Kulta on korvaamassa USA:n velkakirjat sijoittajien turvasatamana

Markkinoilla tapahtuu kummia. Kulta on entistäkin vahvemmin turvasatamasijoitus, kun sijoittajien luotto valtiolainoihin horjuu.
kulta kullan hinta kultapörssi kulta kullan hinta kultapörssi
Kuva: iStock.com / VladK213.

Kullan spot-hinta on ollut jyrkässä nousutrendissä syksystä 2023 lähtien. Tämän vuoden aikana osakemarkkinoilla on ollut turbulenssia, kun pelot kiihtyvästä kansainvälisestä kauppasodasta ovat saaneet Yhdysvaltojen osakemarkkinat laskuun.

Kultamarkkinat sen sijaan porskuttavat.

Kun S&P 500 -osakeindeksi on menettänyt yli viisi biljoonaa dollaria markkina-arvoaan, kullan markkina-arvo on nyt ylittämässä ennätykselliset 20 biljoonaa dollaria.

Kulta on tuottanut yli nelinkertaisesti S&P 500:n tuottoon verrattuna viimeisten 12 kuukauden aikana.

Yleensä kultaa on pidetty turvasatamana, jonka hinta nousee heikentyvän dollarin ja matalien korkojen myötä. Kuitenkin jo kuukausien ajan kulta on noussut korkeista koroista ja historiallisen vahvasta dollarista huolimatta. Tämä rikkoo lähes kaikkia historiallisia trendejä.

Miksi kulta kimaltelee nyt entistäkin kirkkaammin?

Kansainvälisiä finanssimarkkinoita viestipalvelu X:ssä kommentoiva The Kobeissi Letter käy läpi syitä kullan suosioon.

Fyysisen kullan kysyntä Yhdysvalloissa on kasvanut räjähdysmäisesti.

Yhdysvaltain kullan tuonti nousi ennätykselliseen 30,4 miljardiin dollariin tammikuussa, mikä merkitsi toista peräkkäistä jyrkän kasvun kuukautta. Tämä on kaksinkertainen määrä verrattuna vuoden 2020 pandemia-aikaan.

Kiinan kultavarannot nousivat ennätykselliseen 73,5 miljardiin dollariin viime kuussa, ja Intian kultavarannot saavuttivat myös ennätyksellisen tason, 70,9 miljardia dollaria. Maailmanlaajuinen kullan kysyntä nousi viime vuonna vuodentakaisesta 24 prosenttia ennätykselliseen 382 miljardiin dollariin.

Tämä vahvistaa The Kobeissi Letterin ennusteen vuoden 2024 alusta: kullasta on tullut maailman johtava turvasatamakohde, jopa Yhdysvaltain valtionvelkakirjojen ohi.

Liittovaltion velkaantuminen ajaa pääomia kultasijoituksiin

Yhdysvaltojen liittovaltion menot ovat nousseet 44 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on samaa tasoa kuin toisen maailmansodan aikana. Menojen osuus bruttokansantuotteesta on ollut kasvussa jo useita vuosikymmeniä.

Valtionvelka on paisunut 36 biljoonaan dollariin, ja amerikkalaisten kotitalouksien velka on huikeat 18 biljoonaa dollaria.

Eikä kyse ole vain Yhdysvaltojen velkaantumisesta, vaan myös velan tehottomasta käytöstä.

Yhdysvallat tarvitsee nyt 1,86 dollaria uutta velkaa tuottaakseen vain yhden dollarin bruttokansantuotteen kasvua, kertoo pitkän linjan finanssiammattilainen Greg T. Weldon. Tämä velkariippuvuus on saavuttanut kriittisen kynnyksen, jossa talous ei voi enää kasvaa ilman jatkuvaa rahamäärän lisäystä.

Weldonin mukaan suurin riski on, että talous saavuttaa pisteen, jossa hallituksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvautua laajamittaiseen rahan painamiseen. Jos talousolosuhteet heikkenevät niin paljon, että rahoitusmarkkinat romahtavat tai kuluttajien kulutus pysähtyy, Fed voi joutua puuttumaan tilanteeseen aggressiivisesti.

Rahan painamisen lisääminen voi nostaa inflaation aivan uudelle tasolle. Se puolestaan lisää sijoittajien mielenkiintoa kultaa kohtaan.

Tammikuussa Yhdysvaltojen M2-rahamäärä kasvoi 3,9 prosenttia vuodentakaisesta, mikä on nopein tahti 30 kuukauteen. Rahamäärän kasvaessa kulta on tullut entistä arvokkaammaksi.

Vaikka Yhdysvaltojen velkakirjoja on aiemmin pidetty turvallisina sijoituskohteina, alkaa niiden maine rapautua. Alijäämäinen kulutus on tehnyt Yhdysvaltain valtionvelkakirjoista ”vähemmän turvallisia”.

Tämä näkyy valtiolainojen jälkimarkkinakoroissa. Esimerkiksi USA:n 10 vuoden velkakirjan korko on jo pitkään ollut yli neljässä prosentissa.

Taantuman todennäköisyys kasvanut

Tilannetta pahentaa viimeaikainen taantumahuolien kasvu, The Kobeissi Letter muistuttaa. Yhdysvaltain kuluttajien arvio taantuman todennäköisyydestä seuraavan 12 kuukauden aikana nousi 67 prosenttiin helmikuussa.

Myös kauppasodan pahentumisen ajaa sijoittajia turvasatamiin. Kun kauppasodan pelot ovat kasvaneet, kullan kysyntä on noussut.

Pitkittyneet kauppajännitteet voivat heikentää globaalin talouskasvun näkymiä, mikä saa sijoittajat hakeutumaan kultaan turvasatamaomaisuutena. Historiallisesti kulta on ollut suosittu sijoituskohde talous- ja kauppakriisien aikana varallisuuden suojaamiseksi valuutan arvon heikkenemistä vastaan.

Bank of American rahastonhoitajakysely osoitti, että 58 prosenttia rahastonhoitajista uskoo kullan tuottavan parhaiten kauppasodan aikana. Vaikka kauppasota yleensä vahvistaa Yhdysvaltain dollaria, rahastonhoitajat uskovat kullan hinnan nousevan edelleen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (2) Katso kommentit (2)
  1. Johtaakohan Maailman suurimman kansantalouden ongelmat lähivuosina jopa siihen, että raaka-aineiden tuottajat tahtovat maksun euroina ? Kiinan valuutan ongelmana on maahan liittyvä poliittinen riski, punta taas ei ole riittävän suuren talousalueen valuutta ja Japanista puuttuu kasvua, joka sitten heijastuu helposti valuuttaan.
    Mitenkään ongelmaton mahdollinen siirtymä ei tulisi olemaan.
    Sinänsä mielenkiintoista, että The Wall Street Journalin ”vieraskynä” (Marketwatch) pohtii idean mahdollisuutta.

  2. Kiinan keskuspankin kultavarannot ovat vasta noin 6% ja 20% on tavoite jotta oma valuutta on uskottava ja sille on vakuus.
    USA:n velkakirjoja myyvä Kiina vaihtaa velkakirjat ja taaloja kultaan tarkoituksena saada taalan ylivalta kansainvälisessä kaupassa minimoitua, sama koskee Venäjää ja muutamaa muutakin Brics maata.
    Joten kullan osto jatkuu vielä vuosia keskuspankkien toimesta, Puolan keskuspankki oli suurin kullan ostaja ja Turkki seurasi kannoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Spinnova skaalautuvuus ja skaalautuvuuden merkitys ympäristölle

Spinnovan kujanjuoksu jatkuu - nyt toimitusjohtaja jättää yhtiön

Seuraava artikkeli

Amerikkalaisten kulutus sakkaa – jopa varakkaat säästäväisempiä