Markkinakommentit

Pelottaako inflaatio? – ylipainota näitä omaisuusluokkia ja osakemarkkinoiden toimialoja (osa 1/2)

Ekonomistit arvioivat bruttokansantuotteen kasvavan globaalisti noin 5-6 prosenttia vuonna 2021.

Talouden elpymisen myötä inflaatio-odotukset ovat kohonneet viime kuukausien aikana erityisesti Yhdysvalloissa. Se on lisännyt volatiliteettia korkomarkkinoilla, jonka takia kasvuyhtiöiden osakekurssit ovat sahanneet vuoroin ylös ja alas. 

Kasvuyhtiöt kärsivät suhteellisesti arvoyhtiöitä enemmän korkotason noususta, sillä niiden hinnoittelu perustuu arvoyhtiöitä enemmän odotuksiin tulevaisuuden kassavirroista. Kallistunut pääoman kustannus pienentää tulevien kassavirtojen nykyarvoa. 

Omaisuusluokista suurimpia kärsijöitä korkean inflaation aikana ovat korkotuotteet ja niistä kiinteän koron joukkolainat. Rahan ostovoiman heikentyessä, pienenee myös joukkolainojen kupongin reaaliarvo. Inflaation noustessa liikkeelle laskettujen joukkolainojen hinta laskee, kun sijoittajat korvaavat ne paremmin tuottavilla vaihtoehdoilla.

Sijoitussalkkuja ei yleensä rakenneta riittävän inflaatiokestäviksi. Näin ollen inflaation odottamattomasta kohoamisesta aiheutuu monille merkittäviä tappioita portfoliossa. Salkun heikon tuottokehityksen lisäksi inflaatio rankaisee sijoittajien kukkaroa myös elinkustannusten kallistumisena.

Perinteinen sijoitussalkku, joka koostuu 60 prosenttisesti osakkeista ja 40 prosenttisesti korkotuotteista, on historian saatossa tuonut matalia reaalituottoja inflaation kohotessa ja toisaalta sen ollessa absoluuttisesti mitattuna korkealla tasolla. Niistä kumpikin toteutui esimerkiksi 1970-luvulla.

Nykyistä markkinaympäristöä ei voi kuitenkaan verrata 1970-luvun alkuun, sillä silloin ei ollut globaalia lamaa tai likviditeettiansaa. Likviditeettiansalla tarkoitetaan tilannetta, jossa korkotaso painuu niin matalaksi, että elvyttävästä rahapolitiikasta katoaa paras teho. Likviditeettiansa on seurausta heikosta talouskasvusta ja matalasta inflaatiosta, joiden vuoksi kotitaloudet kuluttavat vähemmän.

Öljykriisin vuosikymmentä vertailukelpoisempi markkinatilanne löytyy kenties aikaväliltä 1934-1947. Aikajaksoa hallitsi nykypäivän tavoin matala korkotaso, finanssipoliittinen dominanssi, protektionistinen talouspolitiikka ja suurvaltojen vastakkainasettelu. Kyseisten vuosien aikana nähtiin muutamaa vuotta lukuun ottamatta positiivista inflaatiokehitystä, kun kuluttajahinnat kohosivat 1930-luvun alun deflaation jälkeen.

Sijoitusinstrumenttien tuottojen osalta aikakaudelle oli ominaista korkea volatiliteetti. Plusmerkkisinä vuosina tuotot olivat huomattavan korkeita, mutta aikakaudelle osui myös useita heikkoja vuosia. Taustalla kehityksessä vaikutti 1920-luvun lopun pörssiromahdus ja 1930-luvun alun lama.

Nykyisessä markkinatilanteessa on 1930-luvun lisäksi ripaus 1990-luvun loppua, jolloin teknologiayhtiöt olivat yliarvostettuja. Teknologiakuplan puhkeamista seurannut reflaatio vuosina 2001-2008 oli vahva aikajakso hyödykkeille, joukkolainoille ja arvoyhtiöille. 

Osakemarkkinoiden vuosituotot jäivät kyseisellä aikavälillä heikoiksi, kun esimerkiksi sijoitus S&P 500 -indeksiin toi keskimäärin 2,9 prosentin vuotuiset tappiot. Aikajaksolle oli osakemarkkinoilla tyypillistä isot tuottoerot arvo- ja kasvuyhtiöiden välillä arvostustasoerojen kavennuttua teknokuplan vuosista.

Viime vuosituhannen lopun markkina eroaa kuitenkin merkittävästi nykyisestä korkotason suhteen. Rahan hinta oli reilut 20 vuotta sitten huomattavasti nykyistä korkeampi. Fedin ohjauskorko vaihteli enimmäkseen 4-6 prosentin välillä. Koronlaskut toivat 2000-luvun alussa tukea korkotuotteiden kehitykseen. Vuosien 2001-2008 aikana USA:n lyhyiden valtionlainojen vuosituotto oli 2,7 prosenttia ja pitkien peräti 9,3 prosenttia.

Suunnataan historiasta katse takaisin nykypäivään ja tulevaan. Perinteinen 60/40-portfolio on surkea vaihtoehto inflaation suojaksi. Parasta inflaatiosuojaa salkkuun tuovat sijoitukset hyödykkeisiin joko suoraan tai vaihtoehtoisesti epäsuorasti rahastojen tai osakemarkkinoiden kautta. 

Hyödykkeistä energiatuotteet kuten öljy sekä teollisuudessa hyödynnettävät metallit kallistuvat yleensä inflaation kohotessa. Erinomaisena inflaatiosuojana pidetyn kullan ja inflaation välinen suhde on niitä kinkkisempi. Inflaatio-odotusten kohoaminen voi kääntää reaalikorot nousuun kuten on nähty tänä vuonna. Se on kullan hintakehitykselle negatiivinen ajuri. Reaalikorkojen nousun tasaantuessa ja mahdollisesti kääntyessä laskuun, inflaatio on jälleen kultasijoittajan paras ystävä.

Osakesijoittajan näkökulmasta inflaatioon liittyy sekä uhka että mahdollisuus, sillä yhtiöiden välillä on inflaatioriskin suhteen isoja eroja. Historian saatossa sijoitukset arvoyhtiöihin ovat tuoneet kasvuyhtiöitä korkeampia tuottoja inflaation kohotessa.

Yhtiökohtainen inflaatioriski riippuu varsinkin yhtiön hinnoitteluvoimasta siirtää kohoavat kuluttajahinnat tuotteen tai palvelun myyntihintaan. Hinnoitteluvoimaan vaikuttaa yhtiön toimiala ja sen kilpailutilanne, toimialan kapasiteetti, markkinaosuuden kehitys, palvelun tai tuotteen erottuvuus ja tarpeellisuus, sekä sen lisäarvo asiakkaalle suhteessa kilpailijoiden tuotteisiin tai palveluihin.

Osakemarkkinoilla inflaatiosuojan hakemiseksi katse kannattaa suunnata korkean inflaatiobeetan yhtiöihin. Positiivinen inflaatiobeeta osakesijoituksissa tarkoittaa, että osakekurssi kallistuu inflaation kohotessa. 

Ranskalainen investointipankki Societe Generale tutki Yhdysvaltain osakemarkkinoiden toimialojen ja maan inflaatiokehityksen välistä suhdetta aikavälillä 2000-2020. Korkeimman inflaatiobeetan toimialoja osakemarkkinoilla olivat lannoitevalmistajat, liikehuoneistoja sisältävät kiinteistösijoitusyhtiöt (REIT:it) sekä öljyn tuotantoalalla toimivat yritykset.  

Artikkelin toisessa osassa analysoin tarkemmin korkean inflaatiobeetan toimialoja ja yksittäisiä yhtiöitä, sekä niiden riskejä ja mahdollisuuksia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös