Sijoitusuutiset

Osakesijoittajia pian yli miljoona – kriisi toi suomalaisia pörssiin

Osakkeisiin sijoittavien määrä rikkomassa ennätyksellisen miljoonan sijoittajan rajan, kertoo Pörssisäätiö.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.
Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Kuva: Tuomas Pietinen.

Osakesijoittajien määrä on näinä päivinä rikkomassa miljoonan sijoittajan rajan, kertoo Pörssisäätiö tiedotteessaan. Marraskuun lopulla yksityishenkilöitä oli osakkeenomistajina arvopaperikeskuksena toimivan Euroclearin järjestelmässä 998 982.

Tasaisen vauhdin taulukolla miljoonan sijoittajan raja rikkoutuu ennen vuodenvaihdetta. Tänä vuonna uusia osakesijoittajia on tullut markkinoille keskimäärin yli 3 000:n sijoittajan kuukausivauhdilla.

Vuoden 2020 alusta osakesijoittajien määrä on kasvanut lähes 24 prosenttia ja markkinoille on tullut lisää osakesijoittajia yli 190 000.

”Osakesijoittamisesta on tulossa osa tavallisten ihmisten järkevää taloudenpitoa. Helsingin pörssissä on menty kaksi vuotta laskevin kurssein, joten uudet sijoittajat ovat lähteneet markkinoille oikeaan aikaan – ennen seuraavaa kurssihuippua”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo.

Osakesäästötili kasvattaa suosiota

Osakesijoittaminen on yleistynyt vauhdilla viime vuosina, kun käyttöön on tullut suoraa osakesijoittamista helpottava osakesäästötili.

Vuoden 2020 alussa käyttöön tulleita osakesäästötilejä on avattu jo yli 340 000 kappaletta. Osakesäästötili vähentää osakekauppojen byrokratiaa ja lykkää voittojen verottamista siihen, kunnes tililtä nostetaan rahaa.

Tilin ehdot paranevat edelleen vuodenvaihteessa, kun Osakesäästötilin enimmäistalletuksen määrä nousee 100 000 euroon. Aiemmin raja on ollut 50 000 euroa.

Muuten osakesäästötilin sääntely pysyy ennallaan. Asiakas voi tallettaa tilille varoja, jotka palveluntarjoaja sijoittaa asiakkaan päätöksen mukaisesti pörssiosakkeisiin tai muihin listattuihin osakkeisiin. Säästäjä maksaa sijoitusten tuotosta veroa vasta, kun nostaa varoja osakesäästötililtä.

Osakesäästötili on luonnollisen henkilön omistama ja hallitsema sijoitustili, jolle säästäjä voi säästämissopimuksen mukaisesti tallettaa varoja, jotka voidaan sijoittaa laissa tarkemmin säädetyn mukaisesti sallittuihin sijoituskohteisiin.

Osakesäästötilille on sijoittaja voinut tehdä sijoituksia vuoden 2020 alusta lähtien.

Kriisi nosti sijoittamisen suosiota

Osakesäästötili ei ole kuitenkaan ainoa syy osakesijoittamisen suosion kasvuun.

Osakesijoittamisen suosion kasvua selittää myös – ehkä hieman yllättäen – koronapandemia, joka jätti useille enemmän rahaa säästöön ja sijoitettavaksi. Pandemia-ajan sulut vähensivät kulutusta, jolloin monelle jäi rahaa säästöön ja oli ehkä ylimääräistä aikaa myös oppia sijoittamaan.

Kun lähes 18 prosenttia kansasta omistaa pörssiyhtiötä, heillä on painoarvoa myös omistajina. Suoraan yhtiön osakkeita omistavalla on taloudellisia oikeuksia sekä oikeus vaikuttaa yhtiökokouksessa esimerkiksi yhtiön hallituksen valintaan.

”Osakkeenomistaja vaikuttaa aina valinnoillaan. Sijoituspäätös kertoo siitä, minkälaista liiketoimintaa arvostetaan ja minkälaisten yritysten tulevaisuuteen luotetaan”, Lounasmeri jatkaa.

Helsingin pörssissä eniten yksityishenkilöitä omistajina on finanssiyhtiö Nordealla, verkkolaiteyhtiö Nokialla ja energiayhtiö Fortumilla, jokaisella yli 200 000. Pörssisäätiön ylläpitämällä kansanosakkeiden listalla kärkikymmenikössä ovat myös konepajayhtiöt Kone ja Wärtsilä sekä metsäyhtiö UPM.

1 kommentti
  • Mika sanoo:

    Osakesäästötilin huonot puolet verrattuna hyviin puoliin, eli osinkojen verotus vasta kun kotimaisia osakkeita myy, ei vakuuttanut, ja rajan nosto 100 000 euroon ei säästötilin ongelmia varsinaisesti korjaa, niin miksi sinne kannattaisi pitkäaikaissijoittajan (yli 10v) laittaa rahojaan?

  • Ylös
    >