Nordea suosittaa pitämään osakkeet edelleen ylipainossa sijoitussalkuissa.
Helsingin pörssi ja monet muutkin pörssit ovat jatkaneet yhä noususuunnassa. Valtioiden elvytyspaketit erityisesti Yhdysvalloissa ja keskuspankkien löysänä pysynyt rahapolitiikka ovat tukeneet markkinoita. Lisäksi koronarokotusten määrän kasvu on lisännyt luottamusta talouksien elpymiseen.
Nordean päästrategi Antti Saari on luottavainen talouskehityksen suhteen.
”Mikäli riittävän moni saadaan rokotettua ja uusien koronatartuntojen määrät jatkavat Yhdysvalloissa laskuaan, taloudessa nähdään kesän aikana hurja pomppu. Eurooppa tulee hitaan rokotustahdin takia perässä. Täälläkin tilanne helpottaa, kunhan riittävän kattava suoja tautia vastaan saadaan, eikä terveydenhuollon kantokyvyn ja oman terveyden puolesta tarvitse olla yhtä peloissaan”, Saari toteaa Nordean viikkoraportissa.
Talouden elpyessä myös pörssiyhtiöiden tulosennusteita joudutaan nostamaan, mahdollisesti vielä reippaastikin, Saari ennustaa.
”Yleensä analyytikot ovat kokonaisuutena hieman turhan myönteisiä etenkin Yhdysvaltain tuloskehityksestä. Tulospudotuksia seuraavina vuosina tilanne on kuitenkin päinvastainen ja ennusteita joudutaan nostamaan. Näin on käynyt jo viime, tämän ja ensi vuoden osalta, mutta mikäli talous elpyy tämänhetkisten arvioiden mukaisesti, on tämän ja ensi vuoden tulosennusteissa vielä reilut viisi prosenttia nostovaraa.”
Saaren mukana lisäksi on hyvin todennäköistä, että kriisin keskellä tehtyjen kustannusleikkausten pysyvyyttä aliarvioidaan edelleen, mikä lisää nostovaraa entisestään.
Tosin mahdolliset veronkorotukset etenkin USA:ssa painaisivat tuloskehitystä jonkin verran, mutta jos niillä rahoitetaan investointeja, myös liikevaihdot nousisivat muuten arvioitua enemmän, päästrategi uskoo.
Osakkeet ovat Nordean näkemyksen mukaan yhä omaisuuslajien ykkönen. Syy on yksinkertainen.
Vaikka osakkeiden kurssinousu on ollut hurjaa ja arvostukset näyttävät kireiltä, vertailu korkoihin osoittaa, että houkuttelevampia vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, Saari muistuttaa.
”Inflaatiosuojatut valtionlainakorot ovat niin euroalueella kuin Yhdysvalloissakin yhä pakkasen puolella ja jopa yrityslainoista saa etsimällä etsiä tuottavia vaihtoehtoja. Tätä taustaa vastaan ei ole siis mitenkään ihmeellistä, että osakkeiden arvostuskertoimet ovat karanneet.”
Kurssinousujen vuoksi tulevien vuosien tuotot monesta omaisuuslajista jäävät aiempaa maltillisemmiksi, mutta osakkeet ovat silti vertailun kärkipäässä. Lisäksi arvioitua ripeämpi tuloskasvu tarkoittaa Saaren mukaan sitä, että osakemarkkinoiden arvostuskertoimet antavat luultavasti turhan synkän kuvan todellisuudesta, sillä tulosten nousu laskee arvostuskertoimia.
”Itse asiassa, jos kurssit jäisivät nykytasoilleen, osakkeiden arvostukset olisivat vuoden vaihteessa kymmenisen prosenttia nykytasojen alapuolella ja sijoittaja olisi silti saanut matkalla osinkotuoton, joka, joka sekin on monia vaihtoehtoja houkuttelevampia”, Saari toteaa.
Nordean suosituksissa minkään tietyn osakemarkkinan suositus ei nouse nyt muiden yläpuolelle. Pankki suosittelee edelleen peruspainoa osakealueiden välille.
Nordean mukaan elpymisen edetessä suhdanneherkät toimialat ottavat vetovastuuta pörssien noususta. Se hyödyttää osakealueita melko laajasti, pankki uskoo.