Markkinakommentit

Sijoitusstrategi: ”Tunnen eläväni uudelleen kesän 2008 karhumarkkinaa”

Taantumariski on nyt merkittävä Yhdysvalloissa.

Sijoitusvuosi 2022 on käynnistynyt poikkeuksellisen haastavissa merkeissä, sillä keskeisistä omaisuuslajeista sekä osakkeiden että korkotuotteiden kehitys on ollut mollivoittoista. 

Osakeindeksi S&P 500 on laskenut vuoden alusta noin 17 prosenttia. Sitä vastoin luottoluokitustason mukaan vakavaraisia amerikkalaisia joukkolainoja ja niiden kehitystä kuvaava S&P U.S. Aggregate Bond Index on halventunut tänä vuonna noin 9 prosenttia. 

Markkinatilanne on poikkeuksellinen, sillä vain harvoin osakkeet ja vakavaraiset joukkolainat laskevat samana vuonna yhtä voimakkaasti. Syy kummankin laskuun on ollut kuitenkin selvä. Se on nouseva korkotaso. Lisäksi osakekursseihin on nyt myös hinnoiteltu hidastuvaa talouskasvua ja jopa merkittävä taantumariski.

Rosenberg Researchin David Rosenberg kommentoi sijoitusmarkkinoiden tilannetta tuoreessa taloussivusto MarketWatchin mielipidekirjoituksessa.

Rosenbergin mukaan osake- ja korkomarkkinoiden kehitys on vihdoinkin linjassa hänen näkemyksensä kanssa. Hän arvioi, että viimeisen kahden vuoden härkämarkkina perustui huteralle pohjalle, ei fundamenteille. 

Rosenberg ennustaa, että inflaatio rauhoittuu lähiaikoina Yhdysvalloissa, kun dollarin viimeaikainen vahvistuminen ja kohonneet varastotasot alkavat näkymään hinnoissa. Lisäksi inflaatiota hillitsee raha- ja finanssipolitiikan kiristyminen.

Rosenberg arvioi, että Yhdysvaltain työmarkkinoiden tilanne ei ole niin vahva kuin se näyttää.

Keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei ole kommenteissaan huomioinut viimeaikaisia lomautuksia ja siirtyneitä rekrytointeja, vaan on keskittynyt uusien työpaikkojen lukumäärään. 

Rosenberg kirjoittaa elävänsä jälleen kesää 2008, jolloin osakemarkkinoilla nähtiin taantumasta johtunut karhumarkkina. Laskusta ensimmäiset 20 prosenttia oli arvostuskertoimien supistumista likviditeetin vähentyessä rahapolitiikan kiristymisen vuoksi. 

Tällä kertaa arvostuskertoimet, esimerkiksi P/E-luku, on jo merkittävästi madaltunut. Vielä ei ole kuitenkaan nähty suurta laskua tuloksissa. Se on Rosenbergin mukaan edessä. 

Rosenberg odottaa, että analyytikot laskevat tulosennusteita. Se saa osakkeet näyttämään vielä nykyistä kalliimmilta arvostustasojen perusteella ja näin ollen ennustelaskut ruokkivat osakekurssilaskua. Rosenberg arvioi, että osakemarkkinoiden pohja saavutetaan vasta sitten, kun Fed lopettaa rahapolitiikan kiristämisen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös