Oma talous

Verottaja: Somevaikuttajien ja bloggaajien pitää maksaa veroa ilmaiseduista ja alennuksista

Somesisältöä varten saaduista tuotteista, palveluista ja alennuksista pitää maksaa veroa, muistuttaa Verohallinto.

Somevaikuttajien, tubettajien ja bloggaajien pitää maksaa veroa paitsi saamistaan rahapalkkioista, myös alennuksista ja ilmaiseksi saaduista tuotteista. Esimerkiksi ilmaisesta hotelliyöstä tai tuotelahjasta pitää maksaa vero sen perusteella, mitä tuote tai palvelu maksaisi, jos sen ostaisi itse. 

Veroa pitää maksaa myös tuotteista, jotka henkilö on saanut pyytämättä tai joita saaja ei ole esitellyt somekanavillaan. 

”Osalle somevaikuttajista on selvää, että esimerkiksi tuotelahjoista pitää maksaa veroa, mutta ei varmasti kaikille. Valtaosa somevaikuttajista on nuoria ja nuoria aikuisia, joilla on vasta vähän kokemusta veroasioiden hoitamisesta. Siksi verotuksen pelisääntöjä on tärkeä tuoda esiin”, sanoo johtava veroasiantuntija Kirsi Tuunala Verohallinnosta.    

Verotuksessa on kuitenkin yksi poikkeus: tuotelahjat, joiden arvonlisäverollinen myyntihinta on enintään 50 euroa. Niistä ei tarvitse maksaa veroa, ellei ole sovittu, että ne ovat palkkiota näkyvyydestä. 

”Jos tuotelahjan antaneen yrityksen kanssa on sovittu, että tuote on palkkio näkyvyydestä, se on aina veronalaista tuloa, vaikka olisikin alle 50 euron arvoinen”, Tuunala sanoo.  

Vero maksetaan käyvän arvon mukaan 

Toisaalta somesisällön tuottamiseen liittyvät menot voi vähentää sometuloista.

Esimerkiksi bloggaajan tai somevaikuttajan älypuhelimen, jota hän käyttää puolet ajasta somesisällön tuottamiseen, puolet puhelimen hinnasta voi vähentää sisällön tuottamisesta saaduista tuloista.  

Jos somesisällön tuottaja saa tuotelahjoja tai etuja, niitä verotetaan tuotteen, palvelun tai alennuksen käyvän arvon mukaan. Käypä arvo on sama kuin tuotteen tai esimerkiksi pääsylipun hinta, jos tuotteen tai lipun ostaisi itse. 

Esimerkki: Somevaikuttaja saa ilmaisen pääsylipun festareille ja lisäksi hotelli tarjoaa hänelle ilmaisen yöpymisen festariviikonlopun ajaksi. Pääsylipun arvo on 120 euroa ja hotelliviikonlopun arvo 350 euroa. Yhteenlaskettu arvo 470 euroa on somevaikuttajan ansiotuloa, josta pitää maksaa verot.  

Näin sometulot ilmoitetaan 

Somevaikuttajan kannattaa muistiinpanoja vuoden aikana saamistasi tuotteista, palveluista ja alennuksista sekä kuluista, jotka liittyvät somesisällön tuottamiseen.  

Somevaikuttaja ilmoittaa saamansa tulot ja niihin liittyvät kulut esitäytetyllä veroilmoituksella, joka tulee kaikille OmaVeroon viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. Esitäytetty veroilmoitus tulee täydentää toukokuussa olevaan määräpäivään mennessä. 

Jos somevaikuttaja on toiminimiyrittäjä ja sometulot kuuluvat yritystoimintaan, ilmoitetaan tulot ja menot elinkeinotoiminnan veroilmoituksella. Elinkeinotoiminnan veroilmoituksen määräpäivä on 1. huhtikuuta.  

Jos somevaikuttajalla on osakeyhtiö ja sometulot kuuluvat yritystoimintaan, tulot ja menot kuuluvat osakeyhtiön kirjanpitoon, joiden perusteella osakeyhtiö tekee veroilmoituksen.  

Osakeyhtiön veroilmoitus pitää tehdä neljän kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. Jos osakeyhtiön tilikausi on päättynyt vuoden 2021 lopussa, veroilmoituksen määräpäivä on 2. toukokuuta.  

Ohjeita sometulojen ilmoittamiseen yksityishenkilönä 

Ohjeet elinkeinotoiminnan veroilmoituksen antamiseen  

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös