“Tekoäly on kuin sää. Kaikki puhuvat siitä, mutta kukaan ei tiedä, mitä tehdä sille.”
Professori Ryszard S. Michalski, koneoppimisen pioneeri
Liioittelun uhallakin näyttää siltä, että tekoälyssä tänä vuonna tehdyt suuret edistysaskeleet ovat merkki uuden aikakauden alusta PC:iden, internetin tai älypuhelinten tapaan.
Baillie Giffordilla olemme seuranneet tekoälyn edistymistä jo jonkin aikaa, ja se kiinnostaa meitä kovasti edelleen.
Merkittävimpiä edistysaskelia viime aikoina on ollut OpenAI:n menestys, kun se toi tekoälyn ei-teknisten käyttäjien ulottuville ChatGPT:llä. Palveluun kirjautui sata miljoonaa käyttäjää vain kahdessa kuukaudessa, kun insinöörit ja yrittävät ymmärsivät sen mahdollisuudet.
Tekoäly voi täydentää ohjelmoijien työtä ja parantaa tuottavuutta, ja tulevaisuudessa voimme odottaa tekoälypalvelujen kirjoittavan suurimman osan ohjelmien koodista. Opiskelijoiden tekoälyllä luomat esseet ovat vähemmän rohkaisevia ja vain pieni esimerkki näiden järjestelmien aiheuttamista hallinnollisista haasteista.
Tekoäly muuttaa monia talouden osa-alueita. Olisi kuitenkin tyhmänrohkeaa tehdä tarkkoja ennusteita tulevasta. Siksi meillä on aikaa oppia, kun yhtiöt sisällyttävät tekoälyä tuotteisiinsa ja palveluihinsa.
Todennäköisesti useimmat yritykset sanovat tekoälyn hyödyttävän niitä, mutta ne eivät kaikki ole oikeassa. Tekoälyhypetyksen keskellä kärsivällisyys ja pitkän aikavälin näkökulma auttavat löytämään oikeat signaalit hälyn keskeltä.
Tekoäly sijoituskohteissamme
Voimme huoletta sanoa, että tekoälyjärjestelmät tarvitsevat paljon piitä. OpenAI on antanut ymmärtää, että sen uusimpien mallien pyörittämiseen tarvittava laskentateho kaksinkertaistuu 14 viikon välein.
Baillie Giffordin sijoituskohde NVIDIA on tärkeä toimittaja ja hyvissä asemissa, sillä sen vuosikymmenten varrella rakentama siruteknologia on osoittautunut sopivan erinomaisesti tekoälylaskentaan. Noin 90 prosenttia generatiivisista tekoälyohjelmisto koulutetaan NVIDIAn sirujen avulla.
Puolijohdeteollisuus tarvitsee toistakin sijoituskohdettamme eli ASML:ää, joka tuottaa huippuluokan siruja. Tekoäly on vain yksi tekijöistä, jonka odotamme nostavan niiden kysyntää reippaasti tulevan vuosikymmenen aikana.
Tekoälyhuumassa sijoitamme hyvinkin erilaisiin yhtiöihin arvoketjussa.
Esimerkiksi suuri osa tekoälylaskennasta tehdään Amazon Web Servicesin pilvessä. Monilla aloilla käytetään jo tekoälyä, kuten Aurora Innovation autonomisessa ajamisessa, Recursion Pharmaceuticals lääkkeiden kehityksessä ja Tempus Labs syövän hoidossa.
Kuluttajille näkyvät palvelut kuten ByteDance (TikTokin omistaja) ja Robloxin kaltaiset digimarkkinointi- ja metaversumiyritykset kokeilevat tekoälyn käyttöä.
Yksi suurimmista tekoäly-yhtiöistä maailmassa on Tesla, mikä voi olla joillekin yllätys. Tänä vuonna se julkaisi rajoitetusti ensimmäisen täysin autonomiseen ajamiseen tarkoitetun ohjelmistonsa.
Ohjelmistolla on nyt yli 200 miljoonaa itsenäistä ajokilometriä takanaan, mikä antaa yhtiölle valtavan edun muuhun autoalaan nähden. Järjestelmän kyvykkyys on jo vaikuttava, mutta kehityksen vauhti ratkaisee.
Uusien ajoneuvojen myynnillä on lyhyellä aikavälillä vastatuulta korkeiden korkojen takia. Silti sähköajoneuvot yleistyvät ja Teslalla markkinajohtajana on kykyä ja resursseja sijoittaa ja kasvaa haastavissa olosuhteissa.
Pitkällä aikavälillä Teslan ohjelmisto ja tekoälykyvykkyydet otetaan käyttöön nykyistä paljon laajemmassa ajoneuvokannassa, ja kilpailijoilla on vaikeuksia vastata tähän.
Tekoälyn tulevaisuus
Tekoäly ja koneoppiminen työntyvät monille aloille kaupasta ja terveydenhuollosta rahoitukseen ja liikenteeseen. Yhtiöiden kasvu on selvässä vastatuulessa, jos ne eivät hyödynnä ohjelmistojen, koneoppimisen ja tekoälyn kehittymistä.
Varomme tekemästä tarkkoja ennusteita siitä, miten tekoäly voi muuttaa yhteiskuntaa. Aivan varmaa on kuitenkin se, että tekoälyllä rakennettavia yhtiöitä, työkaluja ja palveluja emme pysty vielä edes kuvittelemaan.
Yhteytemme aiheen parissa työskenteleviin edelläkävijöihin auttaa meitä pysymään kehityksen tahdissa mukana ja ymmärtämään, miten se voi vaikuttaa elämäämme. Voimme näin edelleen etsiä mahdollisuuksia investoida uusiin mahdollisuuksiin.
Teslan AI on edelläkävijä reaalimaailman mallinnuksessa vision avulla, tämä oppi palvelee autonomista ajoa ja muuta robotiikkaa. Teslan oma AI Dojo supertietokoneen laskentateho kasvaa nopeasti maailman tehokkaimmaksi Tekoäly mallien koulutuskoneeksi.
Musk on onnistunut haalimaan huippuosaajia AMD:ltä Google deebmind:sta jne.
Teslan AI etu on selkeä suunnitelma kuinka tekoälyä taloudellisesti hyödynnetään osakkeenomistajien eduksi.
Odotettavissa markkinoita nopeampaa kasvua usealla eri alueella.