Metsänomistaja voi vähentää metsätalouden menoja, vaikkei metsätuloja olisikaan.
Vuoden 2022 metsäveroilmoituksen aika on nyt, muistuttaa Verohallinto. Metsätalouden veroilmoitus tulee täyttää, jos metsänomistajalla on ollut kalenterivuoden aikana metsätalouden tuloja, vähennettäviä menoja tai metsävähennyksestä ja varauksista ilmoitettavia seurantatietoja. Jos metsänomistajalle ei ole ilmoitettavaa, metsätalouden veroilmoitusta ei tarvitse antaa.
Pelkkää metsätaloutta harjoittavilla veroilmoituksen määräpäivä on 28. helmikuutta. Jos verovelvollinen harjoittaa metsätalouden lisäksi myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, metsäveroilmoituksen määräpäivä on 3. huhtikuuta.
Jos metsänomistaja on arvonlisäverovelvollinen, myös arvonlisävero pitää ilmoittaa ja maksaa viimeistään 28. helmikuuta.
Noin 400 000 metsänomistajaa voi jättää veroilmoituksen metsätaloudesta. Metsänomistajat voivat olla yksityishenkilöitä, kuolinpesiä tai verotusyhtymiä.
Verohallinnon mukaan moni metsänomistaja luulee, että metsäveroilmoitus pitää täyttää vain silloin, kun on saanut tuloa metsätaloudesta. Metsätalouden menoja voi kuitenkin vähentää veroilmoituksessa, vaikka tuloja ei olisikaan.
Tyypillisiä metsäverotuksessa vähennettäviä kuluja ovat metsävakuutusmaksut, metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksut ja matkakulut.
Jos metsätalouden menoja on enemmän kuin tuloja, tuloksesta tulee tappiollinen.
Jos ansiotulojen veroja on niin vähän, ettei metsätalouden tappioita voi vähentää niistä, vähentämättä jäänyt osuus vahvistetaan pääomatulolajin tappioksi. Sen voi vähentää seuraavan 10 vuoden aikana pääomatuloista.
”On varsin tavallista, että metsänomistaja ei myy puuta metsästään joka vuosi. Jos metsätalouden menoja kuitenkin on, metsätalouden tappiollinen tulos vähennetään muista mahdollisista pääomatuloista. Tai jos ei ole pääomatuloja, tappio pienentää ansiotuloista maksetun veron määrää”, Verohallinnon ylitarkastaja Kari Pilhjerta kertoo.
Vuonna 2021 metsätalouden tietoja ilmoittaneista asiakkaista 40,5 prosenttia sai metsätaloudesta tuloa ja 50,7 prosenttia teki tappiota. Loput tekivät nollatuloksen.
Metsätalouden matkakuluvähennys nousi viime vuonna. Jos metsänomistaja käyttää omaa autoa metsätalouden harjoittamiseen, käytön voi vähentää verotuksessa todellisten kulujen mukaan, mutta ilman tarkempaa kuluselvitystä vähennys on 0,30 euroa kilometriltä.
”Metsätalouteen liittyvistä ajomatkoista täytyy pitää ajopäiväkirjaa, mutta sitä ei tarvitse liittää veroilmoitukseen. Pyydämme ajopäiväkirjan tarpeen tullen nähtäväksi”, Pilhjerta sanoo.
Myös joihinkin muihin metsätalouden vähennyksiin on tullut korotuksia edellisvuosiin verrattuna yleisen kustannustason nousun vuoksi.