Makrotalous

Työttömyysaste nousi jo 9 prosenttiin

Suomen työmarkkinoiden tilanne synkistyy edelleen. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 maaliskuussa 236 000, mikä oli 9 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 9,0 prosenttia, kun se edellisvuoden maaliskuussa oli 8,5 prosenttia. Työllisiä oli 41 000 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä (tammi-maaliskuussa) työttömyysaste oli 8,8 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2012 vastaavalla ajanjaksolla.

Työllisiä oli vuoden 2013 maaliskuussa 2 391 000, mikä oli 41 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä väheni sekä yksityisellä että julkisella sektorilla vuoden 2012 maaliskuuhun verrattuna.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun 2013 lopussa kaikkiaan 287 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 41 000 suurempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa.

Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden maaliskuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten kuitenkin Varsinais-Suomessa (25 %), Pirkanmaalla (23 %) ja Uudellamaalla (21 %) sekä Ahvenanmaalla (26 %).

 

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös