Smart Eye on yritys, jolta odotetaan entistä kovempaa liikkeenvaihdon kasvua.
Auto-onnettomuuksien kolme yleisintä syytä ovat keskittymisen puute, uneliaisuus ja päihtymys. Ruotsalainen Smart Eyen puuttuu näistä kahteen ensimmäiseen.
Smart Eyen silmänliikkeiden tunnistamiseen perustuva teknologia estää kuljettajaa selaamasta kännykkää tai nukahtamasta rattiin.
Älypuhelinten yleistyminen on johtanut siihen, että keskittymisen herpaantuminen on yhä useammin onnettomuuden syynä.
Puhelimen selaaminen ei tavallaan ole auton valmistajan vika. Siltikin kesken ajomatkan tapahtuvaa puhelimen selailua estävän järjestelmän hankkiminen on autonvalmistajan intresseissä.
Turvallisuus kiinnostaa muitakin kuin pelkkiä autonvalmistajia, joten Smart Eye saa myynnilleen tukea ajoturvallisuuteen puuttuvista lakimuutoksista.
Vallihauta
Smart Eye on markkinajohtaja, jolla on markkinoiden edelläkävijän etu puolellaan. Käytännössä BMW:n saaminen asiakkaaksi oli varsin toimiva myyntiargumentti, jonka avulla tuotetta saatiin myytyä myös alemman hintaluokan autonvalmistajille.
Smart Eyen markkinajohtajuus on merkittävä ja yrityksen toimitusjohtajan mukaan Smart Eye on voittanut kaksi kolmasosaa tähän asti julkaistuista kilpailutuksista.
Vallihautaa tuo myös vuonna 1999 perustetun yrityksen pitkä kehitystyö ja silmänliikkeiden tunnistamisen ympärille rakennettu teknologia.
Pitkä kehitystyö tuo uskottavuutta. Uskottavuutta lisää myös se, että Smart Eyen alkuperäisellä autoilun ulkopuolella toimivalla Research Instruments -segmentillä on merkittäviä isoja nimiä asiakkainaan kuten NASA ja Boeing.
Smart Eye on potentiaalinen käänneyhtiö
Jo toteutuneessa Smart Eyen pitkän aikavälin kasvussa ei ole vielä hurraamista. Kaksikymmentä vuotta perustamisensa jälkeen vuonna 2019 Smart Eye teki noin viiden miljoonan euron liikevaihdon.
Vertailun vuoksi vuonna 2006 perustettu HubSpot teki vuonna 2019 yli 550 miljoonan liikevaihdon.Toisin sanoen Smart Eye voisi olla ikänsä puolesta sata kertaa suurempikin yritys.
Smart Eye on yritys, jolta puuttuu näytöt tasaisesta ja voimakkaasta vuodesta toiseen jatkuvasta markkinamurrokseen perustuvasta kasvusta. Juuri tähän perustuu yrityksen tuottopotentiaali sijoituskohteena.
Onnistuessaan Smart Eye tuo vielä sijoittajilleen mojovat tuotot, sillä kyseessä on potentiaalinen käänneyhtiö.
Analyysitalo RedEye ennustaa vuodelle 2021 lähes 80 prosentin liikevaihdon kasvua, vuodelle 2022 jopa yli 140 prosentin liikevaihdon kasvua ja vuodelle 2023 yli sadan prosentin liikevaihdon kasvua.
Tässä yhteydessä puhutaan siis täysin erilaisen kokoluokan lukemista, kuin mitä yritykseltä on tähän mennessä totuttu näkemään.
Toteutuessaan osaketta nostaisi kolme eri tekijää. Ensinnäkin liikevaihdon kasvun olettaisi suoraan näkyvän osakkeen hinnassa.
Lisäksi kasvun toteutuessa on todennäköistä, että Smart Eyen osaketta tullaan arvostamaan entistä korkeammilla kertoimilla.
Kolmanneksi, Red Eye ennustaa yrityksen kääntyvän kasvun myötä voitolliseksi vuonna 2022. Sekin loisi osakkeelle ostopainetta. Efektiä lisää digitaaliseen tuotteeseen sisäänrakennettu skaalautuva liiketoimintamalli.
Voiko hurja kasvuennuste toteutua?
Sijoittajan kannalta keskeinen kysymys on, tulevatko osakkeeseen ladatut kasvuodotukset toteutumaan. Jos ennustettu kova kasvu ei toteudu, on osake kallis. Jos kasvu toteutuu, on osake nyt halpa.
Kasvuennuste ei ole tyhjän päälle rakennettu. Ennuste perustuu jo nyt voitettujen tarjouskilpailujen vaikutusten arviointiin.
Toisaalta ennuste nojaa Euroopan Unionin ministerineuvoston päätökseen, jonka mukaan Euroopan Unionin alueella myytävissä uusissa autoissa on oltava kuljettajan valppautta valvova järjestelmä, joka hälyttää tarpeen vaatiessa.
Lisäksi Automotive Solutions -segmentillä on jo näyttöjä, jotka viittaavat siihen, että Smart Eye tulee pärjäämään tulevissakin tarjouskilpailuissa.
Viimeisen vuoden aikana neljä uutta autonvalmistajaa valitsi Smart Eyen kasvattaen kokonaislukua kahteentoista valmistajaan. Jo nyt on selvää, että miljoonat autot tulevat käyttämään Smart Eyen järjestelmää.
Samalla tuleva kehitys sisältää myös kysymysmerkkejä. Research Instruments -segmentti tuo neljäkymmentä prosenttia liikevaihdosta, ja se on liiketoiminta-alue, jonka osalta merkittäviä kasvun ajureita on vaikea nähdä.
Suuri kysymysmerkki on miten autojen jälkimarkkinoille tähtäävä vastaikään pystytetty Applied AI Systems –segmentti tulee pärjäämään. Kokonaisvaltainen ammattiliikenteeseen tähtäävä kuljettajan valppautta valvova ratkaisu sisältää niin softan kuin busseihin ja kuorma-autoihin jälkiasennettavan raudankin.
Artikkelissa ollut ministerineuvoston päätökseen liittyvä virheellinen tieto korjattu poistamalla sana ”kamerapohjainen” 2.2.2021.klo 20.16.