
Maalis-huhtikuun taitteessa tehty Sijoittajabarometri kertoo, että osakesijoittajat ovat reagoineet nopeasti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin talouspolitiikkaan ja sen aiheuttamaan epävarmuuteen. Sijoittajien reagointiherkkyys näkyy kiinnostavimpien ulkomaisten ja kotimaisten osakkeiden listoilla.
Kaksi kertaa vuodessa tehtävä Sijoittajabarometri selvittää osakesijoittajien markkinanäkemyksiä. Kyselyyn vastasi yli 2 400 Pörssisäätiön uutiskirjeen tilaajaa tai Osakesäästäjien jäsentä. Vastaajajoukossa korostuvat kokeneet osakesijoittajat, joilla on yli kymmenen vuoden sijoitushistoria.
Kiinnostavimpien ulkomaisten osakkeiden listan kärkeen nousivat uusina saksalainen aseita ja sotilasajoneuvoja valmistava Rheinmetall sekä ruotsalainen hävittäjiä, tutkia ja asejärjestelmiä valmistava Saab. Lokakuussa tehdyssä vastaavassa kyselyssä Saab oli sijalla 20, mutta Rheinmetall ei kerännyt lainkaan mainintoja.
Rheinmetall on saksalainen puolustustarvikeyritys, joka valmistaa muun muassa sotilasajoneuvoja, asejärjestelmiä ja ampumatarvikkeita. Yhtiö on yksi Euroopan suurimmista puolustusteollisuuden toimijoista, ja sen tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi panssarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen tykit, konekiväärit, ilmatorjuntajärjestelmät sekä erilaiset metallituotteet.
Rheinmetallilla on myös autoteollisuuden tuotteita, mutta yhtiö tunnetaan erityisesti puolustusteknologiastaan ja asejärjestelmistään, kuten Leopard 2 -taistelupanssarivaunun tykkien valmistajana.
Saab on puolestaan ruotsalainen maailmanlaajuinen puolustus- ja turvallisuusyhtiö, joka kehittää ja valmistaa huipputeknologiaa erityisesti ilma-, maa- ja meripuolustukseen, siviiliturvallisuuteen sekä kaupalliseen lentoliikenteeseen. Yhtiön tunnetuimpia tuotteita ovat muun muassa Gripen-hävittäjät, tutka- ja sensorijärjestelmät, ohjukset, sukellusveneentorjuntatorpedot sekä erilaiset valvonta- ja elektronisen sodankäynnin ratkaisut.

Amerikka-huuma vaihtui puolustusteollisuuteen
”Osakesijoittajat ovat löytäneet eurooppalaisen puolustusteollisuuden. Geopoliittinen epävarmuus ja kurssien heittelehtiminen on saanut sijoittajat etsimään laajemminkin turvasatamayhtiöitä”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi.
Amerikka-huuma taittui, sillä puolustusteollisuuden osakkeet syrjäyttivät ulkomaisten osakkeiden listan kärjessä pitkään komeilleet teknojätit.
Viiden kiinnostavimman ulkomaisen osakkeen listalla sinnitteli vielä tekoälysiruja valmistava Nvidia, mutta joukosta tippuivat ohjelmistojätti Microsoft ja matkapuhelimistaan ja tietokoneistaan tunnettu Apple.
Sijoittajien hereillä olosta kertoo se, että muutokset ovat tapahtuneet jo loppuvuoden ja Trumpin kauden alkukuukausien aikana. Tuoreen barometrin tiedonhankinta tehtiin juuri ennen tulli-ilmoituksia, ja edellisen barometrin tulokset ovat lokakuulta.
Rahoitussektori nousi kotimaisten yhtiöiden suosikiksi
Selviä muutoksia tapahtui myös kiinnostavimpien kotimaisten osakkeiden listalla. Finanssialan yritykset ovat vallanneet miltei kokonaan viiden kiinnostavimman osakkeen listan.

Nordea pysyi kotimaisten osakkeiden kiinnostavimpana, ja toiselle sijalle kiilasi tuplaosingosta helmikuussa kertonut Mandatum.
Kotimaisten osakkeiden kaksi kärkiyhtiötä ovat molemmat hyviä osingonmaksajia. Analyytikoiden konsensusennuste povaa Nordealle 8,0 prosentin osinkotuottoa ja Mandatumille 6,0 prosentin osinkotuottoa.
Osakkeensa yksikköhintaa splitillä laskenut Sampo nousi viidenneksi kiinnostavimmaksi yhtiöksi. Kärkiviisikossa pysyivät metsäjätti UPM ja käännettä hakeva Neste.
”Finanssialan yritykset ovat kiinnostaneet vakaina osingonmaksajina. Lähinnä kotimarkkinoilla toimivat yritykset koetaan globaalissa myllerryksessä myös turvasatamaosakkeina”, arvioi Lounasmeri.