Nurminen Logistics on Helsingin pörssin kurssikomeetta ja käänneyhtiö

Logistiikkayhtiön uusi syömähammas on konttijunaliikenteen yhteys Kiinaan. Yhtiö saattaa olla kuitenkin markkina-arvoltaan roimasti ylihintainen.
rautatie rautatiet talous junat rautatie rautatiet talous junat

Logistiikkayhtiön osake on ollut viime viikkoina kovassa nousuvireessä. Kuukaudessa osake on kivunnut jo 47 prosenttia ja viimeisimmän viikonkin aikana lähes 30 prosenttia. Vuoden alusta markkina-arvo on kivunnut lähes 120 prosenttia.

Viime vuonna Nurminen Logisticsin liikevaihto nousi lähes 81 miljoonaan euroon edellisvuoden 69 miljoonasta ja edellisvuoden kova 8,5 miljoonan euron liiketappio kaventui 0,2 miljoonan euron liiketappioon.

Viime vuoden jälkimmäisellä puolivuotiskaudella yhtiö teki positiivisen 0,3 miljoonan euron liikevoiton, kun vertailujaksolla liiketappiota kertyi 6,8 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoi tammikuussa, että sen Kiinan konttijunaliikenteen volyymit ovat kolminkertaistuneet vuoden 2020 aikana. Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään Nurminen Logistics avaa kolme uutta junareittiä Kiinasta Suomeen.

Liikevaihto ja tulos kasvavat

Nurminen Logistics aloitti säännöllisen konttijunaliikenteen Suomesta Kiinaan vuonna 2018 jolloin avattiin Hefein reitti. Syksyllä 2020 perässä seurasi yhteistyö Narvikin Sataman kanssa ja Chongqingin reittiyhteys, joka vakiintui nopeasti viikoittaisiksi lähdöiksi.

Suzhou, Ningbo ja Jinan ovat nyt alkuvuoden 2021 uudet reitit ja lisää reittejä on suunnitteilla.

”Kiinan liiketoimintamme jatkokehitys näyttää hyvältä. Olemme saaneet sovittua usean provinssin kanssa uusien reittien avaamisesta Q1 2021 aikana. Neljä uutta destinaatiotamme Kiinassa kasvattavat maantieteellisen verkostomme kattavuuden erittäin hyvälle tasolle”, kertoi yhtiön tilinpäätöksen yhteydessä toimitusjohtaja Olli Pohjanperä.

Kannattavuuskäännettä tuki myös se, että viime vuoden lopulla loppupuolella logistiikkayhtiö sai toteutettua merkittävät kiinteiden kulujen leikkaukset, ostopalvelujen kilpailutukset sekä kannattamattomien toimipisteiden karsimisen.

Pohjanperän mukaan alkuvuoden 2021 perusteella yhtiön kehitys jatkuu hyvänä ja yhtiö arvioi, että liikevaihto kasvaa ja liiketulos paranee selvästi vuodesta 2020.

Rahtijunaliiketoiminnan heinä-joulukuun liikevaihto kasvoi voimakkaasti. Loppuvuoden konttien saatavuusongelmat Suomessa ja Kiinassa siirsivät toimituksia vuodenvaihteen yli ja sitoivat rahavaroja kontteihin. Konttien hankinnalla Nurminen Logistics pystyy kuitenkin turvaamaan asiakastoimitukset tulevaisuudessa konttitilanteen jatkuessa haastavana.

Pohjanperän mukaan Nurminen Logistics aikoo jatkaa voimakkaasti panostamista Euroopan ja Aasian väliseen rautatieliikenteeseen, digitaalisiin tuotantoprosesseihin sekä aloittaa uuden ulkoistuspalvelukonseptin tämä vuoden tammi-kesäkuun aikana.

Yhtiö järjesteli vuoden 2020 lopussa Vuosaaren terminaalinsa omistusta rahoittamalla sen suunnatulla osakeannilla. Järjestelyn avulla Nurminen sai noin miljoonan euron kustannussäästöt vuokrakustannuksissa.

Onko osake jyrkästi ylihintainen?

Vuokrakustannusten säästöt ja muut säästöt yhdessä antavat edellytykset selvälle kannattavuuden parannukselle, arvioi Inderesin analyytikko Petri Gostowski. Hänen mukaansa säästöt yhdessä Kiinan junayhteyden tuoman liikevaihdon kasvun kanssa tukevat logistiikkayhtiön lähivuosien tuloskasvun edellytyksiä.

Tuloskäänne ja osakkeen voimakas kurssinousu ovat nostaneet yhtiön arvostuskertoimia. Analyysitalo Inderesin tämän vuoden tulosennusteilla yhtiön EV/Ebit-kerroin on 39x ja P/B-kerroin peräti 22x. Inderes ei odota osakekohtaisen tuloksen nousevan positiiviseksi vielä vuosina 2021 – 2023.

Gostovskin mukaan tappiollisen tuloksen ja merkittävien vähemmistöjen takia osakkeen arvostusta ei voi kuitenkaan peilata tulospohjaisiin arvostuskertoimiin.

”Käytännössä ainoa relevantti arvostusmittari eli P/Liikevaihto-kerroin on 0,6x. Tämä on mielestämme perusteettoman korkea taso tulospotentiaali ja vähemmistörakenne huomioiden. Näkemystämme tukee kassavirtamallimme indikoima osakkeen arvo, joka on huomattavasti nykykurssia matalammalla tasolla. Tämä heijastelee osakkeenomistajan näkökulmasta haastavaa yhtälöä, jonka merkittävät vähemmistöt ja edelleen huomattava velkamäärä muodostavat”, analyytikko toteaa.

Inderesin suositus Nurminen Logisticsin osakkeelle on myy ja osakkeen tavoitehinta on 0,35 euroa. Tavoitehinta on selvästi alhaisempi kuin yhtiön tämän hetken 0,98 euron kurssinoteeraus.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
toimisto kokous tapaaminen suunnittelu työelämä talous

Koronakriisi ja työttömien määrä kasvu ei poista työvoimapulaa

Seuraava artikkeli
lehmä nautakarja maatalous maaseutu

Suomalaisia elintarvikkeita menee yhä enemmän ulkomaille - vienti Kiinaan kasvanut räjähdysmäisesti