Tiedotteet

SRV käynnistää muutosneuvottelut

SRV käynnistää muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on sopeuttaa kustannuksia vastaamaan haastavana jatkuvaan markkinatilanteeseen.

Yhtiö tavoittelee neuvotteluiden avulla noin neljän miljoonan euron kustannussäästöjä vuodelle 2024.  

”Asuntorakentamisen volyymi on supistunut ennätysalhaiseksi, kun niin kuluttaja- kuin sijoittajakysyntäkin on vähentynyt voimakkaasti etenkin korkojen nousun myötä. Sijoittajakysyntä on heikkoa myös toimitilapuolella, missä kuitenkin julkisen rakentamisen volyymi on säilynyt verrattain vahvana. Markkinatilanne tulee näkemyksemme mukaan jatkumaan vaikeana ainakin ensimmäisen vuosipuoliskon. Arvioimme, että elpyminen tapahtuu sen alkaessa asteittain, kun esimerkiksi myymättömien asuntojen varasto purkautuu ennen uudiskohteiden aloituksia, ja sijoittajat ja pankit ovat varovaisia investoinneissa ja niiden rahoituksessa”, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola toteaa.   
  
”Meillä on vahva yhteistoiminnallisen urakoinnin tilauskanta toimitilaliiketoiminnassa, ja tämä tulee kantamaan meidät vaikean vuoden yli. Samalla meidän on kuitenkin välttämätöntä sopeuttaa kustannusrakennettamme vastaamaan markkinatilanteen haasteisiin.”  

Neuvotteluiden piirissä on noin 305 henkilöä. SRV:n palveluksessa on yhteensä 770 henkilöä. Arvioitu pysyvä henkilöstön vähentämistarve on enintään 35 henkilötyövuotta. Neuvotteluissa arvioidaan sopeuttamisen keinoina myös muun muassa lomautuksia.  

Kommentoi
Ylös
>