Kehittyvillä markkinoilla on koettu kovia viime aikoina. Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana kehittyvien markkinoiden talouskehitys on ollut kehittyneitä markkinoita heikompaa.
Velkakriisi aiheutti mittavia muutoksia Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Yhdysvalloissa pankkijärjestelmää on siivottu ja talous näyttää olevan elpymässä.
Matalat energiahinnat ja vuosien kustannusleikkaukset ovat antaneet uutta vauhtia Yhdysvaltojen teollisuudelle. Näin arvioi ING Investment Managementin kehittyvien markkinoiden osakemarkkinoihin keskittyvä strategi Maarten-Jan Bakkum.
Euroopassa suuria muutoksia on tapahtunut Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa, joissa kriisin mukanaan tuomat merkittävät palkkaleikkaukset parantavat selvästi maiden kilpailukykyä. Bakkum arvioi, että ensimmäiset merkit elpymisestä alkavat näkyä. Koko euroalueella on ryhdytty selviin toimenpiteisiin politiikan koordinoimiseksi ja pankkisääntelyn toteuttamiseksi.
“Yleisesti ottaen Yhdysvalloissa ja Euroopassa on mielestämme nähtävissä merkittäviä muutoksia, ja Japani on selvästi erottautunut muista erittäin päättäväisellä rahapolitiikallaan. Kehittyvät markkinat näyttävät valjuilta tähän verrattuna. Velkakriisi juontaa kiistämättä juurensa kehittyneistä markkinoista, ja uudistuksia tarvittiin yksinkertaisesti kipeimmin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Silti talouden uudistamisen vähyys kehittyvillä markkinoilla viime vuosina on ollut pettymys”, Bakkum toteaa.
Tämä on eräs tärkeimmistä syistä siihen, miksi talouskasvu on hidastunut kehittyvillä markkinoilla. Maiden kilpailukyky on heikentynyt ja taloudellinen epävakaus on kasvanut. Yhdysvaltojen, Euroopan ja Japanin kasvunäkymät eivät ole erinomaisia, mutta mahdollisuudet kasvuun ovat kuitenkin parantuneet selvästi.
Kehittyvillä markkinoilla ei ole juurikaan halua elvyttää, Bakkum sanoo. Mittava työmarkkinauudistus, valtioiden entistä vähäisempi talouteen puuttuminen, parempi sijoitusympäristö ja varautuminen infrastruktuuri-investointeihin valtioiden budjeteissa vaikuttaisivat positiivisesti kehittyvien markkinoiden kasvumahdollisuuksiin. Tällaisia hankkeita ei kuitenkaan ole juurikaan ollut Meksikoa ja Intiaa lukuun ottamatta.
Bakkumin mukaan uudistusten puuttuminen ja kasvun hitaus vaivaavat kehittyviä markkinoita myös tulevina vuosina. On todennäköistä, että Yhdysvallat, Eurooppa ja Japani kehittyvät edelleen niitä paremmin. Viimeisten kuukausien aikana virta on kääntynyt poispäin kehittyvien markkinoiden lainoista. Valuuttoihin kohdistuu entistä enemmän paineita. Jos markkinat hermoilevat edelleen Yhdysvaltojen keskuspankin setelirahoituksen jatkumista, pääomaa alkaa virrata yhä enemmän pois kehittyviltä markkinoilta.
Lisäksi kehittyvien markkinoiden kasvulle on rakenteellisia esteitä. Siksi on todennäköistä, että kehittyvien markkinoiden omaisuusluokkien keskiarvoa heikompi kehitys jatkuu, Bakkum toteaa.
Lähde: Cocomms Oy