SATO: Kilpailu vuokranantajien kesken lisääntynyt

Tuoreessa osavuosikatsauksessaan Sato käy läpi Suomen vuokra-asuntomarkkinoiden tilannetta ja näkymiä.
kerrostalo Helsinki asuminen rakennus asuntomarkkinat talous kerrostalo Helsinki asuminen rakennus asuntomarkkinat talous

SATOn mukaan Suomen suurten kaupunkien vuokra-asuntomarkkinoita on viime vuosina leimannut tarjonnan ripeä kasvu.

”Kasvu on pääosin lähtöisin vilkkaasta vuokra-asuntotuotannosta, jonka taustalla on vahva sijoittajakysyntä. Alhaisen korkotason sekä vahvan sijoittajakysynnän johdosta asuntorakentamisen odotetaan pysyvän korkealla tasolla”, yhtiö toteaa osavuosikatsauksessaan.

Vuonna 2020 alkaneesta koronapandemiasta huolimatta vuokra-asunnoille on yhtiön mukaan kysyntää. Kaupungistumiskehityksen, joka pandemian aikana on väliaikaisesti hidastunut, uskotaan jatkuvan tulevina vuosina edelleen vahvana.

SATOn mukaan pandemia on siirtänyt vuokra-asuntokysynnän painopistettä hienoisesti isompiin asuntoihin ja matalamman vuokratason alueille. Kummassakin taustalla on etätyön lisääntyminen – tilaa tarvitaan enemmän, kun kotona myös työskennellään.

Koronapandemian aikana aiemmin lyhytaikaisessa vuokrauskäytössä olleita asuntoja on tarjottu pidempiaikaiseen vuokrakäyttöön. Se on joissain kaupungeissa tuonut merkittävänkin lisän tarjontaan.

”Kun kaikki pandemian leviämisen estämiseen liittyvät rajoitukset puretaan, matkustaminen yleistyy ja opetuksessa siirrytään takaisin lähiopetukseen, vuokra-asuntojen kysynnän oletetaan lähtevän kasvuun”, yhtiö toteaa.

SATOn mukaan kilpailutilanne vuokranantajien kesken on kiristynyt ja vuokralaisten valinnan mahdollisuuksien lisääntyessä onnistunut asiakaskokemus on entistä tärkeämmässä roolissa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Binance kryptovälittäjä kryptopörssi

Binance on yhä suurin kryptovälittäjä, mutta Coinbase kasvaa vauhdilla

Seuraava artikkeli
Essity ruotsalaisyhtiö hygienia terveys talous sijoittaminen pörssiyhtiö

Pankki nosti reippaasti tämän ruotsalaisosakkeen tavoitehintaa