Mediayhtiö Sanoma laskee kuluvan vuoden liikevaihtoennustettaan. Näkymien heikkenemisen taustalla ovat Euroopan taloudellinen tilanne ja mainosmarkkinoiden alavireisyys.
Sanoma arvioi tiedotteessaan vuonna 2013 konsernin liikevaihdon laskevan 2 – 4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä yhtiö arvioi olevan 180 – 205 miljoonaa euroa. Sanoman 60 miljoonan euron kulusäästöohjelma etenee suunnitelmien mukaan, mutta se ja muut muuttuneesta markkinaympäristöstä johtuvat lisätoimenpiteet eivät kata arvioitua liikevaihdon laskua.
Tulosvaroituksen syyt eivät yllätä.
Yhtiö ilmoittaa vuoden 2013 muuttuneiden näkymien syiksi Euroopan heikkona pysyvän taloudellisen tilanteen ja alavireisinä pysyvät mainosmarkkinat yhtiön tärkeimmissä toimintamaissa.
Mainosmarkkinat Sanoman tärkeimmissä toimintamaissa ovat selvästi odotettua heikommat. Lisäksi hintojen korotuksilla, yhdistelmätilauksilla ja digitaalisilla tuotteilla Yhtiö ei pysty täysin kompensoimaan pienenevää levikkimyyntiä.
Sanoma arvioi liikevoiton painuvan tappiolle alkuvuonna. Yhtiö kertoo, että ensimmäinen vuosineljännes on konsernille kausiluontoisesti heikoin. Tämän lisäksi Sanoma aikoo investoida merkittävästi Hollannin ja Suomen televisiotoimintoihin sekä digitaaliseen kehitykseen. Tästä syystä konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tulee olemaan negatiivinen vuoden 2013 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Muutokset markkinaympäristössä ja heikentyneet näkymät operatiivisessa liiketoiminnassa käynnistivät myös Sanoman arvonalentumistestaukset. Testien tuloksena Sanoma kirjaa alas liikearvoa ja muita aineettomia hyödykkeitä konsernitasolla Sanoma Media Netherlands -strategisessa liiketoimintayksikössä vajaat 35 miljoonaa euroa.
Analyytikot ovat jossain määrin osanneet odottaa Sanoman tilanteen heikentymistä, sillä Financial Timesin tietokannan mukaan kahden kuukauden aikana on myynti- ja vähennä –suositusten osuus kasvanut. Tällä hetkellä kolme analyytikkoa antaa Sanoman osakkeelle vähennä-suosituksen ja neljä antaa myy-suosituksen.