Euroalueen makrotaloudesta on osattu odottaa pitkään vain mollivoittoisia tunnuslukuja. Uusin Markit-yhtiön laatima ostopäälliköiden PMI-indeksi tarjosi vaihteeksi markkinoille kuitenkin positiivisen yllätyksen.
Heinäkuun tuotannon ennakoiva suhdanneindeksi eli ostopäällikköindeksi PMI nousi yllättäen – ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Indeksin lukema oli heinäkuussa 50,1. Kesäkuussa lukema oli 48,8. Markkinoilla oli odotettu indeksilukemaa 49,1, kertoo uutistoimisto Bloombergin 49 ekonomistille tekemä kysely. Indeksin ylittäessä pisteluvun 50 tulkitaan talouden olevan kasvussa.
Selkein kasvulukema oli euroalueen suurimmassa kansantaloudessa Saksassa, jossa indeksilukema nousi yli 50 pisteen ensimmäisen kerran sitten helmikuun.
Kiinan makrotalouden tilanne on puolestaan päinvastainen, ostopäällikköindeksi on Kiinassa edelleen heikentymässä. Kiinan ostopäällikköindeksi laski odotuksia enemmän.
“Tämän päivän odotuksia parempi PMI-lukema tukee selvästi havaintoja, että euroalueen talous on kokonaisuudessaan jättämässä taantuman taakseen”, arvioi hollantilaisen ING-pankin ekonomisti Martin Vliet. Euroopan keskuspankin harjoittama elvyttävä rahapolitiikka, maailman talouskasvun ennakoitua nopeampi elpyminen ja valtioiden säästötoimien keveneminen ovat vihdoin taltuttaneet sitkeän eurotaantuman, Vliet arvioi.