Oma talous

Kovin työvoimapula keskittyy voimakkaasti sotealan ammatteihin

Tuore Ammattibarometri listaa ammatit, joista on eniten pulaa ja ammatit, joissa on eniten ylitarjontaa.

Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä lisääntyi viime vuoden syksyyn nähden. Kuitenkin keväästä 2022 työvoimapula-ammattien määrä on hieman laskenut.

Tulokset käyvät ilmi tuoreesta syksyn 2022 Ammattibarometrista. Tulokset perustuvat syys- ja lokakuussa 2022 tehtyihin työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntija-arvioihin, jotka arvioivat tilannetta vuodeksi eteenpäin.

Vaikka työvoimapula-ammattien määrä on kokonaisuudessaan vähentynyt, on ”paljon pulaa työvoimasta” -ammattien määrä edelleen jatkanut kasvuaan. Paljon pulaa hakijoista on, jos alueen TE-toimistossa uskotaan esiintyvän laajaa puutetta sopivista työnhakijoista kyseiseen ammattiin.

”Työllisyys- ja työttömyysluvut reagoivat viiveellä talouden käänteisiin. Laaja-alainen työvoimapula ei kuitenkaan hellitä, vaikka talous vetäisi henkeä muutaman kvartaalin yli,” sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

Työvoimapula keskittyy erityisesti yhteen alaan: terveys- ja sosiaalihuollon ammatteihin.

Barometrin mukaan hyvin yleisesti pulaa osaavasta työvoimasta katsotaan lähiaikoina olevan terveyden- ja sosiaalihuollon ammateissa, ja peräti kolme neljäsosaa pula-ammattien top 15 -listan ammateista on sotealalta.

Vaikein tilanne on lähihoitajien, sairaanhoitajien, sosiaalityön erityisasiantuntijoiden, varhaiskasvatuksen opettajien, erityisopettajien, puheterapeuttien, yleislääkärien, kodinhoitajien, psykologien ja hammaslääkärien rekrytoinneissa.

Lisäksi on uusiutunut vaikeus löytää rekrytoitavia ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiksi.

Työvoimapula-ammattien listalla on tänä syksynä yhteensä 56 ammattia. Terveys- ja sosiaalialan ammatteja tällä listalla on yhteensä 17. Seuraavaksi eniten työvoimapula-ammatteja on rakennusalalla (12 ammattia) ja teollisuudessa (8).

Muutamia rekrytoitavien puutteesta kärsiviä ammatteja on lisäksi ohjelmistoalalla, ravintola-alalla, siivouksen ja kiinteistönhuollon alalla sekä kuljetusalalla.

Ylitarjonta-ammatteja on arvioidusta noin 200 ammatista nyt 29. Ylitarjonta-ammattien määrä ei viime aikoina ole suuresti muuttunut. Vuotta aiemmin ylitarjonta-ammatteja oli 30. Koronan vaikutukset työvoiman ylitarjonnassa ovat olleet varsin vähäisiä. Ylitarjontaa työvoimasta on runsaasti luovan työn ja kulttuurialan ammateissa.

TOP 15 ammattia, joista pulaa hakijoista

Lähihoitajat

Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja

Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Lastentarhanopettajat

Erityisopettajat

Kuulontutkijat ja puheterapeutit

Yleislääkärit

Ylilääkärit ja erikoislääkärit

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Psykologit

Hammaslääkärit

Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät

Tarjoilijat

Toimisto- ja laitossiivoojat ym.

Lastenhoitotyöntekijät

TOP 15 ammattia, joissa liikaa hakijoita

Yleissihteerit

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit, hatuntekijät

Toimittajat

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat

Graafiset ja multimediasuunnittelijat

Johdon sihteerit ja osastosihteerit

Yhteiskunta- ja kulttuuritutkijat

Huonekalupuusepät ym.

Tuote- ja vaatesuunnittelijat

Painajat

Tieto- ja viestintäteknologian asentajat, korjaajat

Muut taide- ja kulttuurialan asiantuntijat

Jälkikäsittelijät ja sitomotyöntekijät

Painopinnanvalmistajat

Kirjastotyöntekijät

Kommentoi
Ylös
>