Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat puhkoneet jälleen uusia ennätyksiä. Esimerkiksi S&P 500 -osakeindeksi on kivunnut kuluvan vuoden aikana jo lähes 15 prosenttia ja vuodessa lähes neljänneksen eli noin 24 prosenttia.
Koko indeksikehityksen takaa löytyy kuitenkin monivivahteisempi tarina. Suurin osa indeksin yhtiöistä on nimittäin noussut indeksiä vähemmän.
Nimittäin vain 30 prosenttia S&P 500:n osakkeista on tuottanut paremmin kuin indeksi tänä vuonna, kertoo osakemarkkinoita seuraava viestipalvelu X:n tili The Kobeissi Letter.
Tilannekuva on hyvin samanlainen kuin viime vuonnakin, jolloin vain hieman yli 29 prosenttia osakkeista ylitti indeksin.
Näin ei ole suinkaan aina ollut. The Kobeissi Letter -tilin X:ssä jakama kuvaaja osoittaa, että mediaani indeksin ylittäneiden osakkeiden määrä on ollut 49 prosenttia. Joinakin vuosina se on ollut vielä reilusti enemmänkin, kuten vuosina 2001-2004.
Vuodesta 1990 lähtien löytyy vain yksi toinen kahden vuoden jakso, jolloin prosenttiosuus on ollut näin alhainen kuin vuosina 2023-2024. Se tapahtunut vain vuoden 2000 it-kuplan aikana.
S&P 500 -indeksin nousu on siten pitkälti vain muutaman teknologiaosakkeen vetämää.
Applen, Microsoftin ja Nvidian markkina-arvo on yhteensä yli yhdeksän biljoonaa dollaria eli yli 9 000 miljardia dollaria, mikä on enemmän kuin koko Kiinan osakemarkkinoiden arvo.
Kaikkien mahtiseitsikon osakkeiden markkina-arvo on noussut ensimmäisen kerran 15 biljoonaan dollariin, mikä vastaa noin 53 prosenttia Yhdysvaltain jättimäisestä bruttokansantuotteesta. Mahtiseitsikkoon lasketaan mukaan Applen, Microsoftin ja Nividian lisäksi myös Amazon, Alphabet, Tesla ja Meta.
Mahtiseitsikon osuus S&P 500:n markkina-arvosta on nyt 32 prosenttia, mikä on suurin koskaan saavutettu osuus.
Vain kahdessa kuukaudessa mahtiseitsikon yhteinen markkina-arvo on noussut huikeat kaksi biljoonaa dollaria. Näiden teknojättien osakkeet ovat nousseet yli 60 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana, kun taas muiden 493 S&P 500 -osakkeen arvo on noussut vain 20 prosenttia.
Teknojättien menestystä selitetään usein niin sanotulla Voittaja vie kaiken -ilmiöllä. Siinä yksi yritys saa suurimman osan käytettävissä olevista voitoista. Muutamat muut saavat parhaimmillaankin vaatimattoman osuuden. Loput taistelevat vähäisestä jäännöksestä, eivätkä yleensä selviä pitkään.
Mahtiseitsikon yhtiöitä yhdistää myös voimakas panostus tekoälyyn, josta on tullut yksi tämän hetken kuumimmista kasvualoista ja sijoitusteemoista. Suurin hyötyjä tästä kehityksestä on ollut siruvalmistaja Nvidia.
Teknojätit ovat kasvamassa yhä suuremmaksi.
Aikoinaan Suomen pörssi oli käytännössä sama asia kuin Nokia, kun yksi yritys hallitsi maailman kännykkämarkkinoita.
Apple on kuitenkin paljon muutakin kuin puhelimia (ei tee valtaosaa itse vaan teettää muilla).
Ilman puolijohteita teknologiamme olisi sama kuin 15-20 vuotta sitten.
Meta oli pitkään sama asia kuin sosiaalinen media.
Amazon on paitsi kaupan alan jättiläinen ja ohjelmistotalo myös monelle yritykselle mahdollisuus myydä maailmanlaajuisesti.
Kaikki mikä liittyy tekoälyyn on monessa kansainvälisessä yrityksessä jo arkipäivää, eli on sille nousulle perusteita, se onko yksittäisen yrityksen arvostuskertoimet kohdillaan on toinen juttu.
Uskallan väittää, että osa firmoista on kalliita ja muutaman suhteen myöhemmin kadun kun en enempää ostanut nyt ennen kuin FED laskee ohjauskorkonsa.
Erkkilä kirjoitti tapansa mukaan hyvän jutun, kiitos siitä.