Kasvuosakkeet

Kone rakentaa digitalisaatiolla vallihautaa pienempiä kilpailijoita vastaan

Handelsbanken uskoo vakaasti Koneen digitalisoituvaan huoltoliiketoimintaan. Pankki antaa osakkeelle edelleen ostosuosituksen.

Kiinalaisen kiinteistöyhtiö Evergranden ongelmat ovat nostaneet esiin myös sen, että hissiyhtiö Kone saa merkittävän osan liikevaihdostaan Kiinan markkinoilta. Viime vuonna yhtiön liikevaihdosta noin 35 prosenttia tuli Kiinasta. Lisäksi hissimyynti riippuu kiinteistötoimialan kehityksestä.

Koneen kysynnän elpyminen jatkui kolmannella vuosineljänneksellä useilla markkinoilla, mikä näkyi saatujen tilausten
vahvassa kasvussa. Tilaukset kasvoivat myös Kiinassa korkeaan vertailukauteen nähden.

Koneen tilaukset kasvoivat kolmannella vuosineljänneksellä vertailukelpoisin valuuttakurssein 10,9 prosenttia vertailukaudesta. Liikevaihto sen sijaan laski vertailukelpoisin valuuttakurssein 1,3 prosenttia.

”Kiinan kiinteistömarkkinan aktiviteetissa alkoi kuitenkin näkyä merkkejä maltillisesta hidastumisesta, kun
likviditeettirajoitteisiin liittyvä epävarmuus kasvoi vuosineljänneksen aikana. Vaikka näkyvyys markkinan kehitykseen on
todennäköisesti lähitulevaisuudessa heikompi, uskon käynnissä olevien velkaantumista vähentävien toimenpiteiden
vahvistavan toimialan perusteita, ja olen vakuuttunut tulevista kasvumahdollisuuksista”, vakuuttelee Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth.

Liikevoitto laski viime vuoden 333 miljoonasta eurosta 327 miljoonaan euroon.

Ehrnroothin mukaan huoltoliiketoimintamme vire oli hyvä kaikilla osa-alueilla, ja Kone onnistui turvaamaan asiakastoimitukset yhä haastavammaksi käyvästä toimitusketjutilanteesta huolimatta.

Kustannusympäristö alkoi kuitenkin vaikuttaa liikevoittoon, ja Kone odottaa sen rasittavan tulosta myös tulevien
vuosineljännesten aikana.

Toimitusjohtajan mukaan Kone on onnistunut kiihdyttämään KONE 24/7 Connected Services -palvelun myyntiä
vuoden aikana ja kasvattamaan sen kattavuuden huollossa olevasta laitekannasta 10 prosenttiin.

”Pidän tätä osoituksena siitä, että panostuksemme digitaalisiin palveluihin tuottavat tulosta. Jatkamme digitaalisten ratkaisujen portfolion rakentamista vahvistaaksemme kilpailijoista erottautumista ja varmistaaksemme, että olemme edelleen asiakkaidemme suosima kumppani”, Ehrnrooth toteaa.

Hissiyhtiö keskittyy tutkimus- ja kehitystoiminnassamme älykkäisiin ja kestäviin ratkaisuihin, jotka mukautuvat tulevaisuuden tarpeisiin. Yhdistämällä hissit ja liukuportaat verkkoon mahdollistaa Kone sujuvampaa liikkumista ja paremman käyttäjäkokemuksen. Sisäänrakennetut digitaaliset tietoyhteydet uusimmissa hisseissä tekevät niistä digitaalisia alustoja lukuisille palveluille sekä uusille liiketoimintamalleille.

Kone täsmentää vuoden 2021 liiketoimintanäkymiä kustannusympäristön paineiden johdosta. Liikevaihdon
kasvun yhtiö odottaa edelleen olevan 4–6 prosenttia, kun taas oikaistun liikevoittomarginaalin odotetaan olevan välillä 12,4 ja 12,8 prosenttia.

Handelsbanken toistaa aamukatsauksessaan edelleen näkemyksensä, että Koneen huoltoliiketoiminnalla on suuria mahdollisuuksia niin Kiinassa kuin muuallakin.

”Yhtiön 24/7 –palvelumallista on etua, ja digitalisaatio muokkaa pelikenttää vaikeammaksi pienemmille toimijoille. Me ennustamme Koneelle 1,3 miljardia euroa nykyistä korkeampaa liikevoittoa vuodelle 2030. Tästä kasvusta
huoltobisneksen osuus on 0,9 miljardia ja palvelut yhteensä 1,1 miljardia”, pankin analyytikko Timo Heinonen toteaa.

Heinosaen mukaan Koneen osakekurssi tarjoaa tällä tasolla hyvän oston paikan.

”Myös aiemmat laskut Koneen osakkeessa ovat avanneet vastaavia paikkoja. Pysymme näkemyksessämme, ja odotamme Kiinan markkinaan samanlaista laskua kuin vuosina 2015-16, jolloin uusien laitteiden markkina pieneni 5
prosenttia vuodessa. Vuonna 2015 Koneen osake laski 20 prosenttia, mutta nousi nopeasti sen jälkeen taas 40 prosenttia.”

Heinonen laskee, että kymmenen viime vuoden aikana on ollut vain muutamia kvartaaleja, jolloin Koneen kasvu on jäänyt muuta markkinaa hitaammaksi.

”Odotamme vahvoja tilauksia Kiinasta 2022-23, ja ennustamme yhtiön tilausten kasvavan 5 prosenttia”, analyytikko toteaa.

Handelsbankenin suositus Koneen osakkeelle on edelleen osta ja osakkeen tavoitehinta 80 euroa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös