
Yhteisöpalvelu Redditin ryhmä r/wallstreetbets on saanut liikkeelle piensijoittajien joukkovoiman, jonka avulla muutamien osakkeiden kurssit ovat menneet katosta läpi.
Yksi tämän hypetyksen kohteena olevista yhtiöistä on Nokia, mutta dramaattisimmat kurssimuutokset on nähty videopelien myyntiketju GameStopin osakkeella. Vielä tammikuun alussa osakkeen arvo pysytteli alle 20 dollarissa, kun nyt sen arvo on jo 325 dollaria.
Viime päivien tapahtumat saattavat antaa piensijoittajille sen kuvan, että rahan tekeminen osakemarkkinoilla olisi helppoa. Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich varoittaa kuitenkin tällaisesta tulkinnasta.
”Suurilla kurssiheilahteluilla on kuitenkin aina sekä voittajia että häviäjiä. Varmasti moni piensijoittaja on oikein ajoitetuilla kaupoilla käärinyt hyvät voitot, mutta on hyvä pitää mielessä, että kurssiheilunta on usein kaksisuuntaista ja suurempi heilunta tarkoittaa myös suurempia riskejä”, Gerich muistuttaa blogissaan.
Gerichin mukaan yleensä hintojen vahva nousu ilman selvää muutosta perustekijöissä lisää kiinnostusta myös vastakkaisiin positioihin, ja hinnat voivat korjata myös alaspäin rajusti.
”Viime päivien kaupankäyntipäätökset on puolestaan tehty pitkälti tunnepohjalta pikaisten voittojen toivossa sen sijaan, että ne perustuisivat mihinkään syvälliseen analyysiin kyseisen yrityksen liiketoimintapotentiaalista”, pääanalyytikko varoittaa.
Tunnelmien kääntyessä osakkeiden liikkeet ovat usein voimakkaita myös toiseen suuntaan, pääekonomisti toteaa.
”Viime päivien suurimmat liikkeet ovat olleet ylöspäin. Esimerkiksi eilen S&P 1500 -indeksissä huonoiten menestyneen yrityksen osakekurssi laski reilut 20% mutta yli 20%:n nousijoita oli 9 siitä huolimatta, että koko indeksi laski 2.5%. Tällainen kurssikehitys voi edelleen houkutella lisää piensijoittajia mukaan sosiaalisen median kautta koordinoituihin ostoihin lähipäivinä.”
Gerich muistuttaa, että viime kädessä sijoittajan tuotto riippuu yrityksen tuloksentekokyvystä ja osakkeen hinnasta.
”Suurin osa sijoittajista lienee kuitenkin mukana osakesijoittamisessa mahdollisten tuottojen takia, ja pidemmällä tähtäimellä on vaikea nähdä, että suuria tuottoja olisi luvassa sellaisten yritysten osakkeista, jotka eivät kykene tekemään niiden arvostustasoja vastaavaa tulosta.”
Gerichin mukaan osakkeiden huima kurssiheilunta päättyy usein huonosti monen sijoittajan kannalta, ja nytkin moni todennäköisesti polttaa näppinsä pahasti. Se voi johtaa sijoittajien vetäytymiseen markkinoilta tai jopa taloudellisiin vaikeuksiin, jos sijoittaja on ottanut suurempia riskejä kuin pystyy kantamaan.
”Myös suurten sijoittajien tappioilla on usein kerrannaisvaikutuksia, jotka voivat luoda lisää arvaamattomia markkinaliikkeitä”, pääanalyytikko muistuttaa.
Osakemarkkinoilla on Gerichin mukaan nyt selvästi uusia sijoittajia, joiden käyttäytymismallit poikkeavat siitä, mihin markkinoilla on totuttu.
”Viime päivien perusteella ei kuitenkaan kannata vielä vetää mitään johtopäätöksiä siitä, miltä osakemarkkinoiden uusi normaali näyttää. Lyhyellä tähtäimellä yksittäisten osakkeiden suurten heilahtelujen jatkuminen näyttää todennäköiseltä, mutta kaikki niistä eivät ole ylöspäin”, Gerich toteaa.