Orpo: ”Suomen hallitus on tuuliajolla metsäpolitiikassaan”

Kokoomuksen puheenjohtaja ihmettelee, miksi Sanna Marinin hallitus muodostaa kantansa EU:n metsätaksonomiaan vasta nyt ja sisäisesti erimielisenä.

Suomessa ollaan huolissaan EU:n säädöksen vaikutuksista metsänomistajiin sekä suomalaiseen metsäteollisuuteen ja sen investointeihin. Suomen hallitus vastustaa EU:n ilmastoa koskevan taksonomia-säädöksen hyväksymistä nykyisessä muodossaan. Tosin hallitus ei ole päätöksessään yhtenäinen, vaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat jättäneet hallituksen linjauksen eriävän näkemyksen.

EU:n kestävän rahoituksen taksonomia on oikeudellinen luokitusjärjestelmä, joka listaa ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimia. Asetus on EU:n työkalu suunnitella siirtymistä vähähiiliseen, joustavaan ja resurssitehokkaaseen talouteen.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) mukaan taksonomian valmistelu etenee vaiheittain ja silmukkaa metsänomistajien kaulan ympärillä kiristetään jatkuvasti. Valmistelun vaikutuksia ei ole kerrottu julkisuuteen. Nyt käsittelyssä olevien ilmastokriteerien jälkeen vuorossa olevat ympäristökriteerit iskevät viimeisen naulan metsätalouden arkkuun, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Luonnosten mukaan metsänomistajien tulisi jättää 20 prosenttia metsistään talouskäytön ulkopuolelle. Tämän omaisuuden arvo on 12 miljardia euroa. Lisäksi jäljelle jääviin 80 prosenttiin määrättäisiin esimerkiksi vesistöjen varsille 30-60 metrin suojakaistat. Hakkuissa tulisi jättää säästöpuiksi kymmenen prosenttia.

Eduskunnan täysistunnossa käytiin torstaina kiivas keskustelu uudesta metsätaksonomiasta. Oppositiopuolueet pelkäävät, että Suomi menettää päätösvallan metsäasioissa Euroopan Unionille.

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö väittää Twitterissä, että eduskunnan keskustelu taksonomiasta on heikkotasoista pelottelua.

”Kestävän rahoituksen luokittelun toimeenpano ei siirrä päätösvaltaa mihinkään. Se nostaa jo hyväksytyn lain mukaisesti kärkihankkeita eri aloilta ympäristökriteereillä. Toki hankkeen vihreys pitää myös osoittaa”, Niinistö kirjoittaa.

Niinistön mukaan ajatus, että kaikkien metsätalouden hankkeiden pitäisi olla automaattisesti ilmaston ja muiden ympäristötavoitteiden kestävyyden huippua, on tiedonvastainen.

”Jollei kehitys ja ympäristöystävälliset toimintatavat jotain toimijaa kiinnosta, ei hänen sitten kannata hakea ympäristökestävyyden huippuhankkeen leimaa taksonomian kautta. Hankkeen voi toteuttaa ilman sitä. Kyllä näitä ihan tavallisiakin hankkeita Suomeen ja Eurooppaan mahtuu”, Niinistö toteaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi EU-taksonomiaa Facebookissa.

Orpon mukaan metsäpolitiikka on kansallista ja tästä periaatteesta on pidettävä kiinni kynsin hampain.

”Komission taksonomiaesitys menee aivan liian pitkälle yksityiskohtaiseen metsätalouden sääntelyyn. Yli 13 hehtaarin metsätilat haluttaisiin tuoda erityisen ilmastoraportoinnin piiriin ilman mitään osoitettavissa olevia ilmastohyötyjä”, Orpo toteaa.

Hänen mukaansa Suomalainen kestävä metsäelinkeino on Suomelle taloudellisesti mittaamattoman arvokas, minkä lisäksi se tarjoaa välineitä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Orpo ihmettelee, miksi hallitus on muodostanut kantansa EU:n taksonomiaan vasta nyt.

”Komissio julkaisi esityksensä jo viime keväänä, ja lopullinen päätös tehdään muutaman viikon päästä joulukuun alussa. Miksi kanta saatiin vasta nyt? Mitä hallitus teki koko syksyn? Tällä vetkuttelulla hallitus menetti tärkeän EU-edunvalvonnan paikan vaikuttaa muihin jäsenvaltioihin.”

Suomen kaltaisen pienen ja metsävaltaisen maan pitäisi Orpon mukaan hakea jo aikaa sitten vaikutusvaltaa EU:ssa tekemällä yhteistyötä muiden jäsenmaiden kanssa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Wärtsilä työntekijät tehdas

Wärtsilä on vahvassa asemassa energiamurroksessa – Analyytikko: osake sopii pitkään salkkuun

Seuraava artikkeli
Peikko Group Topi Paananen

Peikko Group sai presidentin kansainvälistymispalkinnon