Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Listaamattomat kasvuyhtiöt: Mistä huomisen helmet löytyvät?

Listaamattomien yhtiöiden markkinoilla rakennetaan seuraavan sukupolven läpimurtoja tekevät yritykset.
SpaceX listaamaton SpaceX listaamaton

Tieteiskirjailija ja tiedemies Arthur C. Clarke kirjoitti vuonna 1962, että: ”mitä tahansa tarpeeksi pitkälle kehittynyttä teknologiaa on mahdotonta erottaa taikuudesta”. Viimeisen vuosikymmenen aikana on saatu useita hyvinkin taianomaisia esimerkkejä, kuten uudelleenkäytettävät raketit, jotka laskeutuvat tarkasti ennalta määriteltyyn paikkaan, ja tekoälyjärjestelmät, jotka keskustelevat ihmisen tavoin.

Ainutlaatuista ei kuitenkaan ole itse taika, vaan se, missä sitä on. Ensimmäistä kertaa monet näistä mullistavista teknologioista kehitetään yrityksissä, jotka pysyvät listaamattomina huomattavasti aiempaa pidempään.

Monet listaamattomat yritykset ovatkin kasvaneet ennennäkemättömän suuriksi. Ilmiön seurauksena on syntynyt erittäin suuren markkina-arvon niin sanottuja megacap-luokan listaamattomia yrityksiä.

Vuonna 2012 maailman viiden suurimman pörssiyhtiön yhteenlaskettu markkina-arvo oli 1,6 biljoonaa dollaria. Nyt viisi suurinta listaamatonta yhtiötä – SpaceX, OpenAI, ByteDance, Anthropic ja Databricks – on arvoltaan yhteensä noin 2,1 biljoonaa dollaria.

Omistamme näistä neljää yhtiötä, mikä on asiakkaidemme kannalta myönteistä, mutta he kysyvät usein, aikovatko nämä yhtiöt koskaan listautua. Mitä tapahtuu, kun näin suuret yritykset lopulta tulevat pörssiin?

Onko tulossa miljardiluokan listautuminen?

Nykyisin listaamattomat markkinat tarjoavat yrityksille sen ensisijaisen rahoituksen, joka aiemmin oli saatavilla vain pörssin kautta.

Myös jälkimarkkinalikviditeetti – perinteisesti listautumisten pelikenttää – on murroksessa, kun yksityisistä ostotarjouksista ja osakkeiden takaisinostoista on tullut rutiinia. Vuosina 2023–2024 pelkästään Databricks ja Stripe keräsivät enemmän pääomaa jälkimarkkinoilta kuin koko Yhdysvaltain teknologia-alan listautumismarkkina.

Kehitys herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä: jos listaamattomat markkinat pystyvät täyttämään sekä ensi- ja jälkimarkkinarahoitustarpeet, mikä on pörssin rooli tulevaisuudessa?

Listautumiset pysyvät välttämättöminä suurimmille yhtiöille yksinkertaisesti riittävän likviditeetin turvaamiseksi, mutta listautumiset ovat tulevaisuudessa kooltaan ennennäkemättömiä.

Jos esimerkiksi SpaceX listaisi 10 prosenttia osakkeistaan nykyisillä arvostuksilla, kyse olisi noin 80 miljardin dollarin annista, joka jättäisi varjoonsa Alibaban ennätyksellisen 25 miljardin dollarin vuonna 2014. Pääomamarkkinat ovat siirtymässä kartoittamattomille vesille.

Arvostukset, tekoäly ja muut mahdollisuudet

Kysymystä listautumisen ajankohdasta seuraa usein toinen: olemmeko tekoälykuplassa?

Vastaus riippuu siitä, mihin kohtaan Gartnerin hype-käyrää tekoälyn sijoittaa. Arvostustasot ovat kiistatta korkealla. Vaikka osa yhtiöistä voi olla arvostuksensa arvoisia, moni ei sitä ole. Tässä sijoitusympäristössä sijoittaminen edellyttää tarkkaa osakepoimintaa kilpailuetujen, yrityskulttuurin, johdon ja skaalautuvien liiketoimintamallien perusteella.

Pelkkä tekoälyn riskeihin keskittyminen voi kuitenkin kaventaa näkökulmaa. Kun pääomia tulvii tekoälyyn, muiden alojen mahdollisuudet voivat jäädä huomaamatta.

Jotkut kiinnostavimmista kasvutarinoista ilmenevät nyt yllättävissä paikoissa. Esimerkiksi brasilialainen Mottu tukee keikkatyöntekijöitä moottoripyörävuokrauksen avulla tai italialainen Bending Spoons uudistaa kuluttajasovelluksia. Näitä yhtiöitä yhdistävät vahvat fundamentit ja arvostukset, jotka ovat murto-osan tekoälyhuuman harjalla olevien yhtiöiden arvostuksista.

Mistä kasvu syntyy?

Osa lupaavimmista listaamattomista kasvuyhtiöistä on jo tunnettuja nimiä, kuten Stripe, SpaceX ja Anthropic. Haaste ei ole niiden löytäminen vaan pääsy niiden omistajaksi. Kun niihin pääsee sijoittamaan, ne näyttävät harvoin edullisilta, joten niihin sijoittaminen perustuu vahvaan näkemykseen poikkeuksellisesta kasvusta ja sen jatkuvuudesta.

Stripe vaikutti päätä huimaavan kalliilta, kun sijoitimme siihen ensimmäisen kerran vuonna 2019, mutta sen liikevaihto on sittemmin kasvanut 500 prosenttia.

Markkinoilla on myös innovaattoreita, joista harva on kuullut. Näiden yhtiöiden tunnettuus on vähäinen, mutta sitä kompensoi yritysten kurinalainen pääoman käyttö ja maltilliset arvostukset.

Wise, Tempus ja Wayve olivat lähes tuntemattomia, kun sijoitimme niihin, mutta niistä voi jonain päivänä tulla kaikkien tuntemia yrityksiä. Myös Bending Spoons, Avanci ja Tekever ovat nousemassa sijoittajien näkökenttään.

Menestyvien yritysten toimialat vaihtelevat finanssiteknologiasta liikenteeseen ja yritysohjelmistoihin, ja mahdollisuuksien kirjo on laaja. Yhteistä menestyville yrityksille on niiden uteliaisuus ja näkemyksellisyys.

Sijoittaminen listaamattomiin kasvuyhtiöihin ei ole enää marginaalinen ilmiö – niiden markkinoilla rakennetaan seuraavan sukupolven läpimurtoja tekevät yritykset.

Sijoittajien ja markkinoita seuraavien ihmisten kysymykset ovat muuttumassa. Nyt ei kysytä enää vain, milloin yhtiö listautuu, vaan miten pääomamarkkinat mukautuvat. Ei kysytä vain, onko tekoäly yliarvostettua, vaan missä muualla innovaatioita syntyy.

Peter Singlehurst
Johtaja, Listaamattomat yritykset
Baillie Gifford


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *