Kulttimaineeseen noussut Michael Burry on amerikkalainen sijoittaja ja hedgerahaston johtaja. Suurelle yleisölle Burry tuli tunnetuksi Big Short -nimisestä kirjasta ja ennen kaikkea samannimisestä elokuvasta vuodelta 2015. Elokuva kertoo tarinan sijoittajasta, joka haistaa Yhdysvaltain massiivisen finanssikriisiin johtaneen asuntokuplan ja sijoitti näkemyksensä puolesta yli miljardi dollaria.
Burry ei ole koulutukseltaan rahoitusammattilainen, vaan lääkäri. Hän on vastarannankiiski, joka ei tee sijoitussiirtojaan sopulilauman mukana. Hänen sijoitustyyliinsä kuuluu markkinoiden epäsuosiossa olevien aliarvostettujen sijoituskohteiden etsiminen ja vedonlyönti suosittuja trendejä vastaan.
Monien muiden huippurahastojenhoitajien tavoin Burry on arvosijoittaja, joka keskittyy lyhyen aikavälin markkinaliikkeiden sijasta fundamentteihin ja yritysten pitkän aikavälin näkymiin.
Burryn matka sijoituslegendaksi alkoi sijoitusfoorumilta, jossa hän julkaisi sijoitusideoita pienistä vähän tunnetuista yhtiöistä.
Burry teki 2000-luvun alkupuolella oikean analyysin Yhdysvaltojen ylikuumentuneista asuntolainamarkkinoista, jotka sitten puhkesivat vuonna 2007 ja aiheuttivat finanssikriisin. Hän sijoitti ennen kuplan puhkeamista yli miljardi dollaria asuntojen hintojen laskun puolesta.
Myös teknologiakuplan puhjettua 2000-luvun vaihteessa Burryn hedgerahasto ylsi koviin tuottoihin myymällä lyhyeksi teknologiaosakkeita.
Markkinoita vastaan sijoittamista Burry on harrastanut myöhemminkin. Vuoden 2021 toukokuussa Burryn hedgerahasto sijoitti Teslan osakkeita vastaan yli 800 000 kappaletta Teslan myyntioptioilla.
Burry tyhjensi salkkunsa, mutta tankkaa jälleen osakkeita
Viime vuonna hän kertoi sijoittajille, että S&P 500 voi pudota yli 50 prosenttia seuraavien vuosien aikana, ja myi kaikki salkkunsa osakkeet.
Hänen aiemmasta Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC) tekemästään ilmoituksestaan kävi ilmi, että hänellä oli hallussaan vain yksi osake – yksityinen vankilaoperaattori GEO Group. Yhtiö ylläpitää vankiloita ja muita säilöönottolaitoksia Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa.
Silti viime vuonna Burry on uskaltautunut jälleen ostamaan osakkeita. Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä hän osti seitsemän yhtiön osakkeita, kertoo sijoitussivusto Daily Investor.
Burryn viimeisimmästä Scion Asset Management -hedgerahaston SEC-ilmoituksesta kävi ilmi, että hän osti seitsemän uutta osaketta ja vähensi omistuksiaan GEO Groupissa ja Qurate Retailissa.
Hänen ostamiinsa osakkeisiin kuuluu kiinalaisia teknologiajättejä ja yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tässä lista seitsemästä uudesta omistuksesta.
Black Knight – Amerikkalaisyritys tarjoaa integroitua teknologiaa, palveluja, dataa ja analytiikkaa asuntolaina-, huolto ja kiinteistöalalle sekä pääoma- ja jälkimarkkinoille.
Coherent – Amerikkalainen optisten materiaalien ja puolijohteiden valmistaja.
Alibaba – Kiinalainen monikansallinen teknojätti, joka on erikoistunut verkkokauppaan, vähittäiskauppaan, Internetiin ja teknologiaan.
JD.com – Kiinalainen verkkokauppayritys, jonka pääkonttori sijaitsee Pekingissä.
Wolverine World Wide – Amerikkalainen jalkinevalmistaja, jonka kotipaikka on Rockford, Michigan.
MGM Resorts – Amerikkalaisyritys kehittää, omistaa ja ylläpitää kasinoja sekä hotelleja pääasiallisesti Las Vegasissa.
SkyWest – Amerikkalainen alueellinen lentoyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee St. Georgen kaupungissa Utahissa, Yhdysvalloissa.
Vahva panostus GEO Groupiin
Burryn nykyinen hedgerahasto Scion Asset Management kasvatti salkkunsa kokoa 46,5 miljoonaan dollariin näillä osakkeilla. Salkun koko on kuitenkin edelleen reippaasti pienempi kuin rahaston 165 miljoonan dollarin salkku vuoden 2022 alussa.
Burryn suurin positio on edelleen GEO Group, mutta hän pienensi omistuksensa osakemäärää 50 prosenttia. Geo Groupia Burry omistaa nyt 11,6 miljoonan dollarin edestä ja yhtiön osuus Burryn sijoitussalkusta on merkittävä neljännes, 25 prosenttia.
GEO Group kertoi tällä viikolla neljännen vuosineljänneksen liikevaihdon nousseen 11 prosenttia 621 miljoonaan dollariin, mikä ylitti analyytikkojen 604 miljoonan dollarin konsensuksen.
GEO Groupin oikaistu tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja oli neljänneksellä 146 miljoonaa dollaria, kun se vuotta aiemmin oli 124 miljoonaa dollaria. Korkojen nousu johti kuitenkin korkokulujen kasvuun 33 miljoonasta dollarista 53 miljoonaan dollariin. Siten oikaistu osakekohtainen tulos laski 0,38 dollarista 0,34 dollariin, mikä oli selvästi alle analyytikkojen 0,60 dollarin konsensusennusteen.
Yhtiö | Markkina-arvo (dollaria) | Osuus salkusta (%) |
GEO Group Inc. | 11 641 000 | 25,01 |
Black Knight Inc. | 9 263 000 | 19,90 |
Coherent Corp. | 5 265,000 | 11,31 |
Alibaba Group Holdings | 4 405 000 | 9,47 |
JD.com Inc. | 4 210 000 | 9,05 |
Wolverine World Wide | 3 892 000 | 8,36 |
MGM Resorts International | 3 353 000 | 7,20 |
Qurate Retail Group | 2 445 000 | 5,25 |
SkyWest Inc. | 2 064 000 | 4,44 |