Markkinakommentit

Markkinoilla alkoi osakeralli – kuinka kestävällä pohjalla se on?

Markkinat tuntuvat nyt uskovan korkojen laskuun.

Wall Street kurssinousu osakemarkkinat pörssi sijoittaminen

Kulunut pörssiviikko oli sijoittajille kurssinousun juhlaa lähes kaikissa suurissa pörsseissä. Varainhoidon konkari Hannu Angervuo kertoo viikkokirjeessään, että kurssinousun käynnistäjinä toimivat laskevat inflaatiolukemat ja korkojen nousuodotusten kääntyminen laskuspekulaatioksi.

”Keskuspankkiirien varoitukset korkojen pysymisestä pitkään korkealla kaikuivat sijoittajien korvien ohi”, Angervuo toteaa.

Yhdysvaltain työministeriön tiistaina julkaisema kuluttajahintaindeksi osoitti, että inflaatio oli lokakuussa 3,2 prosenttia vuodessa. Ennuste oli 3,3 prosenttia ja syyskuun lukema oli 3,7 prosenttia. Hinnat pysyivät syyskuun tasolla. Inflaatio jäi siis nollaan kuukausitasolla.

Viikon nousut olivat suuria ja varsin tasaisia, Angervuo kertoo. Viikkonousut olivat: Japanin Nikkei 225 (+3,1%), Euroopan Stoxx 600 (+2,8%), Helsingin pörssin yleisindeksi (+2,7%) ja portfolioindeksi (+2,7%), Nasdaq (+2,4%), S&P 500 (+2,2%) ja kehittyvät markkinat (MSCI emerging markets) euroissa (+0,8%).

Kuva: Hannu Angervuo.

”Viikon voittaja oli oikeastaan USA:n pienten ja keskisuurten yhtiöiden indeksi Russel 2000 (+5,4%). Sijoittajat alkavat uskoa pienten yhtiöiden kasvun käynnistymiseen”, Angervuo toteaa.

Teknojättien juhlaa

Vuoden alusta kurssikehitys on seuraava: Nasdaq (+34,9%), Nikkei 225 (+28,7%), mutta euroissa vain (+10,6%), S&P 500 (+17,6%), Euroopan Stoxx 600 (+7,2%), kehittyvät markkinat (MSCI emerging markets) euroissa (+0,1%), Helsingin pörssin portfolioindeksi (-8,6%), yleisindeksi (-9,6%) ja Helsingin pörssin portfoliotuottoindeksi (OMXHCAP) sisältäen irronneet osingot (-4,5%). Kuluvan vuoden alusta Russel 2000 on noussut 2,1 prosenttia.

USA:n S&P 500-indeksi on noussut kuluvan vuoden alusta jo lähes 18 prosenttia, mutta indeksi on noussut lähes pelkästään seitsemän teknojätin eli ”magnificent seven” -yhitiöiden vetämänä, Angervuo toteaa. Tasapainoin laskettuna nämä 500-yhtiötä olisivat nostaneet indeksiä vuoden alusta vain 2,7 prosenttia.

Myös kurssihistorian analyysi kertoo noususta. Angervuon mukaan S&P 500-indeksi on viime viikkoina läpäissyt sekä 200 päivän ja myös 50 päivän nousevan liukuvan keskiarvon.

”Tämä on tekniseen analyysiin uskoville yleinen merkki markkinan mahdollisesta käännöksestä vahvaan pidempään nousuun. Toki markkinapessimistit varoittavat, että meneillään on vielä karhumarkkina, ja siihen kuuluu myös lyhytaikaiset vahvatkin nousujaksot ilman, että markkinan trendi olisi jo kääntymässä”, Angervuo toteaa.

Helsingin pörssin portfolioindeksi on silti edelleen laskutrendillä syksyn 2021 kaikkien aikojen huipun jälkeen.

”Kuitenkin viime viikolla portfolioindeksi läpäisi 50 päivän liukuvan keskiarvon ja läpäisi myös laskuputken yläreunan ensimmäistä kertaa tänä vuonna”, Angervuo toteaa.

Kääntyykö rahapolitiikan linja?

USA:n ja Euroopan osakemarkkinoiden käänne lähti käyntiin markkinoiden näkemyksestä, että USA:n keskuspankki on jo työnsä tehnyt ja uusia ohjauskorkojen nostoja ei enää tule.

”Osa markkinoiden toimijoista esitti mielipiteenään, että korkojen lasku alkaa USA:ssa jo ensi maaliskuussa tai ainakin jo toukokuussa. Korkomarkkinat diskonttasivat alenevan korot heti tuoreiden inflaatiotilastojen jälkeen. Markkinoille siis riitti se, että lokakuun inflaatio oli 0,1 prosenttiyksikköä markkinoiden ennustetta matalampi”, Angervuo pohtii.

Kuitenkin kuluneella viikolla USA:n keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell varoitteli puheessaan, että keskuspankki on tarvittaessa valmis nostamaan ohjauskorkoja tarpeen mukaan.

Markkinat ovat kuitenkin sulkeneet korvansa pääjohtajan varoitukselta. Markkinoiden mielestä Jerome Powellin korko-ohje ”higher for longer” on vaihtunut jo ”lower for longer” -teemaan, Angervuo toteaa. Tämä markkinoiden uusi usko tarkoittaa, että pitkään korkealla pysyneet korot tulisivat nopeasti alas ja pysyisivät pitkään alhaalla.

Pörssikonkari muistuttaa kuitenkin, että euroalueen ja Suomen talouden näkymät ovat edelleen heikot ja korkojen laskuun saattaa vielä mennä jopa vuoden verran. Näin totesi viikolla EKP:n johto mukaan lukien pääjohtaja Christine Lagarde.

Osa markkinatoimijoista varoittaa USA:n talouden ajautuvan taantumaan viimeistään ensi kesään mennessä. Myös maan hurjasti kasvava velkavuori herättää kysymysmerkkejä.

”Markkinoita ei enää tunnu painavan USA:n valtion velan ennätysmäinen kasvu, eikä myöskään suuri lähes 2000 miljardin dollarin budjettivaje. Nousseet korot nostavat USA:n valtion korkomenoja noin 1000 miljardilla dollarilla vuoden aikana”, Angervuo muistuttaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös