Singa toteuttaa viiden miljoonan rahoituskierroksen Yhdysvaltain kasvuun, johon ankkurisijoittajilta on saatu jo 1,6 miljoonaa euroa.

Karaoke on suosittu viihdemuoto, mutta samalla se on hyödyntämättä jäänyt 15 miljardin dollarin liiketoimintamahdollisuus. Viihdeteollisuus on siirtynyt muilta osin digitaaliseen jakeluun, mutta karaoke toimii suurelta osin vielä vanhanaikaisilla sovelluksilla.
Kotimainen 2015 perustettu Singa aikoo päivittää koko alan ja tehdä karaokelle saman minkä Netflix on tehnyt elokuville ja Spotify musiikille. Yhtiö on jo saavuttanut hyvin jalansijaa markkinassa ja koronapandemian jälkeen Singa on päässyt jälleen kasvu-uralle. Tilikausi 2022 toi 3,1 miljoonan euron liikevaihdon ja 62 prosentin kasvun.
”Takana on onnistunut vuosi. Korona kuritti koko ravintola-alaa ja toi meillekin haasteita, mutta viime vuonna rajoitukset avattiin. Tuoreet kasvuluvut kertovat, että kova kysyntä modernille karaokepalvelulle ei ole kadonnut mihinkään. Siksi jatkamme panostusta”, sanoo toimitusjohtaja Atte Hujanen.

Singa loi menestyksen Euroopassa, jossa se on onnistunut karaoken uudistamisessa niin ravintoloissa ja muissa laulupaikoissa, kuin suosittuna kodin viihdemuotona. Vuodesta 2022 lähtien Singan palvelut ovat olleet tarjolla myös USA:ssa.
”USA:n markkinoille pääsy oli iso ponnistus, mutta onnistui hyvin. Liikevaihto kasvaa keskimäärin 14 prosenttia kuukaudessa.”, Hujanen sanoo.
”Tavoitteena on saada Singan liiketoiminnan kassavirta positiiviseksi ensi vuoden alusta, ja siihen uskomme, mutta sen varmistaaksemme hankimme lisää pääomaa”, Hujanen jatkaa.
Singan kierroksessa mukana huippusijoittajia ja musiikkimaailman vaikuttajia 1,64 miljoonan euron ankkurisijoituksella
Kampanjan ankkurisijoittajiksi ovat lähteneet yhteensä 1.64 miljoonalla eurolla Maki.vc ja Superhero Capital sekä joukko huippusijoittajia ja musiikkimaailman vaikuttajia.
Wolt:in ensimmäisiin sijoittajiin kuuluvan Ilkka Kivimäen perustaman Maki.vc:n ja toisen pääsijoittajan Superhero Capitalin lisäksi ankkurisijoittajien ryhmään kuuluu Supercellin Co-Founder & Lead Programmer Visa Forsten, Woltin Co-Founder & ex-Head of Payments Oskari Pétas, Epidemic Soundin perustajat Oscar, Tom & Edward Höglund, AudioShaken Co-Founder & CEO Jessica Powell ja pitkän linjan musiikkialan vaikuttaja Ted Cohen.
“Olen ollut niin vaikuttunut yhteistyöstä Singan tiimin kanssa, että sijoitin ensimmäistä kertaa yli 20-vuotisen urani aikana henkilökohtaisesti yritykseen, jonka kanssa työskentelen.”, kertoo Cohen.
Rahoituskierros on auki Invesdorin alustalla 23.5- 21.6.2023
Singa tarjoaa sijoittajille vaihtovelkakirjalainaa, joka on sijoitustuote, jossa lainapääoma vaihdetaan yhtiön osakkeiksi. Sijoittajat saavat lainapääomalle 10 prosentin vuosikoron konversioon asti, sekä konversion yhteydessä – 20 prosentin alennuksen osakkeen hintaan. Näin lainapääomalle saadaan reilu tuotto jo ennen osakkeiksi vaihtamista.
Tämänkaltainen vaihtovelkakirja laina on tyypillinen tapa kansainvälisissä kasvuyrityksissä kun sijoittajina on VC-rahastoja. Singan edellisellä rahoituskierroksella Invesdorissa 2021 oli tarjolla samankaltainen vaihtovelkakirjalaina. Minimimerkintä on 500 euroa.
Singan teknologia on täysin uniikki markkinassa
Singan karaokesovellus tarjoaa kuluttajille tämän hetken laajimman lisensoidun karaokepalvelun, jota voi käyttää kaikilla laitteilla. Voit laulaa yksin, yhdessä ystävien kanssa tai etsiä lähimmän Singaa käyttävän karaokepaikan ja hypätä lavalle esiintymään.

B2B-puolella Singa auttaa ravintoloita, yökerhoja ja muita karaokepaikkoja kasvattamaan tuottojaan modernin karaokenjärjestelmän avulla. Nopeasti kasvavaan verkostoon kuuluu ravintola-alan suurimpia ketjuja sekä pienempiä toimijoita — yhteensä jo yli 1200 Singaa käyttävää karaokepaikkaa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa.
Singan tulot perustuvat kuluttaja- ja yritysasiakkailta kuukausittain veloitettaviin tilausmaksuihin, joilla asiakkaat saavat rajattoman pääsyn Singan sovellusten kautta jaeltaviin karaokekatalogeihin. Singa maksaa asiakkailta tilausmaksuina saamistaan tuotoista korvauksia musiikin oikeudenomistajille (sanoittajat, säveltäjät, kustantajat, tekijänoikeusjärjestöt) ja (alkuperäisten äänitallenteiden osalta) esiintyville taiteilijoille sekä levy-yhtiöille.
Lisätietoja annista Invesdorissa.
Singa järjestää myös sijoittajawebinaarin ke 7.6.2023 klo 16, jossa toimittaja Eljas Repo haastattelee Singan perustajaa ja toimitusjohtajaa Atte Hujasta ja operatiivista johtajaa Nils Paajasta. Ilmoittaudu mukaan.
