Kryptovaluutat

Binance on yhä suurin kryptovälittäjä, mutta Coinbase kasvaa vauhdilla

Binance kryptovälittäjä kryptopörssi
Kuva: Marco Verch.

Maailman kryptokaupankäyntiä hallitsee suvereenisti kaksi kryptovälittäjää.

Sijoitussivusto Finboldin mukaan Caymansaarille rekisteröity kryptovälittäjä Binance kirjasi tämän vuoden lokakuussa digitaalisten valuuttapörssien suurimman verkkoliikenteen 171 miljoonalla vierailijallaan. Kryptosijoittajien keskuudessa luotettavan maineen saanut välittäjä kasvoi 12 prosenttia syyskuun lukemista.

Yhdysvaltojen suurin kryptovälittäjä Coinbase on kansainvälisesti toiseksi suurin, mutta se kasvattaa suosiotaan vauhdilla. Coinbasen sivustolla oli lokakuussa 31 prosenttia enemmän kävijöitä kuin syyskuussa. Kävijämäärät nousivat 91 miljoonaan.

Binance ja Coinbase hallitsevat kryptomarkkinoita selvin luvuin.

Sääntelyviranomaiset ovat kuitenkin olleet Binancen liiketoiminnan hampaissa. Viranomaiset syyttävät Binancea siitä, ettei sillä ole riittävää rahanpesun vastaista sääntelyä. Tästä syystä jotkut maksuja hallinnoivat yritykset ovat lopettaneet kumppanuudet Binancen kanssa.

Toisin kuin Binancella, Coinbasella on ollut hyvät suhteet Yhdysvaltain tiukkoina pidettyihin sääntelyviranomaisiin.

Toisaalta Binancella kaupankäyntikomissiot ovat Coinbasea alhaisemmat ja kryptoihin liittyvien tuotteiden tarjonta on laajempaa.

Binancella on jopa oma kryptovaluutta, Binance Coin eli BNB, jonka avulla pörssin sisäinen rahaliikenne tapahtuu. Se oli alunperun Ethereumin ekosysteemissä toimiva valuutta, mutta toimii nykyään omassa ekosysteemissään. Binancen tarjonta on päätähuimaava: kryptosijoittaja voi käydä kauppaa yli 500 kryptovaluutalla. Lisäksi valikoimasta löytyy erilaisia kryptojohdannaisia.

Coinbase on Nasdaq-pörssiin viime huhtikuussa listautunut amerikkalainen kryptovälittäjä, jonka kaupankäynnistä suurin volyymi tulee nykyään jo Ethereumista, 22 prosenttia. Bitcoinin osuus on 19 prosenttia ja muiden kryptojen osuus 59 prosenttia.

Coinbase hakee liiketoimintamahdollisuuksia kryptojen välittämisen ja säilyttämisen lisäksi myös muualta, kuten esimerkiksi virtuaalivaluuttojen lainaus- ja luottopalveluista. Kuitenkin vielä tällä hetkellä suurin osa sen liikevaihdosta tulee kryptovaluuttojen välityspalkkioista.

Ei Coinbasekaan ole säästynyt viranomaisten valvovalta katseelta. Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) harkitsee tällä hetkellä oikeustoimia Coinbasea vastaan. Mahdolliset oikeustoimet liittyvät Coinbasen suunnitelmiin laajentua palveluun, jossa sijoittajat voisivat lainata virtuaalivaluuttojaan muille ja ansaita siten korkotuloja.

Coinmotion​ ​-​ ​SalkunRakentaja ​-​​yhteistyötarjous

Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1% treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös