Makrotalous

Yhdysvallat jyrkänteen reunalla: fiscal cliff -leikkausohjelma lähestyy

Yhdysvaltojen julkisen talouden leikkausohjelma, eli valtiontalouden jyrkänne (fiscal cliff) on automaattisesti vuoden vaihteessa 2012 voimaan astuva liittovaltion menojen leikkausohjelma.

Presidentinvaalien alla amerikkalaispoliitikoilla on loppuvuosi aikaa päästä yhteisymmärrykseen julkisen talouden tervehdyttämistoimista. Republikaanit ja demokraatit ovat olleet tavanomaistakin erimielisempiä keinoista joilla liittovaltion massiivista velkaa alennetaan. Rebublikaanien puolella erityisesti vaikutuvaltainen teekutsuliike on vaatinut ennen kaikkea menoleikkauksia. Demokraatit haluaisivat mielummin verokorotuksia.

Elleivät puolueet pääse lopulliseen yhteisymmärrykseen, viime vuonna sovitut liittovaltion menoja leikkaavat sekä veroja korottavat toimet astuvat vuoden vaihteessa automaattisesti voimaan.

Toinen vaihtoehto on, että osa veronkorotuksista tai menoleikkauksista perutaan, mikä tarkoittaisi liittovaltion alijäämän päätösperäistä kasvattamisesta entisestään.

Ratkaiseva merkitys on Yhdysvaltojen presidentinvaaleilla. Vaalien jälkeen on helpompi toteuttaa sovitun tervehdyttämisohjelman toimet.

Leikkaussohjelman vaikutukset

Mikäli leikkausohjelma toteutuu suunnitellusti, olisivat sen vaikutukset dramaattiset. Toteutuessaan säästät ja verokorotukset paikkaisivat liittovaltion alijäämää arviolta 560 miljardia dollaria. Puolueeton kongressin budjettitoimisto (CBO) arvioi että leikkausohjelman vaikutukset bruttokansantuotetta olisivat peräti 4 prosenttiyksikköä vuonna 2013, mikä ajaisi Yhdysvallat taantumaan. Samalla työttömyysaste nousisi prosenttiyksiköllä mikä tarkoittaisi väkirikkaassa Yhdysvalloissa peräti kahden miljoonan työpaikan menetyksiä.

Leikkausohjelmalla on todennäköisesti vaikutuksia Yhdysvaltojen makrotalouden kehitykseen jo ennen leikkausohjelman alkua. CBO arvioi että leikkausohjelman toteutuksen lopullisen päätöksen puuttuminen saa kotitaloudet ja yritykset vähentämään menojaan jo tämän vuoden puolella.

Tulevan leikkausohjelman vaikutukset alkavat todellakin jo näkyä. BusinessWeek kertoi 4.9. julkistamassaan artikkelissa uusimmista vaikutuksista, viitaten liittovaltion ”Beige Book”-raporttiin, jossa ekonomisti Paul Dales osoitti muun muassa kotitalouksien kulutuksen alentumisesta.

Markkinat eivät kuitenkaan näytä olevan tilanteesta huolissaan. Esimerkiksi Dow Jones -indeksi on vuoden aikana noussut yli 25 prosenttia. Nousu on vain kiihtynyt syyskuun aikana.

 

5 Comments

  1. Valto

    22.9.2012 at 09:15

    Taitaa olla niin että riippumatta siitä miten leikkaukset toteutetaan, edessä on ikäviä aikoja jenkeissä ja maailmantaloudessa.

    Tuskin valtionvelan leikkausten siirtäminen mitään ratkaisee. Velka säilyy ja maksun aika tulee joka tapauksessa.

    • SalkunRakentaja

      SalkunRakentaja

      22.9.2012 at 09:43

      Kyllähän USA: n velkaongelmaan on löydyttävä ratkaisu. Sinänsä liittovaltion velka suhteessa bkt:hen ei ole kansainvälisesti suuri mutta velan kasvuvauhti on kova. Teoriassa Yhdysvallat voisi esim. tuloverojen korotuksilla helpottaa tilannetta, mutta käytännössä tämä on poliittisesti vaikeaa.

      Yhdysvaltojen etu on että velat ovat dollarimääräisiä jolloin dollarin ulkoisen arvon heikentyminen ei nosta velkaa.

    • SalkunRakentaja

      SalkunRakentaja

      22.9.2012 at 12:10

      Hieman lisäystä edelliseen viestiin:

      Alla olevassa linkissä on havainnollisia kuvaajia Yhdysvaltojen liittovaltion velka/BKT-suhteen kehittymisestä (pitkä aikasarja aina 1800-luvun alusta lähtien sekä lyhyempi 1950-luvulta lähtien).

      Kuvaajat osoittavat että toisen maailmansodan jälkeen velan osuus bkt:sta laski aina Garterin presidenttikauden loppuun asti. Reaganin kaudella trendi kääntyi ja ainoastaan Clintonin kaudella saatiin väliaikaisesti nousutrendi taltutettua.

      http://www.culture-war.info/USFedDebt.html

      • Valto

        22.9.2012 at 14:12

        Mielenkiintoisia kuvaajia. Obama ei näköjään ole saanut trendiä muuttumaan. Elvytyspaketit taitavat olla taustalla.

  2. Wahtaaja

    22.9.2012 at 12:18

    Inflaatio hoitaa! Tästä oli juttua tämän päivän Hesarissa. Jopa ekonomisti myöntää että inflaatiolle voisi antaa tilaa.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös