Vaikeuksiin ajautunut Lehto Group tiedotti 24. lokakuutta solmineensa aiesopimuksen eurooppalaisen rahastoyhtiön kanssa koskien Lehdon operatiivisten tytäryhtiöiden myyntiä. Aiesopimus koski Lehdon 100-prosenttisesti omistamien tytäryhtiöiden Lehto Asunnot Oy:n, Lehto Tilat Oy:n, Lehto Components Oy:n ja Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:n osakekantojen myyntiä.
Osapuolet ovat tänään päättäneet Transaktioon liittyvän aiesopimuksen. Täten kyseessä oleva Transaktio ei tule toteutumaan.
Transaktion kohteena olevat kohdeyhtiöt olisivat käsittäneet käytännössä kaiken Lehto-konsernin nykyisen liiketoiminnan. Transaktion yhteydessä ostajalle oli tarkoitus siirtää myös kaikki emoyhtiön hallussa olevat kohdeyhtiöiden liiketoiminnan kannalta oleelliset varat, vastuut, resurssit ja henkilöstö.
Lehto jatkaa neuvotteluita liiketoimintojensa tai niiden osien myymisestä, tai muista rakenteellisista ratkaisuista eri osapuolten kanssa. Yhtiö tulee tiedottamaan toteutettavista toimenpiteistä heti, kun hallitus on arvioinut Transaktion peruuntumisen vaikutuksia ja käytettävissä olevia vaihtoehtoja.
Lehto arvioi, että ilman lisärahoitusta tai uusien projektien tulovirtaa yhtiö ei pysty selviytymään maksuvelvoitteistaan vuoden 2024 koko ensimmäisen neljänneksen ajan.
Lehto ilmoitti viime tammikuun lopussa käynnistäneensä neuvotteluja rakenteellisista ja omistuksellisista järjestelyistä, joiden tavoitteena on varmistaa rahoitus yhtiön strategian ja hankkeiden toteuttamiseksi. Vuoden 2023 aikana Lehdon johto ja hallitus ovat käyneet läpi useita eri vaihtoehtoja löytääkseen parhaan mahdollisen ratkaisun yhtiölle ja sen osakkeenomistajille.