Käänneyhtiöt

Onko vahvasti tilauksiaan kasvattanut Raute käänneyhtiö?

Raute tekee edelleen tappiota, mutta vahva tilauskanta saattaa tuoda tuloskäänteen.

Viilun, vanerin sekä viilupuun ja -palkkien valmistuslaitteistoja valmistava Raute julkaisi perjantaina huhti-kesäkuun tulosraporttinsa, jonka mukaan yhtiö jatkaa tappiollista toimintaansa. Liiketulos oli 1,0 miljoonaa euroa tappiollinen, kun Evli oli odottanut positiivista 1,7 miljoonan euron ja Inderes 1,6 miljoonan euron liikevoittoa.

Raute teki liiketappiota myös ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja koko tammi-kesäkuun liiketappio on noussut 3,5 miljoonaan euroon, kun viime vuonna samalla ajanjaksolla liiketappio oli 4,0 miljoonaa euroa. Koko vuonna 2020 liiketappio oli 1,9 miljoonaa euroa.

Rauten tuotteiden kysyntään on koronakriisillä ollut voimakas vaikutus.

Investointihankkeissa käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista.

Tilauskertymä nousussa

Koronarajoitusten hellittäminen alkaa nyt kuitenkin näkyä Rauten liikevaihdossa ja tilauskertymässä.

Tappiollisesta liikevaihdosta huolimatta Raute kasvatti selvästi liikevaihtoaan. Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 35,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 24,4 miljoonaa euroa.

Vielä väkevämpää oli tilausten kasvu.

Toisella vuosineljänneksellä uusien tilausten kokonaismäärä nousi peräti 65 miljoonaan euroon viime vuoden 13 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan saaduista tilauksista suurin oli noin 30 miljoonan euron LVL-linjatilaus Liettuaan. Muiden tilausten määrä, 35 miljoonaa euroa, oli myös hyvällä tasolla.

Globaalin koronapandemian aiheuttaman markkinahäiriön viivästyttämät tilaukset alkavat nyt toteutua. Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista oli 18 miljoonaa euroa. Erityisesti modernisointitilaukset kasvoivat vertailukaudesta.

Tilauskanta nousi päättyneen vuosineljänneksen aikana 31 miljoonalla eurolla, ja oli kauden lopussa vahva 129 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 80 miljoonaa euroa.

Raute ei tehnyt muutoksia kuluvan vuoden näkymiinsä.

Vahvan tilauskannan, aktiivisen kysynnän sekä oletettavan koronaviruspandemian vaikutusten helpottamisen ansiosta yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan vuonna 2021 edellisen vuoden tasosta. Liiketuloksen Raute arvioi paranevan edellisestä vuodesta pääosin liikevaihdon kasvun ansiosta.

Korona kummittelee yhä taustalla

Rauten mukaan toisella vuosineljänneksellä maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne ja näkymät jatkoivat piristymistään. Rokotusten eteneminen ja koronapandemian helpottaminen monilla markkina-alueilla loi positiivisia odotuksia. Kysyntä säilyi vahvana ja Rauten asiakkaiden tuotteiden hinnat olivat poikkeuksellisen korkeita.

Nyttemmin uusien virusvarianttien ilmestyminen on uudelleen lisännyt epävarmuutta, mutta toistaiseksi se ei ole Rauten asiakkaiden kysyntään vaikuttanut. Yhtiö arvioi sen asiakasteollisuuksien markkinatilanteen jatkuvan hyvänä ja kääntyvän parempaan suuntaan kuluvan vuoden aikana niilläkin alueilla, missä käännettä ei vielä ole tapahtunut.

Rauten toimitusjohtaja Tapani Kiiski kertoo, että pandemian jatkumisesta huolimatta markkinatilanne oli hyvä etenkin perinteisillä, teollistuneilla ja kehittyneillä markkinoilla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä.

”Asiakkaidemme luona tehtäviä töitä häiritsevät kuitenkin edelleen matkustusrajoitukset. Sen sijaan kehittyvillä markkinoilla, Kiinaa lukuun ottamatta, pandemia rajoittaa edelleen merkittävästi asiakkaidemme hankkeiden etenemistä. Kiinankin osalta ulkomaan matkustamisen rajoitukset haittaavat monien kehityshankkeidemme etenemistä”, Kiiski toteaa.

Toimitusjohtajan mukaan koronapandemia haittaa yhä jatkuvien matkustusrajoitusten muodossa asennusvalvonta-, käyttöönotto- ja kunnossapitotöiden toteuttamista sekä myyntityötä.

Liikevaihdon kasvu ei näy viivan alla

Kiiski kertoo, että pandemian ja siitä toipumiseen tähtäävien elvytystoimien aiheuttamien poikkeuksellisten markkinamuutosten takia monien raaka-aineiden, komponenttien ja rahtien hinnat ovat nousseet voimakkaastikin, toimitusajat pidentyneet ja jopa saatavuudessa on ollut haasteita.

”Toistaiseksi olemme Rautessa onnistuneet toimimaan näiden muutosten kanssa ilman suuria ongelmia. Operatiivinen organisaatiomme työskentelee näiden haasteiden parissa aktiivisesti yhdessä kumppaniemme kanssa. Arvioimme, että vuoden lopun aikana saatamme törmätä viiveisiin ja mahdollisiin kustannusongelmiin.”

Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen arvioi, että Rauten heikon kannattavuuden syyt johtuvat etenkin korkeista henkilöstökuluista ja liiketoiminnan muista kuluista, kun taas myyntikate oli tyydyttävä.

Viljakaisen mukaan Rauten projektit ovat sujuneet pääosin kohtuullisesti, mutta muilla riveillä kulurakenne on varsin korkea, vaikka Raute jatkaa strategiansa toteutusta panostamalla digitalisaatioon ja markkinointiin.

Evlin analyytikko Joonas Iivonen arvioi, että kokonaisuutena yhtiön tuotteiden ja palveluiden kysyntä näyttäisi olevan elpymässä hieman ripeämmin kuin mitä Evli oli ennustanut ennen tulosjulkistusta.

”Tilauskirja on nyt erittäin korkealla 129 milj. euron tasolla ja odotamme sen vielä paisuvan hieman lähitulevaisuudessa. Lisäksi tilauskirja on nyt vähemmän painottunut suuriin projekteihin kuin vielä hetki sitten”, Iivonen toteaa Evlin raportissa.

Evli odottaa Rautelta tuloskasvua ja pitää arvostuskertoimia houkuttelevina

Evlin mielestä pysyvämpi tulosparannus on selvää tästä edespäin, sillä henkilöstökulujen voi odottaa nyt tasaantuvan ja liiketoiminnan muut kustannukset ovat mitä ilmeisemmin nähneet huippunsa.

”Näin korkea tilauskanta voi alkaa ajamaan merkittävää tuloskasvua. Rauten suuressa kuvassa loppuvuoden mahdolliset toimitusketjuhaasteet eivät myöskään näyttele merkittävää roolia”, analyytikko toteaa.

Evli on tehnyt pieniä päivityksiä ennusteisiinsa, ja odottaa yhtiön nyt yltävän 163 miljoonan euron liikevaihtoon ensi vuonna. Tälle vuodelle Evli ennustaa 135 miljoonan euron liikevaihtoa, kun viime vuoden liikevaihto oli 115 miljoonaa euroa.

Evlin mielestä Rauten osakkeen arvostustaso on nyt houkutteleva.

Raute on arvostettu Evlin ensi vuoden ennusteilla nyt noin 7,5x EV/EBITDA-arvostuskertoimella ja 10x EV/EBIT-kertoimella. Vuodelle 2023 EV/EBITDA-kerroin laskee tasolle 6,5x ja EV/EBIT-kerroin tasolle 8,7x.

”Pidämme näitä tasoja vielä sangen houkuttelevina huomioiden Rauten vankka johtava asema kehittyneillä markkinoilla, kehittyvien markkinoiden pitkän aikavälin mahdollisuuksista puhumattakaan”, Iivonen toteaa.

Evli toistaa Rauten 26,5 euron tavoitehinnan ja ostosuosituksella. Inderesin suositus on vähennä ja tavoitehinta 24 euroa.

Lue myös tämä: Vahvan tulosraportin takonut pakkausfirma Huhtamäki tarjoaa pitkäkestoista kasvua

Kommentoi
Ylös
>