Paljon pelkoa aiheuttanut Yhdysvaltojen liittovaltion talouden jyrkänne eli fiscal cliff on onnistuttu välttämään. Ratkaisu on kuitenkin vain väliaikainen.
Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt paketin veronkorotuksista ja menoleikkauksista äänin 257-167. Senaatti oli jo budjettiesityksen hyväksynyt äänin 89-8. Edustajainhuoneen republikaaneista suurin osa vastusti budjettiesityksen hyväksymistä.
Nyt laadittu sopimus johtaa varakkaimpien amerikkalaisten veronkorotuksiin (kotitalouden joiden tulot yli 450 000 Yhdysvaltain dollaria). Myös suurien perintöjen perintövero kiristyy.
Kiistaa USA.n valtiontalouden tervehdyttämisestä ei ole kuitenkaan ratkaistu pysyvästi. Financial Timesin mukaan Valkoinen talo ja senaatin republikaanit pakottivat Edustajainhuoneen sovintoon vain veroista. Kovemmat päätökset menoleikkauksista lykättiin tuleville kuukausille. Presidentti Obaman Velkakomission johtaja Alan Simpson arvioi Financial Timesille, että nyt laaditussa sopimuksessa menetettiin mahdollisuus korjata USA:n talouden pitkän aikavälin valtiontalouden ongelmia.
Edessä on vielä taistelu liittovaltion velkaton nostosta, joka umpeutui uudenvuodenaattona.