Cathie Wood: Bitcoinin arvo nousee yli 2200 prosenttia miljoonaan euroon

Kasvusijoittajana tunnettu sijoitusjohtaja Cathie Wood uskoo, että bitcoinin hyödyntäminen on vasta alussa.
Cathie Wood sijoitusjohtaja Cathie Wood sijoitusjohtaja

Kasvusijoittajana tunnettu sijoitusjohtaja uskoo, että bitcoinin hyödyntäminen on vasta alussa.

Kulttimaiseen asemaan Yhdysvalloissa noussut valtavan Ark Investment Managementin sijoitusjohtaja, perustaja ja toimitusjohtaja Catherine Wood uskoo bitcoiniin.

CNBC-uutiskanavan haastattelussa Wood kertoo, että bitcoinin suosion kasvu on vasta alussa. ”Instituutiot ovat vasta alkamassa tavoittamaan bitcoinia käyttäviä yksilöitä”, hän kertoo.

Woodin mukaan maailman suurin kryptovaluutta on suoja inflaatiota vastaan. Tosin bitcoinin arvo on laskenut viimeisen vuoden aikana 24 prosenttia samalla kun inflaatio on Yhdysvalloissa kiihtynyt. Kuluttajahinnat ovat nousseet Yhdysvalloissa viimeisen vuoden aikana 7,9 prosenttia.

Woodin perustamassa ARK Innovation ETF -rahastossa kryptovälittäjä Coinbase on viidenneksi suurin sijoituskohde. Woodin mukaan Coinbasella on vahvin kryptoalusta ja paras likviditeetti.

Coinbase on Yhdysvaltojen suurin kryptovälittäjä on kansainvälisesti toiseksi suurin, vain Binance on suurempi. Coinbase kasvattaa suosiotaan kuitenkin vauhdilla.

Wood pitää kiinni aiemmin tammikuussa antamastaan ennusteesta, että bitcoinin arvo tulee nousemaan yhteen miljoonaan dollariin vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä bitcoinin arvo on noin 42 800 dollaria. Kasvu olisi Woodin ennusteella siis yli 2200 prosenttia.

Wood valittiin vuoden 2020 parhaaksi osakepoimijaksi. Oman kokoluokkansa aktiivisista yhdysvaltalaisista osakerahastoista parhaat kolme ovat Woodin luotsaaman Ark Investment Managementin rahastoja.

Cathie Wood perusti ARK Innovation ETF -rahaston vuonna 2014. Rahasto sijoittaa kovan kasvupotentiaalin disruptiivisiin yhtiöihin, joiden sijoitusyhtiö uskoo kaksinkertaistavan arvonsa viiden vuoden sisällä. Vuosien 2014-2021 välillä rahasto on yltänyt lähes 40 prosentin vuosituottoon. Rahasto on yli ylittänyt yli kolminkertaisesti S&P 500 -indeksin vuosituoton.

Cathie Woodin haastattelu löytyy yllä olevalla videolla ajan 2:45 kohdalla.


MAINOS

Coinmotion​ / ​SalkunRakentaja ​-​​yhteistyötarjous

Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1%:n treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).


Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nasdaq pörssi osakemarkkinat Wall Street

Nämä ovat rahastonhoitajien sijoitusvihjeet tämän hetken markkinatilanteeseen

Seuraava artikkeli
Nokian Renkaat rengasyhtiö osakkeet sijoittaminen

Nokian Renkaiden kärsimysten tie jatkuu EU:n uusien pakotteiden myötä