Sijoitusuutiset

Infrarakentaja Kreate listautuu houkuttelevalla hinnalla – johti annin ylimerkintään

Kreate Groupin yleisöanti ja henkilöstöanti on ylimerkitty ja merkintäaika keskeytetty.

Listautumisanti kohdistui yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa sekä Kreaten ja sen täysin omistamien tytäryhtiöiden työntekijöille sekä Kreaten johtoryhmän ja hallituksen jäsenille Suomessa.

Kreaten hallitus ja päämyyjä Intera Fund II Ky ovat päättäneet yleisöannin merkintäajan keskeyttämisestä ja Kreaten hallitus on päättänyt henkilöstöannin merkintäajan keskeyttämisestä listautumisannin ehtojen mukaisesti maanantaina 15.2. Instituutioanti jatkuu listautumisannin ehtojen mukaisesti.

Listautumisen merkintähinta oli 8,2 euroa, jolloin kasvaa hieman alle yhdeksään miljoonaan kappaleeseen, ja kun annin ja myynnin merkintähinta on asetettu 8,20 euroon. Uudella kokonaisosakemäärällä yhtiön markkina-arvo on noin 73 miljoonaan.

“Se ei vaikuta pahalta hintalapulta firmalle, jonka liikevaihto on noussut päälle 200 miljoonaan euroon. Kreaten koko viime vuoden lukuja ei ole vielä käytössä, mutta vuonna 2019 yhtiö teki 221 miljoonan euron liikevaihdolla 11,5 miljoonan euron liiketuloksen ja 8,7 miljoonan euron nettotuloksen”, laskee sijoituskirjailija ja kolumnisti Karo Hämäläinen Taloustaidon artikkelissaan.

Hämäläinen laskee, että Kreaten rullaavan 12 kuukauden nettotuloksesta laskettuna P/E-kerroin on anti- ja myyntihinnalla alle kahdeksan. Se on hänen mukaansa varsin edullinen etenkin nykyisessä pörssisyklin vaiheessa.

Kreate on suomalainen vaativaan infrarakentamiseen keskittyvä yhtiö. Yhtiön palvelutarjonta jakautuu väylärakentamiseen ja taitorakentamiseen, joiden lisäksi Kreate tarjoaa kiertotalouteen liittyviä palveluita. Väylärakentaminen koostuu ratarakentamisesta sekä teiden ja katujen rakentamisesta. Taitorakentamiseen kuuluvat sillanrakentaminen ja -korjaus, pohja- ja betoni-rakentaminen, erikoispohjarakentaminen ja kalliorakentaminen.

Kreatella on toimintaa pääasiallisesti Suomessa, ja Kreate työllisti keskimäärin 376 henkilöä tilikaudella 2019.

Kreaten asiakaskunta koostuu suurimmaksi osaksi julkisen sektorin asiakkaista. 1.1.2019–30.9.2020 välillä 31 prosenttia Kreaten myynnistä tuli valtio-omisteisilta tahoilta, 30 prosenttia kunnallisen puolen asiakkailta ja loput 39 prosenttia yksityisen sektorin asiakkailta.

Kreate on kasvattanut liikevaihtoaan voimakkaasti ja pitänyt kannattavuutensa sekä pääoman tuoton hyvällä tasolla. Kreaten liikevaihto kasvoi keskimäärin 24 prosenttia vuosien 2017–2019 välillä. Kasvu oli suurimmaksi osaksi orgaanista, keskimäärin noin 19 prosenttia vuodessa. Samalla ajanjaksolla Kreaten EBITA-marginaali on pysynyt hyvällä tasolla ollen keskimäärin 4,4 prosenttia.

Kommentoi

No Comment.

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2021 Salkkumedia Oy

Ylös