän uskoo trendin jatkuvan myös vuonna 2021.

Pienten autojen kysyntä on kasvanut, sillä ne ovat vaihtoehto julkiselle liikenteelle ja vastaavat kuluiltaan suunnilleen julkisilla kulkemista. Korona-aikana on myös tullut uusia autonostajia, jotka eivät ole ennen tai pitkään aikaan omistaneet autoa. Julkista liikennettä kaihtavat ihmiset ostavat perusautoja, joilla pääsee liikkumaan paikasta A paikkaan B. Esimerkiksi Toyota Corolla, Volkswagen Golf ja muut perusautomerkit ovat suosittuja tänä vuonna.”

Maksimoidakseen autostaan saatavan myyntihinnan tai vaihtoarvon, Kiviniemen mukaan on tärkeää olla perillä auton huoltotilanteesta. Muuten edessä voi olla ikävä yllätys.

”Kun tuo auton liikkeeseen, sen on hyvä olla huollettu – tai joka tapauksessa kannattaa välttää tilannetta, jossa huolto on heti edessä. Toteuttamatta jäänyt huolto laskee aina hintaa. Satsaus huoltoon siis kannattaa asiakkaalle. Auton on myös hyvä olla yleiseltä ilmeeltään siisti, sillä kaikki erinäiset laitot tai korjaustarpeet pienentävät aina hyvityshintaa”, Kiviniemi neuvoo.

Monet saattavat myös pohtia autonsa romuttamista romutuspalkkion turvin. Kiviniemen mielestä romutuspalkkio on tervetullut lisä, mutta suosittelee aina ennen päätöksentekoa pyytämään tarjousta autosta.

”Myyntihinta tai hyvityshinta on lähestulkoon aina parempi kuin romutuspalkkio. Prosessi myös on helpompi tuodessa auto vaihtoon tai myydessä sen liikkeelle”.

Kommentoi

No Comment.

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2021 Salkkumedia Oy

Ylös