Euroalueen elpyminen otti jälleen takapakkia kun Espanjan lahjusskandaali nostaa Espanjan pitkiä korkoja.
El Pais –lehti paljasti viime viikolla Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn ja hänen johtamansa oikeistolaisen PP-puolueen johtohenkilöiden saaneen pimeitä palkkioita. Lahjusskandaali on kehkeytynyt Espanjassa poliittiseksi kriisiksi, ja pääministerin erovaatimukset kasvavat päivä päivältä.
Markkinat ovat reagoineet tapahtuneeseen nopeasti. Espanjan 10 vuoden lainan korko on ollut jyrkässä nousussa. Kriisin vaikutus on vyörynyt myös Italiaan, jossa valtionlainan korot ovat myös nousussa. Myös suurimmat osakemarkkinat ovat reagoineet tilanteeseen.
Euroopan keskuspankin EKP:n vakuutukset kriisimaiden auttamisesta ovat saaneet Espanjan ja Italian valtionlainan korot laskuun vuoden 2012 puolesta välistä lähtien. Pahimmillaan Espanjan 10-vuoden lainan korko kävi yli 7 prosentissa. Nyt markkinoilla pelätään hallituskriisin laukaisevan uuden korkojen nousutrendin.
”Euroopan huolet ovat tulleet takaisin”, sanoi australialaisen AMP Capital Investors –yhtiön päästrategi Shane Oliver Bloombergille. Oliverin mukaan markkinoilla on jo jonkin aikaa odotettu tekijää, joka käynnistäisi markkinoiden laskun. Oliver odottaa markkinoiden laskua helmikuun aikana.
Hallituskriisi ei voisi tulla huonompaan aikaan. Espanjan hallituksella on täysi työ saada ratkaisuja maan valtavaan budjettivajeeseen ja pankkijärjestelmään.