Makrotalous

Vienti romahti elokuussa – missä vika?

satamaSuomen elokuun vientiluvut ovat jälleen karua luettavaa. Sitran asiantuntija kaipaa uudenlaista näkökulmaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Tullin ennakkotilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo jäi elokuussa 4,4 miljardiin euroon eli 11 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tuonti supistui kymmenen prosenttia viimevuotisesta ja jäi 4,6 miljardiin euroon.

Myös viennin ja tuonnin tasapaino horjuu. Kauppataseeseen kertyi elokuussa alijäämää 190 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten elokuun alijäämä oli 141 miljoonaa euroa. Tammi-elokuussa vajetta on kertynyt lähes 1,2 miljardia euroa ja vuosi sitten tammi-elokuun alijäämä vajaat 1,7 miljardia euroa.

Viennin ongelmat syntyivät erityisesti EU:n ulkopuolelta. Kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa väheni selvästi EU-kauppaa enemmän. Suurista vientimaista Venäjä, Viro ja Puola menettivät eniten osuuttaan, kun taas vienti Saksaan, Kiinaan, Belgiaan ja Tanskaan kasvoi vuoden takaisesta.

Mikä Suomen vientisektorissa on vikana?

Sitran asiantuntijan Timo Hämäläisen mukaan Suomen ongelma on kilpailukykyisen elinkeinorakenteen kapeus.

Talouselämän artikkelissaan Hämäläinen korostaa, ettei Suomen ongelmia ratkaista julkisen sektorin säästöillä eikä makrotalouden ilmiöihin keskittyvällä talouspolitiikalla. Kestävä ratkaisu edellyttää elinkeinorakenteen uudistamista. Kustannustehokkuuden lisäksi tarvitaan Hämäläisen mukaan myös uutta lisäarvoa.

”Suomessa toimivat yritykset eivät voi pitkällä aikavälillä menestyä kansainvälisessä kilpailussa ilman ylivoimaista lisäarvoa. Jos tuotteiden lisäarvo ei ole kansainvälistä huippua, hinta- ja kustannuskilpailusta ei tule loppua ennen kuin Suomen elintaso on pudonnut uusien kilpailijamaiden tasolle”, Hämäläinen kirjoittaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös