Helsingin pörssissä on vähän kasvuyhtiötä, mutta useita käänneyhtiötä.
Kasvu on tiukassa ja hyviä kasvuyhtiöitä löytyy Helsingin pörssistä vähän, arvioi FIM Pankin pääanalyytikko Kim Gorschelnik.
Gorschelnikin mukaan positiivisia yllättäjiä ja kovia kasvajia olivat jälleen esimerkiksi Digia, Revenio ja Teleste. ”Kasvun taustalla ovat kansainvälinen liiketoiminta ja pienempi koko, mikä mahdollistaa helpommin kaksinumeroiset kasvuluvut”, pääanalyytikko toteaa LähiTapiolan Sijoitustalous-sivuston blogissaan.
”Suomessakin voi kasvaa. Hyvinä esimerkkinä kaupan murroksesta hyötyvä Verkkokauppa.com (kasvu 22 prosenttia) sekä terveydenhuollon murroksesta hyötyvä Pihlajalinna (kasvu 56 prosenttia)”, Gorschelnik jatkaa.
Jos pörssissä on puutetta kasvuyhtiöistä, niin onneksi kuitenkin löytyy käänneyhtiöitä.
Gorschelnikin mukaan käännettä tekeviä tai mahdollisia sellaisia ovat ainakin Finnair, Glaston ja Martela. Toimialoista pitkään negatiivisesti kehittynyt media yllätti tällä kertaa positiivisesti. Odotuksia paremman tuloksen pääanalyytikon mukaan teki Sanoma sekä yhdistyvät Alma Media ja Talentum.
Vähäinen kasvuhalukkuus voi olla merkki muhevista osingoista, pääanalyytikko päättelee.
”Kun vaisut liikevaihdot ja -näkymät yhdistetään vakaaseen tuloskuntoon, hyvien osinkojen odotus kasvaa. Liikevaihtojen vaisu kehitys nimittäin kertoo vähäisistä investointitarpeista. Se taas johtaa varovaisiin kasvuinvestointeihin ja sitä kautta matalampaan investointisuhteeseen (investoinnit suhteessa tulokseen) ja vastaavasti korkeampaan osinkosuhteeseen (osinko suhteessa tulokseen). Vakaa tuloskehitys puolestaan kertoo vakaista osinkonäkymistä.”
Pidemmällä aikavälillä kasvavat osingot kasvavalla liiketoiminnalla olisivat tietenkin huomattavasti parempi vaihtoehto. ”Nyt näin ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näytä olevan. Osinkotuotto suhteessa korkotasoon näyttää alla olevan kuvaajankin perusteella houkuttelevalta”, Gorschelnik toteaa.