Orionin kurssi on noussut puolessa vuodessa yli 25 prosenttia. Kurssinousulle ei ole kuitenkaan enää tilaa, mikäli on uskominen sijoitusammattilaisia. Yhä useamman analyytikko antaa nyt Orionin osakkeelle myyntisuosituksen.
Orionin tuloskunto on toki vakuuttava. Yhtiön oman pääoman tuotto viime vuonna oli huikeat 41 prosenttia. Mutta vakuuttava on myös arvostustaso. Orionin osake hinnoitellaan jo 5,7 kertaa yli taseen kirja-arvon.
Analyytikot ovatkin yhä epäileväisempiä lääkeyhtiön osakkeen kasvupotentiaalista. Reutersin tietokannan mukaan Orionille myyntisuosituksia antavien analyytikoiden määrä on kolmessa kuukaudessa noussut kahdesta viiteen. Vähennä-suosituksiakin antaa kolme analyytikkoa.
Orionin huippuunsa viritetyn kannattavuuden selittäjänä ovat yhtiön kehittämät Parkinson-lääkkeet. Ne toivat vielä viime vuonnakin kolmasosan yhtiön liikevaihdosta.
Analyytikoita kuitenkin pelottaa Orionin Parkinson-lääkkeiden patenttisuojan umpeutuminen ja kilpailun kiristyminen. Orionin patenttilääkkeiden patenttisuoja umpeutui viime vuonna Yhdysvalloissa. Kilpailijat ovat jo tuoneet markkinoille kilpailevia kopiolääkkeitä.
On siis melkoisen todennäköistä, että Orionin kannattavuus laskee lähivuosina. Yhtiön osakekohtainen tulos oli viime vuonna 1,48 euroa osakkeelta. Konsensusennusteiden mukaan tulos tulisi tippumaan tänä vuonna 1,39 euroon osakkeelta ja ensi vuonna tulos laskee 1,23 euroon osakkeelta.
Orionilla on toki tuotekehitysputkesta tulossa uusia tuotteita, kuten esimerkiksi tehokkaampi levodopa-pohjainen Parkinson-lääke ja Alzheimerin tautiin tarkoitettu uusi lääke. Orion kertoi 21.3. julkistamassaan lehdistötiedotteessa esitelleensä tuloksia levodopa-lääke toisen vaiheen potilastutkimuksista American Academy of Neurologyn vuosikokouksessa.
Orionilla on testausvaiheessa muitakin uusia lääkkeitä, mutta tuloskehityksen kannalta tuotteiden myyntimixin muuttuminen on Orionille kuitenkin haaste. Vaikka yhtiön muu tuotteisto jatkaa kasvuaan, painottuu myynti jatkossa aiempaa matalakatteisempiin tuotteisiin, kertoi yhtiö tilinpäätöstiedotteessaan.