Maltillinen työmarkkinaratkaisu ja ansiotulojen verotuksen pysyminen ennallaan ensi vuonna merkitsevät palkansaajien nettopalkan ostovoiman lievää alenemista vuonna 2014, arvioi Veronmaksajain keskusliitto.
Keskituloisen palkansaajan ostovoima alenee Veronmaksajain keskusliiton arvion mukaan 0,6 prosenttia.
Veronmaksajain keskusliitto toteaa lehdistötiedotteessaan, että hallituksen verovastaantulo ja työmarkkinajärjestöjen sopimus pitävät ansiotulojen verotuksen ensi vuonna lähes ennallaan. Esimerkiksi keskituloisen 3176 euroa kuussa ansaitsevan veroprosentti nousee 30,4 prosentista 30,6 prosenttiin.
Verolinjauksen lisäksi Veronmaksajain laskelmissa on huomioitu myös odotetut työeläkemaksujen ja muiden sosiaalivakuusmaksujen muutokset. Lisäksi on huomioitu työmarkkinaratkaisun perusteella arvioidun ansio- ja hintakehityksen vaikutukset veroihin ja ostovoimaan. Ansiotason oletetaan nousevan keskimäärin 1,5 prosenttia ja hintatason 1,8 prosenttia vuonna 2014.
Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012. Kokoaikaisten kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio oli miehillä keskimäärin 3 840 euroa ja naisilla 2 994 euroa.
Säännöllisen ansion indeksin vuosinousu oli yksityisellä sektorilla vuoden 2012 loka-joulukuussa 2,9 prosenttia.