Analyysi: Aiforia avaa ovia hyväksynnöillä ja kumppanuuksilla

Aiforia on ottanut tärkeitä strategisia askeleita tekoälymallien jakelussa.
Aiforia AI model for diagnostic support Aiforia AI model for diagnostic support

Kotimainen tekoäly-yhtiö Aiforia etenee määrätietoisesti kohti tavoitteitaan. Aiforia tarjoaa tekoälyratkaisuja sairaaloille, lääkeyhtiöille ja tutkimuskäyttöön patologisten näytteiden analysointiin. Aiforia raportoi viime vuoden tuloksen maaliskuun alussa ja on sen jälkeen tiedottanut ahkerasti uusista avauksista.

Aiforian liikevaihto kehittyi viime vuoden jälkipuoliskolla vaisusti ja kasvoi kolme prosenttia. Koko tilikauden liikevaihdon kasvu oli 19 prosenttia. Liiketappio kaventui hieman ja oli oli noin 12,2 miljoonaa euroa. Kasvusta riippumatta yhtiön henkilöstökulut pysyivät hallinnassa. Investoinnit laskivat kuudesta miljoonasta eurosta 5,6 miljoonaan euroon.

Vuoden 2024 aikana Aiforian tilauskanta kasvoi 118 prosenttia 5,2 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 2,4 miljoonaa euroa. Tilauskannan kasvutahti on kiihtynyt aiemmasta. Aiforian liiketoimintamalli perustuu pitkälti kuukausilaskutteiseen palvelumaksuun sekä volyymipohjaisiin maksuihin.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Saatujen tilausten muuttuminen liikevaihdoksi vie aikaa useasta eri syystä. Joillakin asiakkailla ei ensialkuun välttämättä ole patologisten näytteiden digitalisointiin tarvittavia skannereita. Aiforian palveluiden käyttöönotto vaatii järjestelmäintegraation, ja sairaalat ottavat tekoälyratkaisut vaiheittain käyttöön. Esimerkiksi Fimlabin kanssa viime heinäkuussa solmitusta sopimuksesta noin kolmasosa on toimitettu. 

Aiforian liikevaihdon ja tilauskannan kehitys puolivuosittain. Luvut tuhatta euroa.

Kaksi uutta merkittävää sopimusta

Aiforia on tehnyt useita kauppoja Italiassa, jossa patologiaa digitalisoidaan Euroopan Unionin tukemana. Toimitusjohtaja Jukka Tapanisen mukaan yhtiö ei ole vielä hävinnyt yhtäkään maan viidestätoista kilpailutuksesta. Vuonna 2025 vuorossa ovat olleet Lombardian ja Sardinian maakuntien kanssa tehdyt sopimukset. Lombardian 31 sairaalan kanssa solmittu sopimus oli Aiforian historian suurin. 

Joulukuussa Aiforia voitti 11 sairaalan suuruisen asiakkuuden Turkissa. Memorial Hospital Groupilla, maan suurimmalla yksityissairaalalla, on maan ensimmäinen patologian laboratorio, jonka työnkulku ja kudosnäytteet ovat digitalisoitu. 

“Tulemme laajentamaan käytössämme olevia tekoälymalleja ja työkaluja muissa tautiryhmissä tulevien yhteistyöprojektien kautta”, sairaalan patologian johtaja İlknur Turkmen kommentoi yhteistyötä Aiforian tiedotteessa.

Aiforian viimeiset kliinisten asiakkaiden kanssa solmitut sopimukset.

Kasvavan mutta tappiollisen liiketoiminnan vuoksi Aiforian kassatilanne on sijoittajalle tärkeä seurattava seikka. Viime tilikaudella yhtiön kassavarat laskivat noin 2,5 miljoonaa euroa 14 miljoonasta eurosta 11,5 miljoonaan euroon. Operatiivinen liiketoiminta polttaa käteistä noin kahdeksan miljoonan euron vuosivauhtia. 

Aiforian yksi taloudellisista tavoitteista on saavuttaa operatiivisen liiketoiminnan positiivinen kassavirta tämän vuoden loppuun mennessä. Aiforian johto uskoo, että tavoite on yhä saavutettavissa aikataulussa, jos vuoden loppuosan toteuma muutetaan vuotuisiksi luvuiksi. Koko tilikauden osalta tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi karkeasti koko nykyisen tilauskannan kääntyvän liikevaihdoksi ja muutaman miljoonan verran heti laskutettavia tilauksia.

Inderes arvioi Aiforian tekevän osakeanteja 15 miljoonan euron edestä tämän ja ensi vuoden aikana. Aiforia keräsi vuosi sitten 10 miljoonaa euroa varoja suunnatulla osakeannilla, johon yksityissijoittajilla ei ollut mahdollisuutta osallistua. Omistusosuuden liudentuminen on osakkeenomistajalle selkeä riski, mutta alan johtavana toimijana Aiforian on rahoitettava kasvu tavalla tai toisella markkinan vasta rakentuessa.

Hyväksynnät ja kumppanuudet avaavat ovia tulevaisuudessa

Helmikuussa Aiforia kertoi saaneensa niin kutsutun IVDR-sertifikaatin. Sertifikaatin saaminen kesti odotettua pidempään Aiforiasta riippumattomista syistä. Euroopassa muutama vuosi sitten muuttunut sääntely on vähentänyt vaatimustemukaisuuksia arvioivien laitosten saatavuutta ja arviointien nopeutta. 

Sertifiointi mahdollistaa etenkin uusien tekoälymallien tuomisen markkinoille. Sen myötä myyntiä voidaan kasvattaa jo olemassa oleville asiakkaille ja helpottaa myyntiprosessia uusasiakashankinnassa Euroopassa. Aiforia tiedottikin julkaisevansa kolme uutta sertifioitua tekoälymallia. Aiforialla on tavoite julkaista kymmenen uutta tekoälymallia tämän vuoden loppuun mennessä.

Aiforia pyrkii yhä edistämään amerikkalaisen FDA-hyväksynnän saamista. Se on eurooppalaista käytäntöä monimutkaisempi hanke, koska Yhdysvalloissa edellytyksenä on koko patologisten näytteiden digitalisaatioon tarvittavien laitteiden ja ohjelmistojen validoiminen yhtenä kokonaisuutena. 

Yksi tärkeimmistä kasvupoluista Aiforialle ovat kumppanuudet. Aiforia on tiedottanut uusista kumppanuuksista hengästyttävään tahtiin. Niiden avulla yhtiö voi vahvistaa tuotteiden jakelua ja maantieteellistä peittoa tavoittaen näin useampia potentiaalisia asiakkaita. Kumppanuudet ovat myös osoitus siitä, että Aiforian osaaminen on haluttua ja sen tarjooma on kilpailukykyinen.

Viimeisimpänä Aiforia ilmoitti yhteistyöstä kahden eri tahon, PathPresenterin ja Techcyten, kanssa. Ne tarjoavat sairaaloille alustan, jossa patologit voivat jakaa patologisia kuvia ja saada pääsyn eri tekoälymalleihin. Kumppanuudet voidaan nähdä vaihtoehtoisena jakelukanavana Aiforian tuotteille. Marraskuussa Aiforia kertoi päinvastaisesta yhteistyöstä amerikkalaisen Paigen kanssa. Siinä Paigen kehittämät tekoälymallit tulevat saataville Aiforian omalle alustalle.

Maaliskuussa Aiforia aloitti yhteistyön Quorum Technologies nimisen yhtiön kanssa Kanadassa. Yhtiö myy esimerkiksi patologisten näytteiden digitalisoinnissa käytettäviä skannereita, jotka puolestaan ovat edellytys Aiforian palveluiden käyttöönotolle. Viime lokakuussa Aiforia solmi vastaavanlaisen sopimuksen eteläkorealaisen yrityksen kanssa.

Vuosi sitten Aiforia lanseerasi lääketeollisuudelle ja tutkijoille suunnatun Aiforia Studies -tuotteen. Maaliskuun alussa Aiforia kertoi yhteistyöstä lääkeyhtiö Orionin kanssa. Orion aikoo käyttää tuotetta prekliinisten tutkimusten arvioinnissa eli lääkkeiden tuotekehityksessä.

Osakkeen arvostus odottaa kasvua

Tähän saakka Aiforia on edennyt tavoitteiden mukaisesti eri hankkeissaan. Asiakkuudet, kumppanuudet ja viranomaishyväksynnät ovat loksahdelleet paikoilleen. Tällä hetkellä useampi tavoite kilpistyy laskutuksen ja liikevaihtoeurojen toteutumiseen. Se ei kuitenkaan ole täysin Aiforian omissa käsissä, vaan työtapojen uudistaminen sairaalaympäristössä ottaa väistämättä oman aikansa.

Aiforia kiinnostaa sijoittajia. Puolessa vuodessa sen osakkeenomistajien lukumäärä on kasvanut 3550 sijoittajasta lähes neljääntuhanteen. Lukumäärän kasvu parantaa osakkeen vaihtoa ja auttaa näin oikean hinnan muodostumisessa. Suurimmista omistajista toimitusjohtaja Jukka Tapaninen on ostanut aktiivisesti lisää osakkeita. Hän omistaa yhtiöstä hieman yli kaksi prosenttia.

Aiforian markkina-arvon ja P/S-kertoimen kehitys osakkeen listauksesta lähtien. (Lähde: Koyfin)

Aiforian markkina-arvo on tällä hetkellä noin 100 miljoonaa euroa, joka on sen historiallisen tason keskivälin tienoilla. Tappiollisen liiketoiminnan vuoksi yhtiön markkina-arvoa on tarkoituksenmukaista suhteuttaa liikevaihtoon. Aiforian P/S-kerroin on noin 36, joka on korkea mutta historiallista keskiarvoa matalampi. 

Vaikka Aiforian liiketoimintamallissa on useita laatuyhtiöiden piirteitä, osakkeen arvostustasoon on sisäänrakennettu paljon kasvuodotuksia. Aiforia tähtää vuoden 2030 loppuun mennessä 100 miljoonan euron liikevaihtoon. Tällä hetkellä noin puolet Aiforian liikevaihdosta tulee niin sanotusta kliinisestä käytöstä eli potilasnäytteiden analysoinnista. Vain kolmesta neljään jo solmittua kliinistä sopimusta oli vuoden lopussa täydessä tuotannossa. Näin ollen Aiforian liikevaihto tulee kasvamaan merkittävästi olemassa olevien asiakkaiden kanssa.

Tämän lisäksi Aiforialla on viranomaishyväksyntöjen ansiosta mahdollisuus myydä lisää nykyisille asiakkaille ja voittaa uusia asiakkaita helpommin. Markkina-ajurit, kiinnostus tekoälyä kohtaan ja kasvava tarve tehostaa patologien työtä, lisäävät Aiforian tarjoaman palvelun kysyntää pitkässä juoksussa. Uudet kumppanuudet ja laajeneva maantieteellinen peitto avaavat mahdollisuuden tarttua kysyntään laajemmin ja tehokkaammin. Taustalla etenee myös useampi aikaisemmin käynnistetty hanke.

Kirjoittaja omistaa Aiforian osakkeita.

IR-ikkuna on SalkunRakentajan yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Hanoi Vietnam

Vietnamiin sijoittavan PYN Elite -rahaston Petri Deryng: Vuodesta 2025 tulossa hyvin haastava

Seuraava artikkeli
Airbnb vuokraus vuokraustoiminta talous

Lyhytvuokraus tuottaa taloyhtiöille päänvaivaa