Raute nostaa ohjeistustaan vahvan tilauskannan ansiosta

Rauten tilauskirjat pullistelevat, vaikka alkuvuosi onkin alkanut epävarmoissa tunnelmissa.
Raute tuotanto Raute tuotanto

Puujalostusteollisuuden teknologiayhtiö Raute päivittää vuoden 2024 ohjeistustaan liikevaihdon ja tuloksen osalta.

Uuden ohjeistuksen mukaan yhtiö odottaa vuoden 2024 liikevaihdon olevan 185–210 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan 13–17 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevaihto oli 145 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen käyttökate 9,3 miljoonaa euroa.

Aiemmin helmikuussa Raute oli odottanut liikevaihdon yltävänä 170–195 miljoonaan euroon ja vertailukelpoisen käyttökatteen 10–14 miljoonaan euroon.

Yhtiö perustelee positiivista tulosvaroitusta vahvalla tilauskannallaan, joka tukenut liiketoiminnan positiivista kehitystä huolimatta haastavana jatkuneesta markkinaympäristöstä.

”Rauten projektitoimitukset sekä palveluliiketoiminta ovat edistyneet ennakoitua paremmin, mikä on johtanut positiiviseen liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen toisen neljänneksen aikana. Tämän johdosta Raute nostaa sekä liikevaihdon että tuloksen ohjeistusta koko vuoden osalta”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Paksut tilauskirjat ei ole mikään yllätys.

Yhtiö sai viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä uusia tilauksia ennätyksellisen 118 miljoonan euron edestä, kun vuotta aiemmin tilauksia tuli vain 28 miljoonaa euroa. Yhtiö sai vuonna 2023 yhteensä neljä tehdaslaajuista tilausta.

Viime marraskuussa Raute allekirjoitti Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Woodin kanssa 93 miljoonan euron arvoisen sopimuksen uuden viilupalkkitehtaan teknologiatoimituksesta Äänekoskelle. Kauppa on Rauten historian suurin.

Kuluvan vuoden helmikuussa yhtiö kertoi saaneensa 20 miljoonan euron tilauksen. Raute allekirjoitti latvialaisen AmberBirchin kanssa 20 miljoonan euron sopimuksen koivuviilutehtaan laajennuksen teknologiatoimituksesta. Tilatut koneet ja laitteet toimitetaan vuoden 2024 lopun ja vuoden 2025 alun välisenä aikana.

Ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Rauten tilauskanta oli 259 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 121 miljoonaa euroa. Tosin uusia tilauksia yhtiö sai tammi-maaliskuussa vain 36 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin uusia tilauksia tuli 67 miljoonaa euroa.

”Vuosi alkoi hyvin, ja projektitoimitukset etenivät vakaasti kaikkien aikojen korkeimman tilauskantamme tukemana. Markkinaympäristö jatkui kuitenkin epävarmana, kun monet asiakkaistamme olivat sitovien investointipäätösten suhteen odottavalla kannalla”, totesi Rauten toimitusjohtaja Mika Saariaho tammi-maaliskuun tulosraportin yhteydessä.

Vaikka nähtävissä saattaa olla joitakin heikkoja signaaleja hitaasti parantuvasta markkinatunnelmasta, sekä kovapuu- että havuvanerin kysyntä oli vaatimatonta ja hintoihin kohdistui painetta. Saariahon mukaan LVL:n kysyntä on säilynyt kohtuullisena, mikä näkyi Rauten asiakkaiden tuotteiden kysynnässä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Wärtsilä vetyvoimalaitos

Wärtsilältä täysin vedyllä toimiva voimalaitos - Analyytikko: kaupallinen menestys epävarmaa

Seuraava artikkeli

LapWall porskuttaa vaikka rakentaminen sakkaa