Käänneyhtiöt

Kurssiraketti Enersense saa ostosuosituksen Evliltä

Evli aloittaa Enersensen seurannan osta-suosituksella. Pankki odottaa Enersenseltä kovaa myynnin kasvua.

Enersense on käänneyhtiö isolla k:lla. Yhtiön osakekurssi on kivunnut vuodessa peräti 684 prosenttia. Se on Helsingin pörssin eniten noussut osake viimeisen vuoden ajalta.

Silti osake saattaa olla vielä hyvä sijoituskohde, mikäli on uskominen Evlin sijoitusasiantuntijoita.

Enersense tarjoaa päästöttömiä energiaratkaisuja teollisuus-, energia-, tietoliikenne- ja rakennusalan yhtiöille. Yhtiön liiketoiminta muuttui merkittävästi vuonna 2020, kun se laajensi liiketoimintaansa sähkö- ja tietoliikenneverkkoihin sekä teollisuuden kunnossapidon markkinoille ostamalla Empowerin.

Enersense listautui First North -markkinapaikalle huhtikuussa 2018. Pörssitaival ei alkanut kovin mallikkaasti, sillä alkuvuodesta 2019 yhtiön osakekurssi syöksyi yhdessä päivässä lähes 36 prosenttia, kun yhtiö antoi negatiivisen tulosvaroituksen.

Enersense varoitti vuoden 2018 liikevaihto jäävän edellisvuoden tasolle. Aiemmin yhtiö arvioi vuoden 2018 puolivuosikatsauksessa liikevaihdon kasvun jatkuvan.

Käänne tuli viime kesäkuussa. Silloin yhtiö julkisti yllättäen positiivisen tulosvaroituksen. Enersense onnistui myös kääntämään vuoden 2020 kannattavuutensa positiiviseksi. Vuoden 2019 negatiivinen -0,8 miljoonan euron käyttökate nousi plussalle 7,2 miljoonaan euroon vuonna 2020.

Evli odottaa Enersensen vuoden 2021 liikevaihdon kasvavan voimakkaasti.

Syynä liikevaihdon kasvussa on lähinnä se, että Empowerista siirtyneiden liiketoiminta-alueiden luvut on yhdistetty Enersensen liikevaihtoon koko vuoden osalta.

”Lisäksi yhtiö on kertonut tilauskannan kasvaneen merkittävästi elokuun 130 milj. eurosta vuoden 2020 lopun 300 milj. euroon ja odotamme Enersensen liikevaihdon yltävän vahvan tilausvirran tukemana 230 milj. euroon”, Evli toteaa aamukatsauksessaan.

Evli odottaa Enersensen liikevaihdon kasvavan 3 – 3,2 prosentin vuositahtia vuosina 2022 – 2023.  Kannattavuus kasvaa selvästi, mikäli Evlin ennusteet toteutuvat. Oikaistu käyttökate kasvaa Evlin ennusteella 8,9 miljoonasta eurosta peräti 13,5 miljoonaan euroon jo tänä vuonna, kun Empowerin koko vuoden luvut sisältyvät käyttökatteeseen. Lisäksi projektikanta on tervehtymässä ja ja toiminnot tehostumassa.

Evli arvioi Empower-integraatioon liittyvien synergioiden heijastuvan kannattavuuteen näkyvämmin vuodesta 2022 eteenpäin.

Evlin näkemyksen mukaan Enersensen osakkeen arvostus näyttää maltilliselta ottaen huomioon yhtiön kasvanut ja tervehtynyt tilauskanta sekä Empower-integraatioon liittyvät potentiaaliset synergiat.

”Enersense treidaa ennusteillamme tällä hetkellä 5,5x EV/EBITDA -kertoimella ja 10,7x oik. P/E -kertoimella vuodelle 2022E, jotka ovat 21-28% alennuksella verrokkiryhmäämme nähden”, Evli toteaa.

Evli aloittaa Enersensen seurannan osta -suosituksella ja 9,7 euron tavoitehinnalla. Tavoitehintaan sisältyy varmuusmarginaalia. Se on lähellä Ensersensen viimeisintä 9,8 euron kurssinoteerausta.

”Tavoitehintamme vastaa edelleen 13-21% alennusta verrokkien 2022E EV/EBITDA ja oik. P/E -kertoimiin nähden, heijastaen yhtiön verrokkeja alempaa kannattavuutta sekä meidän odottaessa lisänäyttöjä kannattavuusparannuksen jatkumisesta ja nopeammasta orgaanisesta kasvusta. Mikäli Enersense onnistuu kasvattamaan liikevaihtoa ja kannattavuuttaan keskipitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden mukaisesti, arvostuksessa on edelleen nousuvaraa”, Evli toteaa.

Kommentoi
Ylös
>