Nokian Renkaat ja Stockmann eli nykyinen Lindex olivat Helsingin pörssin helmiä vuosituhannen alkuvuosina. Kumpikin on osoittanut jälleen käänteen merkkejä.
Chipotlen toimitusjohtajana toiminut Brian Niccol siirtyi Starbucksille. Sinänsä tavanomainen uutinen aiheutti melkoiset reaktiot niin uuden kuin vanhan työnantajan osakekurssiin.
Laadukas yhtiö väliaikaisissa ongelmissa voi olla houkutteleva sijoituskohde. Taalerin salkunhoitaja löytää Helsingin pörssistä kolme tällaista ”leikkauspöytäyhtiötä”.
Norjalainen Goodtech on yksi SalkunRakentaja-sivuston päivitetyn käänneyhtiöiden osakepoimintalistan uusista yhtiöistä. Goodtech on menettänyt markkina-arvostaan viidessä vuodessa lähes 3/4-osaa.…
Käänneyhtiöt ovat yhtiöitä, joiden kurssikehitys on ollut negatiivista esimerkiksi kannattavuuden heikentymisen vuoksi, mutta joissa voidaan havaita merkkejä kurssikehityksen…