Lainan saaminen edellyttää yleensä sitä, että lainanhakija pystyy tarjoamaan lainalle vakuudet. Pankit arvioivat eri omaisuuslajien vakuusarvoja erilaisten riskiluokitusten perusteella.
Esimerkiksi tilillä olevat talletukset käyvät täydestä arvostaan vakuuksiksi. Asuntolainan tai muun lainan vakuutena asunto toimii tyypillisesti myös hyvänä lainan vakuutena, ja niissä parhaimmillaan vakuusarvo voi olla vaihdella 60-80 prosentin välillä asunnon arvosta.
Useat kotimaiset pankit tarjoavat sijoittajille sijoituslainaa, joissa pörssiosakkeet voivat myös toimia lainan vakuutena.
Luoton käyttämisellä sijoittaja pyrkii sijoituksissaan korkeampaan oman pääoman tuottoon. Tämä perustuu siihen mahdollisuuteen, että lainalla tehtyjen sijoitusten tuotto ylittää lainan koron. Kuitenkin vipuvaikutus lisää myös sijoitussalkun riskejä velan vuoksi.
Esimerkiksi Danske Bank tarjoaa sijoittajille luottolimiittiä, jossa sijoittaja voi hyödyntää sijoitussalkkuaan luottolimiitin vakuutena ja siten hyödyntää luottoa sijoitustesi tuoton tavoitteluun.
Nordnet puolestaan tarjoaa kaupankäyntiluottoa tai sijoituslainaa, jossa sijoitussalkun omistukset käyvät luoton vakuutena. OP tarjoaa sijoituslainaa, jossa sijoitusasunto tai arvopaperit käyvät lainan vakuutena. Lainan avulla sijoittaja voi rahoittaa esimerkiksi metsän, osakkeiden, rahastojen tai muun sijoituksen hankinnan.
Osakkeet lainan vakuutena
Pörssiosakkeiden kelpoisuus lainan vakuudeksi riippuu lainan tyypistä, pankista ja lainan hakijan tilanteesta.
Kun osakkeita käytetään lainan vakuutena, pankki asettaa niille tietyn vakuusarvon, joka on yleensä pienempi kuin osakkeiden markkina-arvo. Tämä johtuu osakkeisiin liittyvästä hinnanvaihteluriskistä.
Vakuusarvon tarkka prosenttiosuus riippuu muun muassa pankista ja sijoitusten hajautusasteesta. Suomalaiset pankit antavat osakkeille yleensä 50–80 prosentin vakuusarvon, ja se voi vaihdella huomattavasti osakkeen likviditeetin, volatiliteetin ja yhtiön taloudellisen tilanteen mukaan.
Esimerkiksi suuret ja vakavaraiset pörssiyhtiöt – kuten Helsingin pörssin OMXH25-indeksiin kuuluvat yritykset – saattavat saada korkeamman vakuusarvon kuin pienempien yhtiöiden osakkeet.
Nordnet antaa eri yhtiöiden osakkeille hyvin erilaisia vakuusarvoja. Vakaina yhtiönä pidetyillä osakkeilla voi olla jopa 85 prosenttia osakkeen arvosta, kertoo Helsingin Sanomat. Epävakaammilla tai pienemmillä yhtiöillä vakuusarvo voi Nordnetilla laskea 30 prosenttiin tai jopa nollaan.
Danske Bankilla osakkeiden vakuusarvo on yleensä 70 prosenttia, mutta osakkeiden kurssimuutokset saattavat tuoda muutoksia pankin määrittämiin vakuusarvoihin.
Sijoituslainan ehdot riippuvat sijoittajan maksukyvystä sekä sijoitusten riskisyydestä ja likviditeetistä
Osakkeiden käytössä lainan vakuutena on myös muita ehtoja.
Esimerkiksi OP:lle eivät pelkät vakuudet riitä, vaan lainanhakijalla on oltava riittävä maksukyky. Siten sijoittajan pitää siis pystyä hoitamaan sijoituslainan kulut kaikkien muiden menojesi lisäksi.
Pankit voivat myös vaatia, että vakuudeksi käytetyt osakkeet ovat hyvin hajautettuja eri toimialoille ja yhtiöihin, jotta riski pysyy hallittuna. Jos vakuutena olevien osakkeiden arvo laskee huomattavasti, pankit voivat vaatia lisävakuuksia tai muuttaa lainan ehtoja.
Hajautetut rahastosijoitukset saavat yleensä Nordealla korkeamman vakuusarvon kuin yksittäiset osakkeet. Nordnet tarjoaa sijoitusluottoa edullisemmalla korolla, jos salkku on hyvin hajautettu.
Lisäksi merkitystä on sillä, miten suuri osa salkun lainoitusarvosta on jo käytössä. Mitä paremmin sijoittajan salkun riskit on hajautettu, sitä paremmat lainoitusasteet voi sijoittaja Nordnetilta saada omistuksilleen. Toisin sanoen, mitä matalampi riski salkkuun liittyy, sitä enemmän sijoittaja voi saada luottoa.
Vakuutena käytettävien osakkeiden tulee olla likvidejä eli helposti vaihdettavissa rahaksi. Vähäliikkeisemmät osakkeet voivat saada matalamman vakuusarvon.
Pankit yleensä vaativat, että osakkeet säilytetään pankin säilytyksessä lainan ajaksi. Tällöin ne ovat nopeasti realisoitavissa, jos sijoittajan maksukyvyttömyystilanne tulee vastaan.
Jos osakkeiden arvo laskee huomattavasti, pankki voi vaatia lisävakuuksia tai lainaehdot voidaan arvioida uudelleen. Lopulliset ehdot ja vakuusarvot riippuvat kuitenkin aina pankin omasta riskipolitiikasta ja lainanottajan taloudellisesta tilanteesta.
Lainan kokonaiskustannukset saattavat nousta korkeaksi
Sijoituslainaa hakevan sijoittajan kannattaa myös muistaa, että sijoituslainan korko voi nousta selkeästi korkeammaksi kuin vaikkapa asuntolainan.
Sijoituslainan lainakorko määräytyy markkinakorkojen mukaan ja siihen lisätään pankin oma marginaali, joka voi vaihdella asiakkaan taloudellisen tilanteen ja vakuuksien perusteella. Marginaali voi olla sijoituslainoissa selvästi esimerkiksi asuntolainoja korkeampi.
Esimerkiksi OP:n sijoituslainan korkomarginaali saattaa nousta lähemmäs 4,0 prosenttia. Tähän päälle tulee lainan viitekorko, joka usein on 12 kuukauden euribor, ja muut lainanhoitokustannukset.