Suomalaisille startup-yrityksille tulvii ennätyksellinen määrä riskipääomaa

Suomalaiset startupit ovat saaneet ennätysmäärän venture capital -rahoitusta.
Wolt Wolt

Jo viime vuonna suomalaiset startupit saivat ennätyssumman kasvurahaa, lähes miljardi euroa. Potista yli puolet, 503 miljoonaa euroa, on tullut venture capital -sijoittajilta, kertoo Pääomasijoittajat ry.

Alkuvuonna 2021 vauhti on vielä selvästi hurjempaa.

Kotimaiset ja ulkomaiset venture capital -sijoittajat sijoittivat vuoden 2021 tammi-kesäkuun aikana kaikkien aikojen ennätyksen suomalaisiin startup-yrityksiin, yhteensä 560 miljoonaa euroa. Pelkästään puolen vuoden aikana tehdyt venture capital -sijoitukset ylittävät jo siis koko viime vuoden summan.

Startupien saamista venture capital -sijoituksista suomalaisten sijoittajien osuus oli 27 prosenttia ja ulkomaisten sijoittajien osuus 73 prosenttia.

Muutama iso sijoituspotti selittää kuluvan vuoden lukuja.

“Woltin tammikuussa keräämä kaikkien aikojen suurin suomalaisen startupin saama sijoituskierros ja esimerkiksi Aivenin ja Ouran isot kierrokset selittävät kansainvälisiltä sijoittajilta tullutta jättisummaa”, Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Santavirran mukaan kotimaiset sijoittajat ovat olleet mukana rahoittamassa näitä huippuyrityksiä niiden alkumetreiltä lähtien. Kotimaiset pääomasijoittajat osallistuvat usein myös suurempiin jatkokierroksiin yhdessä kansainvälisten sijoittajien kanssa.

Startup-yritykselle on tyypillistä, että se on nuori ja innovatiivinen yritys, joka pyrkii nopeasti kansainväliseen kasvuun skaalautuvalla liiketoiminnalla. Kasvuyrityksestä startup poikkeaa siinä, että sillä ei ole kasvuyrityksen tavoin vielä vakiintunutta liiketoimintaa, liikevaihtoa ja potentiaalia kasvaa myös jatkossa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
pörssi osakkeet osakemarkkinat trendi

Nämä kaksi käppyrää sen kertovat – osakkeet ovat ennätyskalliita Yhdysvalloissa

Seuraava artikkeli
Wall Street pörssi osakemarkkinat USA Yhdysvallat

Suomalainen lääkeyhtiö myydään amerikkalaiselle lääkejätille yli 800 miljoonalla eurolla