Talouden trendit

Metso Outotec elpyy – tilauskanta kasvussa, näkymät aiempaa valoisampia

Konepajayhtiön loka-joulukuun odotettua heikompi tulos ei sijoittajia hetkauttanut.

Metso Outotecin liikevaihto laski viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 977 miljoonaan euroon, kun edellisvuoden vertailuajankohdan liikevaihto oli 1087 miljoonaa euroa.

Kuitenkin saadut tilaukset nousivat loka-joulukuussa viime vuoden 1045 miljoonasta euroasta 1304 miljoonaan euroon.

Konepajayhtiön loka-joulukuun liikevoitto laski viime vuoden 103 miljoonasta eurosta 44 miljoonaan euroon. Tuloslasku oli selvästi analyytikoiden 65 miljoonan euron konsensusodotusta kovempi.

Toimitusjohtaja Pekka Vauramon mukaan yhtiön kesäkuun 2020 lopussa toteutuneen Metson ja Outotecin yhdistymisen jälkeen uudessa yhtiössä on oltu kiireisiä. Vauramon mukaan organisaation uudelleenjärjestely on lähes valmis ja integraatioon liittyvissä kustannussynergioissa saavuttiin 65 miljoonan euron vuositaso vuoden 2020 lopussa.

Vauramon mukaan parannustoimia on edelleen käynnissä ja niiden tuloksia nähdään vuoden 2021 aikana.

Kivenmurskaus- ja Mineraalit -segmenttien kannattavuus oli hyvällä tasolla, mutta koronaviruspandemian takia laskeneesta myynnistä eniten kärsinyt Metallit-segmentti raportoi tappiollisen tuloksen.

“Metallit-segmentin kannattavuuden parantamiseen keskitytään meneillään olevassa uudelleenjärjestelyohjelmassa, jonka tuloksia nähdään vuonna 2021”, Vauramo toteaa.

Neljännellä neljänneksellä saadut tilaukset kasvoivat Mineraalit- ja Metallit-segmenteissä ja asiakkaiden aktiviteetti parani Kivenmurskaus-segmentissä.

Vuoden 2020 lopun vahva tilauskertymä antaa hyvän alun vuodelle  2021, ja samalla yhtiö voivamme palata asteittain normaaliin koronaviruspandemian ja siihen liittyvien rajoitusten helpottuessa, toimitusjohtaja toteaa.

Yhtiö koki koronapandemian vuoksi kivenmurskausliiketoiminnassa keväällä nopeimmat ja kielteisimmät vaikutukset, mutta markkinoiden toiminta normalisoitui vuoden loppua kohti.

Kaivos- ja metallienjalostusmarkkinoilla suurempiin investointihankkeisiin liittyvä päätöksenteko oli hidasta liikkumiseen ja matkustukseen liittyvien rajoitusten takia. Tästä huolimatta positiiviset uutiset rokotteen kehityksestä ja korkeat metallien hinnat aktivoivat päätöksentekoa neljännessä neljänneksessä ja johtivat vahvaan tilauskertymään.

Palveluliiketoimintaan vaikuttivat jonkin verran rajoitukset, jotka liittyivät pääsyyn asiakkaiden luokse suunnittelemaan, valmistelemaan ja suorittamaan palvelu- ja modernisointitöitä. Vara- ja kulutusosien kysyntä pysyi hyvänä kaivosten korkeiden käyttöasteiden ja metallien korkeiden hintojen ansiosta.

Metso Outotec odottaa markkina-aktiviteetin paranevan, mihin kuitenkin vaikuttaa koronaviruspandemian kehittyminen.

Yhtiö ehdottaa maksettavaksi osinkoa 0,20 euroa osakkeelta, ja osinko on tarkoitus maksaa kahdessa erässä. Osinkotuotto nykyisellä kurssinoteerauksella on siten 2,3 prosenttia.

Markkinat ottivat Metso Outecin tilauskannan kasvun positiivisesti vastaan ja yhtiön osakekurssi nousi Helsingin pörssissä 2,5 prosenttia tiistaina noin kello 12.15 mennessä.

Kommentoi

No Comment.

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2021 Salkkumedia Oy

Ylös