Taas ikäviä talousuutisia euroalueelta

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Uusimpien Eurostatin tilastojen mukaan Euroalueen työttömyys nousi jo 11,6 prosenttiin. Myös Kreikan suunnalta tuulee jälleen. Haaveet Kreikan budjettitavoitteesta ovat kariutumassa.

Euroalueen työttömyys vain pahenee

CNN Money raportoi eilen synkistä Eurostatin syyskuun työttömyystilastoista. Elokuussa työttömyysaste oli 11,5 prosenttia, eli lasku ei ole suuri. Mutta kun verrataan viime vuoden syyskuuhun onkin tilanne toinen. Silloin työttömyysaste oli 10,3 prosenttia. Euron yhteisvaluutta-alueella työttömien määrä nousi 146 tuhannella henkilöllä. Työttömiä on 17 maan alueella jo lähes 18,5 miljoonaa.

Erot maiden välillä ovat kuitenkin suuret. Itävallan työttömyysaste on vain 4,4 prosenttia ja Luxenburgin 5,2 prosenttia. Saksan ja Hollannin työttömyysastekin on vain 5,4 prosenttia. Espanjan työttömyysaste sen sijaan on jo ällistyttävät 25,8 prosenttia, Kreikan 25,1 prosenttia ja Portugalin 15,7 prosenttia. 

Kreikka ei pääse lähellekään tavoitteita

Financial Timesin mukaan maaliskuussa sovitun tukipaketin yhteydessä ennustettiin Kreikan valtionvelan olevan 167 prosenttia BKT:sta ensi vuonna. Keskiviikkona Kreikka julkaisi ensi vuoden budjetin, jonka mukaan velka nouseekin ensi vuonna 189 prosenttiin BKT:sta.

EU on asettanut tavoitteeksi että Kreikan valtionvelka saataisiin tasapainotettu 120 prosenttiin vuonna 2020. Uusimmat madonluvut ovat jopa synkempiä kuin aiemmin laaditut pahimman skenaarion ennusteet, joiden mukaan velkataakan piti nousta vain 174 miljardiin euroon.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
polkupyörät pyöräily pyörävarasto talous liikenne

Yrityksen käyttöpääoma sijoittajan näkökulmasta

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kuplivatko seuraavaksi yrityslainamarkkinat?