Osakeanalyysit

Nordea: Outotecilla edessä vaikeita aikoja

Copyright © Outotec

Copyright © Outotec

Outotec on ollut yksi viime vuosien suurista menestystarinoista. Siksi yhtiön tulosvaroitus oli melkoinen shokki markkinoille. Nordea pitää Outotecin tilannetta huolestuttavana.

Teknologiayhtiö Outotec antoi 17.10. tulosvaroituksen, jossa se ilmoitti laskevansa vuoden 2013 liikevaihdon ja operatiivisen liiketoiminnan liikevoittoprosentin tulosohjeistustaan.

Uuden ohjeistuksen mukaisesti Outotec arvioi liikevaihdon olevan noin 1,9-2,1 miljardia euroa ja operatiivisen liiketoiminnan liikevoittoprosentin olevan noin 8,5 – 9,5 vuonna 2013. Aiemmassa ohjeistuksessa yhtiö oli kertonut, että vahvan tilauskannan, tämänhetkisten markkinanäkymien ja tarjouspyyntöjen perusteella vuonna liikevaihto olisi noin 2,1-2,3 miljardia euroa ja operatiivisen liiketoiminnan liikevoittoprosentti noin 9,5-10,5.

Vakava tulosvaroitus

Outotecin tulosvaroitukseen on useita syitä.

“Maailmantalouden epävarmuus on jatkunut ja hidastanut asiakkaiden investointeja. Myös osa projekteista on edennyt odotettua hitaammin asiakkaiden maksujen viivästyttyä. Syyskuussa peruuntui lisäksi tilauskannassa oleva 30 miljoonan euron projekti. Merkittävin syy operatiivisen liiketoiminnan liikevoittoprosentin vuoden 2013 ohjeistuksen laskuun on odotettua alhaisempi liikevaihto”, Outotec kertoo pörssitiedotteessaan.

Nordea pitää Outotecin tulosvaroitusta huolestuttavana. Tulosvaroitus tuli yllätyksenä, Nordea kertoo aamukatsauksessaan.

“Periaatteessa yhtiön kuluvan vuoden liiketoiminnan piti olla suhteellisen varma, sillä se perustuu pitkälti jo olemassa olevan tilauskannan toteuttamiseen. Yhtiön mukaan asiakkaat varsinkin kehittyvillä markkinoilla ovat kuitenkin muuttuneet sen verran varovaisiksi, että maksuja on viivästetty, mikä on pysäyttänyt joidenkin projektien etenemisen”, Nordea kertoo.

Huolestuttavaa on Nordean mukaan myös uusien tilausten heikko kehitys kolmannella neljänneksellä, sillä se viestii odotettua heikommasta tuloskehityksestä myös ensi vuonna.

Yhtiön tilanteen vakavuudesta kielii myös yhtiön ilmoittama mittava kustannussäästöohjelma, jolla se hakee 50 miljoonan euron kustannussäästöjä ensi vuoden loppuun mennessä.

Päättyikö menestystarina?

Outotec on ollut viime vuosina todellinen menestystarina niin pörssin markkina-arvon kuin tunnuslukujenkin kehityksessä. Yhtiön osakekurssi on noussut 5 vuoden aikana vain hieman yli kahdesta eurosta parhaimmillaan yli 12 euron. Liikevaihto on noussut vuoden 2009 alle miljardin euron liikevaihdosta yli 2 miljardin liikevaihtoon vuonna 2012.

Huolimatta kovasta kasvusta yhtiö on pystynyt säilyttämään myös vahvan kannattavuustason. Outotecin oman pääoman tuotto on lähes 30 prosenttia.

Ei siis ihme että tulosvaroitus oli markkinoille shokki. Outotecin markkina-arvo romahti ilmoituksen jälkeen yhdessä päivässä yli 15 prosenttia.

Nordean mukaan Outotecilla onkin edessä vaikeat ajat.

Vaikka Outotec kuuluu yhä kuluvan vuosikymmenen kiinnostavimpiin suomalaisyhtiöihin, tulee Outotecin liiketoiminnan hallitseminen haastavassa markkinaympäristössä olemaan ratkaiseva tekijä siinä, miten syvällä osake tulee käymään, Nordea arvioi.

Kommentoi
Ylös
>