Kumpaankin graafiin vaikuttaa olennaisesti myös yhtiöiden tuloskunto.
Sijoittaminen on yksinkertaista, mutta vaikeaa. Se on jälleen huomattu, kun osakemarkkinat takovat uusia ennätyksiä, vaikka monet arvostustasomittarit vilkkuvat punaisella. Historiasta on opittu, että lyhyellä aikavälillä osakemarkkinoiden kehitystä on vaikea ennustaa. Pitkällä aikavälillä kurssit kuitenkin lähestyvät yhtiöiden liiketoiminnan fundamentteja.
Katsotaan seuraavaksi kahta arvostustasomittaria Yhdysvaltain osakemarkkinoilla. USA:n markkinakehitys on aina ajankohtainen myös Helsingin pörssiin sijoittavalle, koska korrelaatio on pörssien välillä korkea, erityisesti laskumarkkinassa.
Ensimmäinen käppyrä (kuva 1) on inflaatiokorjattu ts. ostovoiman muutokset huomioiva S&P 500 -indeksin yhtiöiden tulostuotto. Tulostuotto on P/E-luvun käänteisluku, ja se kertoo kuinka monta prosenttia yhtiö tekee tulosta suhteessa sen markkina-arvoon pörssissä. Mitä matalampi on tulostuotto, sitä suhteellisesti kalliimpi on yhtiön osake.
Maailman seuratuimman osakeindeksin S&P 500:n reaalitulostuotto on valunut 2,3 prosenttia miinuksen puolelle. Nimellisesti tulostuotto on +3,9 prosenttia, mutta USA:n korkean 6,2 prosentin inflaation takia ostovoimakorjattu tulostuotto on matalin historiassa. Edelliset pohjat nähtiin öljykriisin aikakautena vuonna 1974.
Tulostuotto on monen muun arvostustasomittarin tavoin pitkällä aikavälillä keskiarvon suuntaan hakeutuva. Käytännössä se tarkoittaa, että joko inflaation täytyy jatkossa madaltua, tulosten kasvaa tai osakekurssien laskea, jotta kyseisen mittarin lukema normalisoituisi. Jos keskuspankkeja on uskominen, normalisoituminen tapahtuu inflaation laskun kautta. Näyttää siltä, että moni sijoittaja myös luottaa siihen ja sen vuoksi markkina sallii miinusmerkkisen inflaatiokorjatun tulostuoton.
Toinen käppyrä on tunnetun kuplaennustajan ja ammattisijoittajien käyttämä työkalu
Toinen arvostustasomittari (kuva 2) on S&P 500 -indeksin yhtiöiden toteutuneiden 10 vuoden tulosten perusteella laskettu P/E-luku, josta käytetään nimitystä ”CAPE”. Nobel-palkitun Yalen professori Robert Shillerin kehittämä arvostustasomittari huomioi perinteistä yhden vuoden tulokset sisältävää P/E-lukua paremmin taloussyklin vaikutukset tuloksissa.
Shiller otti vuonna 2018 käyttöön myös toisen ts. vaihtoehtoisen version ”CAPE:sta”. Se on niin kutsuttu ”Total Return CAPE”. Siinä huomioidaan muutokset yhtiöiden omien osakkeiden takaisinostojen ja osingonmaksun välillä. Nykyään yhä useampi amerikkalainen yritys keskittyy omien osakkeiden takaisinostoihin. Samalla osinkojen rooli on pienentynyt viime vuosikymmeninä.
”CAPE:n” (kuva 2) ja ”Total Return CAPE:n” lukemat ovat tällä haavaa huolestuttavan korkealla. Siispä osakemarkkina on historiallisen kallis kummankin mittarin perusteella. Ainoastaan teknokuplan aikana markkina oli kalliimpi. Silloin CAPE oli korkeimmillaan tasolla 44,1. Nykyinen lukema 38,3 on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi vuonna 1929, jolloin osakemarkkinoilla oli kupla. ”Total Return CAPE” on Shillerin keräämän datan mukaan tasolla 41,8. Teknokuplan aikana vuonna 1999 korkein lukema oli 48,0.
Korkeata arvostustasoa on perusteltu matalalla korkotasolla. Sijoittajilla ei ole vaihtoehtoja, joten siksi hyväksytään kallis arvostustaso ja matalampi odotettu tuotto osakkeissa. Samaan aikaan moni kuitenkin havittelee edelleen huipputuottoja.
Korkoinstrumentit ovat vielä osakkeitakin hintavampia, kun arvioidaan tuotto-odotuksia. Osakkeiden ja korkoinstrumenttien yliarvostuksesta huolen ovat pitäneet keskuspankit, jotka ovat viimeisen noin 40 vuoden ajan laskeneet korkotasoa. Sen myötä myös markkinakorot ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa. Pitkien korkojen kehitys on punainen graafi kuvassa 2. Laskevan korkotason ansiosta riskiset sijoituskohteet ovat tuottaneet jo useita vuosia erinomaisesti, mutta tästä eteenpäin tuotto-odotukset ovat entistä matalampia.
